Oopperaa

Stockan jouluikkuna loiston päiviltä... 

Kävin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni oopperassa. Kävelin suoraan töistä paikalleni kolmannelle parvelle ja laitoin miehelle tekstiviestin, että esitys kestää kolme ja puoli tuntia, jollei mene jatkoajalle. Hän tekstasi takaisin, että "Hyi helvetti!", mikä sai minut unohtamaan viimeisetkin syyllisyydentunteeni siitä, että hankin alunperinkin lipun vain itselleni.

Olin valinnut ensioopperakseni "helpon ja hauskan" kipaleen, Figaron häät, osittain Mozartia, sitä neroa pikku mielipuolta tuntemani sympatian johdosta ja osittain, koska olen perso silkille, sametille, kimaltaville jalokiville ja karkkiväreille, joita kaikkia tarjoiltiinkin yllin kyllin. Näyttämö toi mieleeni Stockmannin jouluikkunan sen loistokkaiden päivien ajalta ja sai minut oitis nostalgiselle mielelle; mahtavatko he enää ikinä tohtia koristella ikkunoitaan samaan tyyliin? Onko heillä varaa? KEHTAAVATKO he, kun kaikki on niin päin persettä? Nyt, jos koskaan olisi kyllä tilausta pikku hulluttelulle, sitä paitsi ei joulukrääsä niin paljoa maksa etteikö sitä voisi levitellä yllin kyllin ja luulisi sitä olevan heillä vielä varastoissaankin menneiden vuosien jäljiltä. Please, please, please,Stockmannin jouluikkunavastaavat: pankaa taas kunnolla överiksi tänä vuonna! Mutta siihen oopperaan.

Oli se pitkä. Mutta kielellisesti antoisa, sitä en ollut osannut odottaakaan! Ensin joku loilottaa jotain italiaksi. Sitten screenille ilmestyy teksti, vaikkapa "Tuo heittiö vie minulta järjen!", tai "Kostan kaikkien aviomiesten puolesta!" tai "Mistä helvetistä tuo perkele on tullut minua riivaamaan!?" suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Voi mitä onnea! Ensin kuuntelen tarkasti, sitten tarkistan suomennoksesta ymmärsinkö oikein, sitten kuuntelen vielä tarkemmin, että miten se sen sanoi italiaksi ja koska he hokevat samaa eri sävelillä loputtomiin, ehdin vielä verrata englantilaisia ja ruotsalaisia käännöksiä suomalaiseen ja italialaiseen versioon. Ja on se kyllä ihmeellistä, miten joku pystyy laulamaan niin kovaa makuullaan. Tai samalla kun tappelee suihkulähteessä.  Mutta oli se kyllä aika pitkä. Kävelin kotiin nälkäisenä ja helpottuneena ja Stockmannin entisiä jouluikkunoita muistellen. 

En minä taida nyt tällä haavaa saada kauheasti irti mistään. Mies on tyytymätön. Hän haluaisi mielellään ottaa minusta niin sanotusti "tehot irti" eikä ymmärrä, ettei joka aamuinen mäkätyssessio auta. Ei ole auttanut ennen eikä auta jatkossakaan. Mutta hän ei anna periksi!  Hän jaksaa nähdä minussa jotain mystistä potentiaalia, jonka hän näkisi kernaasti jalostuvan euroiksi ja suoltaa ideoita, jotka minun hänen mielestään pitäisi toteuttaa. Mutta ei se niin mene! Mitä enemmän hän painaa päälle, sitä enemmän minä menen lukkoon ja vetäydyn kuoreeni. Minä olen nyt jossain vapaassa pudotuksessa, en voi enkä halua enkä jaksa enkä pysty tekemään mitään ammatillisia suunnitelmia. Jos saan idean, niin se on joku sellainen, että hankin pakastimen täyteen Myllyn paras-piparkakkutaikinaa (se pitää parhaiten muotonsa paistovaiheessa) ja teen tänä vuonna kokonaisen piparkakkukaupungin! Peurahuoneen ikkunalaudalle! Ja hankin siihen oikein valaistuksen! Tai piparkakkunäyttämön! Ja piparkakkutaikinasta Susannan, Figaron, Kreivin, Kreivittären ja Cherubinon! Ja taustamusiikkina saisivat vuorotella Figaron häät ja Phil Spectorin joululevy!

Emma Bunton: Downtown: http://www.youtube.com/watch?v=NhD4rXkV0yo