Valintoja

Lumi suli onneksi saman tien ja kevät jatkaa siitä mihin jäi. Kirjapiiri kokoontui perjantaina Kellokoskella, mikä tiesi taas meluisaa matkaa paikallisjunalla Järvenpäähän, josta sitten kirkkaanpunaisella tilataksilla perille. Taksissa eläkkeellä olevat entiset lentoemännät muistelivat miten lennolta käveltiin valmiina odottavaan taksiin, joka ajoi heidät hotelliin.  Yhdessä kaupungissa vastassa oli aina limusiini! Mutta ei siitä kannata kuulemma olla yhtään kateellinen, sillä sitä ajoi aina sama, ällöttävä kuski.

Tämmöisessä kodissa me saimme olla!

Edellisestä kokoontumisesta oli kulunut jo aikaa joten kirjasta puhuminen oli hatarien muistikuvien varassa. Muistin pitäneeni kirjasta, mutta en mitään yksityiskohtia, ja olin ajatellut, että miehen siskon närkästys kirjaa kohtaan herättäisi tarinan taas mielessäni henkiin, varsinkin, kun hän oli oikein laatinut pitkät muistiinpanot sitaatteineen evidenssiksi kirjan huonoudesta, mutta hän olikin unohtanut ne kotiin! No, kirjapiirissä riittää juttua muutenkin. Ihanan porkkanakeiton, mozzarella-avokadosalaatin, erilaisten leipien, mutakakun ja suklaakonvehtien kadotessa parempiin suihin, emmännän kauniissa kodissa puitiin yhtä sun toista.

Sitten otettiin  kierroksia. ”Kumman kaa”-kierroksia (mm. Antero Mertaranta / Hjallis Harkimo, Gary Oldman/ Alan Rickman), ”mikä asia ärsyttää tässä elämäntilanteessa eniten”-kierros, ”elämäsi iskelmä”- kierros jne, jne.  mikä oli hyvää harjoitusta rinkanpakkaamista ajatellen, kun pitää karsia tavaraa ja tehdä tiukkoja valintoja, ja sitten jaariteltiin niitä näitä ja kysyin lentoemäntäleideiltä keitä julkkiksia he olivat passanneet ja yksi sanoi, että ei päässyt varsinaisesti passaamaan, koska oli vasta nuori noviisi ja lentokonemiehistöhierarkian mukaisesti teki työtään koneen takaosassa, mutta koska siinä konemallissa vessat olivat vain takana, koneen etuosassa istunut Elizabeth Taylorkin (!!) sai luvan kävellä koko koneen mitan päästäkseen helpottamaan oloaan. Kirjapiiriläinen sanoo katuvansa vielä tänäkin päivänä, ettei katsonut niihin kuuluisiin sinisiin silmiin, kun tilaisuus oli, mutta hän oli niin nuori ja ujo ja häkeltynyt Elizabethin karisman edessä, etta laski vain kainosti katseensa maahan juuri ratkaisevalla hetkellä. Silti! Mutta kohta on kuuluisuuksia ihan lähipiirissäkin! Miehen siskon mies on intohimoinen ristisanojen ratkoja. Hän käy jollain erityisen vaativien ristikoiden ratkontakurssilla ja sieltä oli kysytty, suostuisiko joku ristisanoja koskevaan tv-ohjelmaan. Mies oli suostunut, koska on kuulemma "sen yhteiskunnalle velkaa."

 

Taas meillä oli uskomaton onni päästä pikkutunneilla kotiovelle asti, kun yhden piiriläisen kiltti mies tuli hakemaan koko hölisevän joukkion ja ajoi jokaisen kotiovelleen ja suostui jopa kiertämään miehen siskon toivomuksesta pikku lenkin Haagassa, jotta hän näki ja sai näyttää muillekin talon Huovitiellä, jossa oli lapsena asunut. Hän viittilöi, että tuossa oli kauppa jossa asioitiin ja isä tuli aina turistibussilla Hesarin toimituksesta Ludviginkadulta lounaalle ja nokkaunille kotiin ennen kuin palasi taas iltapäiväksi toimitukseen, ja kerran äiti oli aikeissa valmistaa lounaaksi kalan, joka oli niin tuore, että oli suorastaan elävä eikä äiti saanut sitä hengiltä ja joutui menemään Radiokulmaan ja kysymään voisiko joku miehistä tulla tappamaan kalan.  Ja joku tuli. Mies on ollut siihen aikaan ihan pieni.

 

Isoveli työntää pikkuveljeä Haagan Huovitiellä

Eilen kävelimme Lauttasaareen, Lauttasaaressa ja Lauttasaaresta kotiin yhteensä 12 km. Siellä on oikeastaan aika viihtyisää. Ihmiset hengailivat rannalla ja aallot loiskivat iloisesti.

 

 

Kotona kokeilin ensimmäistä kertaa Marmot-makuupussiani. Olen iloinen että törsäsin niihin jo syksyllä. Molemmilla on samanlainen. Markkinoiden kevein! Ihastelin myös syntymäpäivälahjaksi saamaani pinkkiä retkipyyhettä, joka menee pienen pieneen nyrkin kokoiseen pussukkaan. Tarvitsen vielä otsalampun, miehellä onkin jo. Sadevarusteiden kanssa olen vähän kiikun kaakun. Satsaisinko sellaiseen rinkankin peittävään isoon kaapuun, jossa näyttäisin Notre Damen kellonsoittajalta, vai ottaisinko halvemman mallin (ja roudarinteippiä,jolla kaikki muukin mahdollisesti hajoava reissulla korjataan?). Molemmista olen lukenut. Kolmen euron ratkaisuun päätynyt kiroili valintaansa, kun sadetta riitti ja riitti ja tuuli repi heppoista viittaa riekaleiksi. Sikakalliisiin vermeisiin satsannutta harmitti, kun viitta painoi ja vei tilaa eikä sitä tarvinnut reissussa kertaakaan. Rinkassa on jo oma erillinen sadesuojus ja ajattelin joka tapauksessa pakata kaiken sen sisällä muovipusseihin. Hmmm.  Tämä(kin) on niitä päätöksiä, jotka ihmisen pitää tehdä ja jonka seuraukset kantaa ihan itse. 

Deborah Harry: I want that man: https://www.youtube.com/watch?v=cooftITNMvM