Fairytales

Vain Fauni puuttuu...

Kävin eilen katsomassa Kaunotar ja Hirviö-satubaletin. Sain tarpoa Oopperalle lumituiskussa ja olin ensin aivan synkeänä, että tämä ei ole lainkaan mukavaa, mutta kun ehdin Hesperianpuiston kohdalle, huomasin että tämä onkin aika hienoa ja maisema aivan kuin Narniasta. Itse baletti oli korea ja kaunis, mutta tajusin taas miten kiinni sanallisessa kerronnassa olen. Ajoittain minun oli vaikea mieltää, että mitä tuo Hirviö nyt tuossa yrittää ilmentää viskomalla Kaunotarta pitkin näyttämöä tai nuo kuorolaiset kun ne ensin noin sätkivät ja ojentelevat ja sitten äkisti lakoavat maahan, ja kun baletin alkupuolella näyttämölle loikki parvi salskeita nuoria miehiä pukeutuneina mintunvihreisiin trikoisiin pöyheä vaaleanpunainen kaulus hulmuten kukkakoristeiset uimalakit päässä, spontaani (mutta ihaileva!) ajatukseni oli, että noilla pojilla on pakko olla tosi hyvä itsetunto! Vieressäni istui pikkutyttö äitinsä kanssa ja hänkin tuntui olevan vähän pihalla, vääntelehti ja huokaili pitkästyneenä tuolissaan, mutta äiti hakkasi käsiään yhteen hurmiossa ja supatti välillä tytölleen baletin vaiheita (”Hirviö on nyt aivan rakastumaisillaan Kaunottareen...”), mistä minäkin sain vähän apua tulkintaani (uskokaa tai älkää, en ole koskaan nähnyt elokuvaa tai lukenut sitä satua). Tuli vähän mieleen se, kun ajat sitten tein netissä tunneälytestin, jossa piti tunnistaa mikroilmeitä. Lähdin testiin varmana siitä, että saan kaikki oikein ja olin aivan ällikällä lyöty, kun sainkin ihan surkeat pisteet.  Eilen tein UPM:n testin ”testaa mikä puu olet”. Olen tuomi. 

Väliaika

Mutta takaisin balettiin. Kyllä siihen oikeasti tempautui mukaan ja tanssivat jänikset ja kissat olivat hauskoja ja loppupuoli aivan maagisen kaunis, varsinkin se kohta missä utu leviää näyttämölle ja valkoisiin pukeutunut kuoro tanssii ja Kaunotar ja Hirviö ovat löytäneet yhteisen sävelen. Siinä paikassa olin kyllä helisemässä, sillä mieleni teki koko ajan myös kurkkia orkesterimonttuun, jossa täti näppäili taustamusiikiksi harppua! Näin myös, miten yksi orkesterilaisista istui kauniisti tuolilla kädet sylissä, mutta aina kun piti saada aikaan kellonlyöntien ääni, nousi ylös ja löi pienellä punapäisellä vasaralla metalliputkeen tarvittavien lyöntien määrän. Oikeasti suosittelen balettia lämpimästi! Kysyin eräältä tutulta (suojelen hänen identiteettiään jättämällä kertomatta keneltä...) aikovatko he viedä tyttärensä katsomaan balettia. Mieli kuulemma tekisi, mutta asiaan liittyy kinkkinen dilemma: produktiossa esiintyy tyttären arkkivihollinen, koulukiusaaja, ja se että lapsi pantaisiin ensin katselemaan miten arkkivihollinen kekkelehtii parrasvaloissa, ja sen jälkeen vielä aplodeeraamaan hänelle, olisi valtava, maailmanluokan vääryys.
 

Mies ei onneksi ollut mukana, hän ei tuollaisista keijuista perusta, mutta Fairysta kylläkin, siitä astianpesuaineesta meinaan. Jo kuukauden hän on hokenut, että Fairy on aivan loppumaisillaan, ja muistitko ostaa Fairya ja että Tarjoustalossa olisi Fairy tarjouksessa ja että nyt tuo Fairy kyllä kohta kerta kaikkiaan loppuu ja lopulta, kun ei enää kestänyt, poikkesi työmatkallaan ostamaan pullon Fairya ja nyt hän vahtii sitä kuin kalleinta aarrettaan ja uusi hokema kuuluu, että tuota uutta Fairya ei sitten saa missään tapauksessa avata, ennen kuin vanha on käytetty loppuun!

 

Vaelluksesta hän ei suostu ollenkaan kohisemaan samalla tavalla eikä halua lukea sitä koskevia kirjoja. Minä olen lukenut muutaman ja saanut niistä monia hyödyllisiä tiedonjyviä, joista miehellä ei ole hajuakaan, kuten vaikka se, että VASEN korva tulee suojata hyvin aurinkorasvalla, muusta ei niin ole väliä, mutta vasen korva palaa, jos ei sitä tee.

 

Vaelsin tyhjä rinkka selässä Lidliin ja täysi rinkka selässä takaisin. Tunnustelin hierooko rinkka munuaisiani niin kuin Shirley MacLainen rinkka teki, mitä hän piti hyvin miellyttävänä tuntemuksena. Minun rinkkani paukutti tuota levymäistä luuta mikä on tuossa pyllyn päällä. Täytyy säätää hihnoja.  Rakastan Lidliä! Siellä tuntee itsensä niin vauraaksi vaikka olisi kuinka pennitön. Nytkin ostin kaikkea ihanaa. Avokadoja ja suosimiamme yksikyntisiä helmenhohtoisia pinkeän pulleita valkosipuleita, jotka oli pakattu sievään pieneen punottuun koriin, rahkaa, soijamaitoa, pakastepinaattia, joka Lidlissä on oikein mahtavia puolen kämmenen kokoisia lohkareita isossa pussissa... Ja beigen pitkän t-paidan. Se oli viikon erikoistuote.  Oli siellä muitakin värejä, mutta minä rakastan beigeä. Tiedän kyllä, että sitä pidetään estoisten nynneröiden värinä, tai mikä vielä pahempaa, porvarisrouvien värinä, mutta rakastan sitä silti! Voisin pukeutua beigeen vaikka joka päivä, jos saisin siihen oheen vähän vaihteluksi oliivinvihreää, valkoista ja pinkkiä ja hetkinen, niihinhän minä pukeudunkin! Mutta joidenkin mielestä beige on kerta kaikkiaan kamala luuseriväri. Kreetta Onkeli on kirjoittanut siitä oikein kirjankin. Ja Lidlin kassapoika sanoi, kun en meinannut huolia kuittia, että ota nyt kuitenkin. ”Jos haluat palauttaa vaikka....tuon paidan.”  Ei pelkoa! Aion sonnustautua siihen heti aamusta näin vapaapäiväni kunniaksi. Illalla kokoontuu pitkästä aikaa kirjapiiri.  Ah, onnea!

 

Ps. Arvoitus: Mitä kuva esittää?

 

Vastaus: 

Mansikka-vadelma-mango-banaani-omena-pinaatti-salaatti-soija-punajuuri- auringonkukansiemen - smoothieta ennen tehosekoitinta!

 

Dolly Parton: Here you come again: http://www.youtube.com/watch?v=1yyNT7afVSs