Hyvää ja huonoa

Puoli-lei

Olen nukkunut viime aikoina kuin tukki ja pidempään kuin tavallisesti. Yleensä mies antaa minun nukkua rauhassa, mutta eilen heräsin siihen kun hän seisoi sängyn vieressä kahvikuppia ojentaen ja sanoi, että tässä olisi nyt vähän hyviä ja huonoja uutisia, kummat ensin? Mutta ei hän  odottanut päätöstäni, vaan jatkoi samaan syssyyn, että Philip Seymour Hoffman on kuollut (johon minä, että ei VOI olla totta!!!), mutta että jos nousen heti, aamuteeveessä olisi nyt key westiläisen eläinhoitolan kuntoutuksessa oleva pelikaani (johon minä kiinnostuneena että ai JAA... ja kömmin kahvikuppia seuraten sängystä nojatuoliin).  Älkää silti erehtykö luulemaan, että suhtautuisin Philip Seymor Hoffmanin kuolemaan vähättelevästi.  Me kumpikin pidimme hänestä suuresti ja olemme suruissamme.

Joudun taas turvautumaan kuviini, jotta muistan mitä tähdellistä helmikuu on tähän mennessä tarjoillut. Ainakin lunta. Sitä tuli viimein ja se muutti kaupunkikuvan tyystin toisenlaiseksi. 

 

Koffin puistossa pulkkaillaan.

 

Bulevardin S-marketin piha. Kamera toisessa, ananas toisessa kädessä.

S-marketissa oli hyvää tuoretta ananasta 0,99e kilo. Meille tulee taas vaihteeksi paperihesari ja  sen lukeminen tuntuu ihanan konkreettiselta ja mukavalta. Rakas ystävä Turusta kävi sunnuntaina kylässä. Menin häntä aamujunalle vastaan ja koska kaikki paikat olivat vielä kiinni, ajelimme ratikalla ensin täyden kolmoskierroksen ja sitten vielä vaihdolla Kaivopuiston rantaan

 

 

ja Caruselliin aamukahville, josta Kanuunaan, josta meille lounaalle, josta Forumiin tuliaisostoksille ja siitä Stockan herkkuosaston kautta  kello neljän junalle. Ystäväni on kaunis, älykäs ja hauska, mutta hän ei tee siitä numeroa. Me kumpikin arvostamme ystävyyttämme korkealle ja sen vuoksi näemme vuoron perään sen vaivan, että matkustamme toistemme luo parin kuukauden välein saadaksemme viettää päivän yhdessä.

Minä kerron  miten itkin kun en nähnyt ilotulitusta ja mietin johtuukohan se orastavista vaihdevuosista. Hän kertoo miten itki tammikuussa kolme päivää putkeen kun hänestä tuntui ettei osaa kasvattaa lapsiaan ja pelkää töihin paluuta, kun epäilee ettei osaa enää ammattiaankaan.  Hän sanoo, että kun hän tuntee olonsa todella kurjaksi, hän ajattelee että ei hän kuitenkaan voi olla läpeensä mätä, kun hänellä on kaltaiseni ystävä. Minä ajattelen samoin hänestä. Me sanomme tällaisia asioita häpeilemättä ääneen (ja lähettelemme toisillemme tekstiviestejä, joissa sanomme että "sinä olet Hyvä Ihminen"). Hänen kanssaan haluan jakaa arvokkaan samppanjan (mies avaa kuuliaisesti pullon ja väistyy sitten peurahuoneeseen pelaamaan shakkia).  Ystävä istuu nojatuolissa ja sanoo, ettei haluaisi lähteä koskaan pois ja että avattu Moët & Chandon saa koko pöydän ja  huoneen näyttämään ihanalta ja minä kerron miten miehen yksi tuttava, joka kävi hiljattain ensivisiitillä, kommentoi kotiamme että ”eihän täältä puutu enää kuin My Little Pony”. Ystävä kertoo ihmettelevänsä miten hänestä on voinut syntyä ihminen (tyttärensä), joka pitää liilasta väristä.

 

Muita kuulumisia. Ihastuimme miehen kanssa ”Uusi Sherlock”-sarjaan, mutta romanssi jäi lyhyeksi kun minisarjan kolmas ja viimeinen osa tuli ja meni jo. Sen sijaan olemme kyllästyneet ja pettyneet siihen ”Dome”-sarjaan, jota aloimme suurin toivein seurata kun halusimme jonkin yhteisen sarjan ”Sillan” tilalle.

Pakkanen on muuttunut suojasääksi ja kaunis valkoinen lumi mustaksi sohjoksi.  Iso Roban Fida muutti pois, mutta Lönnrotinkadun Fidasta ostin eilen Joan Didionin ”Iltojen sinessä”-kirjan, jonka hotkaisin illan mittaan.

Opin kaksi asiaa. Toinen on englannin iltahämärää, meidän sinistä hetkeämme kuvaava sana ”the gloaming” ja toinen lastenkasvatukseen liittyvä asia. Aion painaa sen tulikirjaimin mieleeni, jotta voin tarvittaessa jakaa tietoani eteenpäin. Se kuuluu näin: kun lapsella on lei, lapsi ei pidä takkia. Joan oppi sen aikanaan adoptiotyttäreltään, jonka muistolle ristiriitaisen vastaanoton saanut kirjakin on omistettu. Syy miksi asia kiinnitti huomioni, oli tietysti se, että lukiessani kyseisen lauseen, minullakin oli kaulassani lei! Tai ainakin puoli-lei. Ostin sen Accessorize-liikkeestä 70%:n alennuksella ja halusin tietysti heti sonnustautua siihen ja jouduin miettimään koko lelukauppavaatetukseni sen ympärille. Puin kyllä sen päälle takinkin. Mutta minä olenkin jo aikuinen.

Texas: Breathless: http://www.youtube.com/watch?v=ULJmF1bOQmI