Helmikuun helmiä



Kuukausi on ottanut jotenkin koville. Kaikki on ollut tuhnuista, raskasta tai vähintäänkin mitätöntä. Harmaa suhjuinen keli ja väritön maisema ovat syösseet minut negatiivisuuteen jota olen sprinklerimäisesti levittänyt ympärilleni kertomalla auliisti jokaiselle otolliselle kohteelle miten inhoan juuri tällaista keliä ja tätä nimenomaista vuodenaikaa ja saadakseni surkeudesta kaiken irti keskityin Tampereen reissulla oikein varta vasten siihen miten ankeaa oli luistella harmaata jäistä ja vetistä kevyen liikenteen väylää, jota reunustivat mustat ja ruskeat risut ja tympeän tummanvihreät kuusiaidat

ja miten Hatanpään valtatietä koristivat koirien kakkakasat ja ihmisten viskomat roskat ja ajattelin mustassa mielessäni, että okei, kuvataan sitten tätä kun kerran mitään kaunista tai hauskaa ei ole tarjolla, mutta lopulta kyllästyin omiin kehää kiertäviin ajatuksiini ja sen jälkeen olen keskittynyt lähinnä nukkumiseen.  Viime yön saldo kymmenen tuntia. Silti heräsin jo seitsemältä.

Mutta tarkemmin ajateltuna, onhan tässä muutakin ollut. Kävin Tukholmassa. Juu, taas.

Nautin aamiaisesta. Jälleen.

Kävelin reilusti, som vanligt. 

Tällä kertaa suuntasin Östermalmille, sillä halusin leikkiä mediahenkilöä, jolla on kiire Radio- ja tv-huseteille (minua kiinnosti kovasti millaisia olisivat, no, eivät kummoisia esteettisessä mielessä, mutta tulipa nähtyä).



Tysta gatan.



 Sitten takaisin hyttiin  lukemaan, kuten aina,

maalaamaan vesiväreillä  (tämä oli uutta)! ja nukkumaan, naturligtvis.

Sain viimein pikkusiskon toisen kirjan, Kanarian säpinät, ja luin sen iloisena ja tyytyväisenä. Se on jopa parempi kuin ensimmäinen, Lokkisaaren säpinät! Siinä alkaa tehdä mieli seuramatkalle itsekin! Ja siinä kiroillaan maltillisesti tyyliin ”voi rypsiporsas!”. Ostakaa ja lukekaa! Heti paikalla!

Lisäksi luin taas Linda Olssonin ”Laulaisin sinulle lempeitä lauluja”, josta aina luovun ja johon aina palaan (tai oikeammin, se palautuu minulle), kun se kansi on niin kaunis ja tarina myös. Nytkin se nökötti Fredan erään divarin ulkopuolella kärryssä euron alennushintaan. Pakkohan se oli pelastaa. Mutta se on vaarallinen kirja! Kertaakaan en ole onnistunut lukemaan sitä niin etten olisi alkanut himoita lättyjä mansikkahillolla. En nytkään. Mies paistoi. Pitkin hampain nurkkaan ahdistettuna.  Hyviä olivat.

 

Parkatakkiini repesi pitkä viilto josta täytteet pursuilevat rumasti. En viitsinyt korjata sitä, sillä kaikki ompeluenergiani oli jo mennyt pikkusiskolta saamani koko toisen päädyn mitalta repeytyneen lempityynyni korjaamiseen. Aion kyllä vielä korjata takinkin ja viedä sen mökille, mutta tilasin netistä uuden tilalle. Aika hieno. Se osaa ajatella ja sopeutua tilanteisiin (huomattavasti paremmin kuin kantajansa!). Se pitää loitolla tuulen ja sateen, mutta toisaalta päästää ulos takin sisällä muhivan kosteuden (hien). Se on suunniteltu ruotsalaisten ensimmäisen Mount Everestille nousun kunniaksi. Sen fylli on jotain hienoa viiteen kertaan taiteltua erikoiskuitua. Voi pojat miten pitkälle olenkaan tullut siitä vaiheesta kun ihannoin pelkkiä luonnonkuituja ja ajattelin että sen hienompaa ei voi ollakaan kuin jotkut turpeesta kyhätyt sukat ja hamppupaita. Toistaiseksi olen testannut takkia vain Kampissa ja työmatkoilla (60m siivu), mutta olen valmis kokeilemaan sitä myös ääriolosuhteissa – Suomenlinnassa! Ja Korkeasaaressa!

Nyt on vapaapäivä, meillä molemmilla, ja iltapäivällä televisiosta tulee Suomi – Ruotsi – jääkiekko-ottelu. Lisäksi mies voitti arvonnassa hotelliyön, joten pääsemme huomenna nauttimaan Scandic Simonkentän iloista, varsinkin kylpyammeesta, sen saanti on jo varmistettu!  Joten ei tämä nyt ihan kauhean ankea kuukausi olekaan. Lähden törsäämään Dr. Hauschkan sitruunakylpyöljyyn. Olen sen edelleen Nora Ephronille velkaa.

 

Juha Vainio: Suomi - Ruotsi: http://www.youtube.com/watch?v=x4DHxN9dHuI