Tuputusta

Pikkusisko soittaa: Moi missä oot?

Minä: Bulevardilla menossa S-Marketiin, miten niin?

Pikkusisko: Ei kun tuli vaan mieleen, että ootko kattonu sellasta ohjelmaa kun ”Leila leipoo”?

Minä: No en! Kuulostaa kauhealta, sitä paitsi mä olen pääsiäiseen saakka televisiopaastolla.
Pikkusisko: Jaa juu, mutta ei se haittaa, sen voi katsoa netistä!
Minä (hyveellisesti): Sehän olisi fuskua (vaikka olinkin juuri katsonut YleAreenasta Eduskunnan kyselytuntia ja Viaplaylta kolme leffaa).
Pikkusisko: Mutta sä rakastaisit sitä! Ja sillä Leilalla on aina niin ihanat vaatteetkin...
Minä: Emmä tiedä, kuulostaa jotenkin ällöltä...
Pikkusisko: Kato edes kerran niin sitten voidaan puh...
Minä: Emmä lupaa mitään, mä oon jo täällä kaupassa, pannaas kattellen.

Olen aloittanut nyt Wirallisen kevätpaastoni. ”Leila leipoo” joutuisi taholtani aivan suhteettoman kritiikin kohteeksi nyt kun olen lukenut paastokirjallisuutta, joka järjestään laskee sokerin myrkyksi (mitä se onkin) ja kokee paastoajan pahimmiksi vihollisiksi rakkaat lähimmäiset, jotka ”pullakahviorgioittensa lomassa kauhulla ajattelevat, mitä tuleman pitää”, Teo Snellmania siteeratakseni.  Tai mikä kauheampaa: Leila leipomuksineen saattaisi minut aivan ylitsepääsemättömien kiusausten eteen! Nyt ollaan kuitenkin vasta paaston alkumetreillä.

Snellmanin kirja onkin viimeisin lisä paastokirjastooni, mikä ei suinkaan tarkoita sitä, että se olisi viimeisintä uutta paastorintamalla; kirja on kymmeniä vuosia vanha ja löysin sen Kierrätyskeskuksen ilmaiskorista joskus loppusyksystä. Mutta se on kiintoisa ja viihdyttäväkin. Teo Snellman kertoo kirjassa myös omista paastokokemuksistaan. Paras kokemus oli Sammatissa, jossa hänen silloinen 79-vuotias vuokraemäntänsä  suosi itsekin tuoreravintoa ja ymmärsi antaa vuokralaiselleen paastorauhan. Huonoin taas oli silloin, kun vuokraemäntänä oli vanha kansakoulunopettajatar, joka ei ymmärtänyt paaston päälle ollenkaan, vaan huuteli päivittäin alakerrasta, että ”Kahvia ja vastaleivottua pullaa, herra paastoaja!” tai ”Täällä olisi höyryävää makaronia!”

Mukavaa paastokokemusten karttuessa on se, että oppii kuuntelemaan kehoaan ja tekemään ratkaisuja itsenäisesti. Kaukana ovat ne ajat jolloin olin jonkun valmiiksi kootun Vogelin paastopaketin armoilla. Nyt osaan olla luova. Nytkin tuolla on vesikannussa pussillinen pakkasesta otettuja kuusenkerkkiä likoamassa. Niistä tulee mahtavaa paastojuomaa. Myös vihanneslienten keittelyssä minusta on kehittynyt melkoinen epeli. Uusimpana makuvivahteena on sitruunaruoho! Mutta en aio hehkuttaa paastostani tällä kertaa enempää. Tämän on määrä olla myös henkistä, eräänlaista keskitettyä rukousta , pieni pysähdys menneen ja tulevan välissä, eikä sellaisesta tee mieli lörpötellä. Mutta te saatte toki puolestani katsoa ihanaa leipovaa Leilaa sydämenne kyllyydestä jos vain huvittaa. Itse en vielä tohdi ojentaa hänelle pikkusormeani, Leila vie pian koko käteni ja loputkin paastoavasta kehostani...

Ingrid Michaelson: Keep Breathing: http://www.youtube.com/watch?v=qK_RijnIri4