Käväisin taas
Tukholmassa tekemässä empiiristä tutkimusta siitä, kummassa on parempi puurolumi/loska,
Helsingissä vai siellä. Tulos: ei mitään eroa, mutta
vain ruotsalaisilla on huumoria nimittää helmikuuta ”pikku kevääksi” kuten joku
kolumnisti kahvilassa lukemassani lehdessä teki. Helmikuuhan on sydäntalvea.
Ja loputon. Vaikka toisaalta näin minä
mustarastaan, joka ruokaili pulujen kanssa isolla lintulaudalla
Mariatorgetilla.
Matkalukemisenani oli Tove Janssonin Farlig Midsommar ja uusin Evita. Viimeksi mainitussa oli artikkeli poskipunista otsikolla "Hehku vain".
Yleensä hyppään sellaisten yli automaattisesti, mutta nyt en. Sivu näytti kivalta
ja poskipunani oli lopussa. Ja sellainen
piti hommata kiiruusti, sillä olenhan päättänyt pidättäytyä shoppailusta
laskiaisesta pääsiäiseen. Niinpä hankin artikkelin riivaamana meikkipussiini
Chanelin poskipunan, sillä siinä kehuttiin miten sitä levittäessä ilmaan leviää
aito ruusun tuoksu jolloin meikkihetkestä tulee ihana nautinto! Mikään muu
vaihtoehto ei sen jälkeen tietysti tullut kysymykseenkään. Meikkipussini ikä on kohonnut viime aikoina merkittävästi. Sillä ei ole mitään tekemistä kronologisen ikäni kanssa, sillä parikymppisenä minulla oli nelikymppisen meikkipussi kalliine merkkituotteineen ja nelikymppisenä taas teinin meikkipussi halpoine markettimerkkeineen ja nyt sinne on taas yllättäen pujahtanut sellaisia koreita merkkejä kuin Querlain, Lancôme ja Chanel. Hmmmm....mitä tästä pitäisi ajatella? Ja miten tämä sopii yhteen kovasti mainostamani askeesin kanssa. No, Querlainin toi pukki ja muut olivat, öh...sijoitus? Mutta mihin tarkalleen ottaen ja millaisin tuotto-odotuksin..? Ei, en nyt jatka tästä enempää, ihmettelinpä vain itsekseni.
 |
| Ihmettelemme porukalla ylellistä, ruusuntuoksuista tuotetta... |
Mies kärtti tuliaisiksi
ruotsalaista kahvia ja sitä pyöreää näkkileipää, ”Leksands knäckeä”, jonka
pakettia koristaa puuhevonen. Sitä nyt ei voi laskea shoppailuksi, joten
viimeiseksi shoppailukseni piiitkään aikaan jäi se poskipuna. Vaikka kyllä minun totuuden nimissä on tunnustettava, että olisin ostanut Designtorgetista ristipisto(?)käsityön, jossa oli pohja huoneentaululle tektinä "Sex, hugs and rockn'roll", jos olisin yhtään ristipistokyvykäs, tai mitä lie koristekirjontataitoja se olisikaan edellyttänyt.
Tukholmassa tapasin
ystävätärtä, tarvoin eessun taassun lumisia katuja, saatoin ystävättären
junalle, koska hän oli taas menossa pitämään kuoroa johonkin –öhön tai –
sundiin ja samalla näytin alter ego- maskoteillemme Jonas Gardellin koskettavasta ”Älä pyyhi
kyyneleitä paljain käsin”- tv-sarjasta tuttuja paikkoja.
 |
| Historiallinen bögringen centralstationilla |
Lisäksi näin erikoisuutena helikopterin, joka
laskeutui tuosta noin vain keskelle kaupunkia, sillä oli siinä oikein oma laituri,
ja poimi kyytiin matkustajia jotka vilkuttivat kopterista tohkeissaan, mistä päättelin ettei tämä voi olla mikään lääkärikopteri vaan puhdasta huvittelua varten.
Ihanin oli kuitenkin sympaattinen koiranulkoiluttajasetä,
jonka kultainen noutaja piehtaroi nautinnollisesti lumessa ja joka odotti rauhallisesti kädet selän takana että koira sai piehtaroitua itsensä valmiiksi.
Päätin heti, että minustakin tulee tuollainen. Superkärsivällinen! Tällä
punaisella sekunnilla! Ja tämän aamun kiitollisuuspäiväkirjaani kirjoitin muiden juttujen lomaan Chan... ei, vaan Tove Jansson. Ja että se oikea kevät on taas yhtä päivää lähempänä.
Duffy: Distant Dreamer: http://www.youtube.com/watch?v=tsCR1SQQNF4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti