"Makkara yllätti jalankulkijan!"

Pehmoeläinkala? Siltä se ainakin näytti

Tulin juuri Turusta. Olen niin kiitollinen siitä, että nykyinen systeemi mahdollistaa meidän autottomien pienituloisten liikkumisen kaupungista toiseen pikkurahalla. Ja tänään vielä erikoisuutena oli paluumatkalla aivan mahtavana taivaalla möllöttävä kuu, jota tuijotin suu auki ja yritin, raukka, vielä ikuistaakin tasku-Olympoksellani (joka muuten yrittää sanoa sopimustaan irti konstailemalla linssisuojuksen ja muiden kanssa, hah, ikään kuin minulta olisi mennyt puolta sekuntia kauempaa hoksata, että suojusta voi aukoa ja sulkea myös manuaalisesti), vaikka pitäisi kokemuksesta tietää, että kuu on tehty nautittavaksi livenä. Yllä oleva kuva ei ole Turusta, vaan Sea Lifesta, jossa kävimme miehen kanssa viime viikolla. Mutta siihen Turkuun ja ystävyyspäivään.

Heräsin puoli kuudelta ehtiäkseni kunnolla vähän vaille seitsemää lähtevään bussiin. Olin Turussa vähän puoli kymmenen jälkeen ja ystäväni oli vastassa.

- Mä niin toivoin, että tuo olisi se bussi!
- Mä näin sut tuolta bussista!
- Ihan samanlainen olo kuin lapsena, kun oli joulu tai kun pääsi uimahalliin ja haistoi sen kloorin..!

Kävelimme iloisesti lörpötellen kohti keskustaa. Kerroin miten olin edellisenä iltana kävellyt lelukaupasta kotiin ihan zombiena ja yhtäkkiä havahtunut Ruttopuistosta tulvivaan grillimakkaran tuoksuun...
 Ystäväni keskeytti minut: - Todella ruma nimi puistolla, eikö nyt mitään muuta...
- Siis kun kävelin Vanhan kirkon puiston kohdalla ihan ajatuksissani, niin yhtäkkiä nenääni leijaili aivan ihana makkaran tuoksu ja mä olin ihan että mitä ihmettä, ja sitten kun mä katsoin, niin siellä oli semmoinen makkarakoju, ei sitä vielä aamulla ollut!
- Makkara yllätti jalankulkijan!, ystäväni laati välittömästi kertomuksestani iltapäivälehtikelpoisen lööpin. Tämä on yksi syy miksi rakastan häntä. Mutta ei ainoa.

Hän on toipumassa keuhkokuumeesta. Keuhkokuumeesta! Siinä taudissa ei ollut mitään hyvää, paitsi että pakkolevossa hän sai katsottua Netflixiltä kokonaisen sarjan "The Crown", jonka minäkin haluaisin kuollakseni nähdä, mutta koska meillä on Viaplay, olen joutunut tyytymään "The Royalsiiin", joka tosin on myös äärimmäisen viihdyttävä. Käy ilmi, että ystävällä on MYÖS Viaplay (saanut kylkiäisenä lapsen ulkohaalariostoksen yhteydessä), joten suosittelen "The Royalsia" hänellekin.

Kävimme Zarassa vähän hassuttelemassa. Hän osti mustat tekonahkaiset housut, joiden punteissa oli pienet röyhelöt ja minä paidan, jonka hihat näyttävät shar-pein jaloilta. Kävimme myös Akateemisessa sormeilemassa kirjoja. Suosittelin hänellekin Bea Uusman "Naparetkeä", mutta hän ei innostunut.
- Musta kaikki tuommoiset naparetkeilijät ja muut äärimmäiset seikkailijat on tosi epäilyttäviä...elämä on muutenkin raskasta, miksi ihmeessä siitä pitää tekemällä tehdä entistäkin hankalampaa?

Poikkesimme H&M:ssä ostamassa hänen tyttärelleen uusia housuja, koska vanhat ovat jääneet lyhyiksi ja hankkimassa karkkikaupasta "pitkät tikkarit" hänen lapsilleen, sillä nuoremman tajuntaan ei ole juuri muuta mahtunut kuin "pitkä tikkari" sen jälkeen kun hän oli onnistunut näkemään sellaisen karkkikaupan ikkunassa kaksi viikkoa sitten.

Sitten menimme ihanalle brunssille jokirantaan Tiirikkala- nimiseen anniskeluravintolaan. (Hyvä, että minulla oli taskussani heidän lautasliinansa, olisin voinut vaikka vannoa, että nimi oli "Kirveli".)

Ystäväni kertoi, että poikansa Kalle, 4 vuotta, oli nähnyt televisiosta mainoksen "Riisutut"-nimisestä televisio-ohjelmasta ja on  siitä lähtien kärttänyt, milloin tulee "se ohjelma, jossa on paljaita naisia". Aihe kiehtoo häntä kovasti. Brunssin jälkeen menimme käymään Tuomiokirkossa. Sen takana avautuu yliopistoalue ja kiittelimme hetken onneamme, ettei enää tarvitse opiskella, tenttiä eikä suorittaa.
- Ei mulle opiskeluaika ollut mitenkään erityisen onnellista...
- No ei mullekaan!
Kirkossa oli menossa jotkut harjoitukset konserttia varten ja kuuntelimme vaikuttuneina. Kun harjoitukset loppuivat, kiertelimme vähäsen.

Sitten kävelimme paikkaan, jossa eroni jälkeen asuin. Talo on purettu ja tilalle on rakennettu kerrostalo. No, kamala röttelöhän se olikin.
- Mutta sä toit tänne ihanan joulunkin!, ystävä muistelee.
Kävimme Alvarissa juomassa mustikkasiiderit.

Näkymä Alvarin ikkunasta. Tutuilla huudeilla...

Näiden takana se oli. Keräsin usein roskia tuosta rauta-aidan takaiselta pikku pläntiltä, koska ne häiritsivät näkymääni, kun istuin oveni edessä rappusilla.

Ystäväni kertoi, miten uusien älykkyystutkimuksien mukaan lasten ja nuorten yleissivistys on yksiselitteisesti heikentynyt ja että he ovat nyt yrittäneet  tietoisesti kotona jotenkin ujuttaa lapsilleen edes jotain sivistävää tietoa ja jonkun aasinsillan kautta puhe oli kääntynyt tervanpolttoon, jolloin hänen miehensä oli kysynyt ystävältäni, että mitenkä sitä tervaa nyt poltettiinkaan, johon hän oli äsähtänyt loukkaantuneena, että "En minä nyt NIIN paljon sinua vanhempi ole, että tuollaisia tietäisin!!". Juttelimme muutakin.

- Oli se aikamoista se aika silloin tuossa. Sä olit mulle kyllä niin suurena tukena.
- Niin säkin olit mulle. Etkö sä voisi ajatella muuttavasi vielä...
- En. Sä olet varmasti ainoa länsi-suomalainen ihminen, josta mä aidosti pidän. Ihmeellistä, nuivaa porukkaa.. (Aiemmin, Wiklundilla, korviini oli sattunut äidin narisevalla äänellä tyttärelleen osoittama: "Onk niit tuattei misä?"- kysymys, eikä ihoni ollut vieläkään palautunut kananlihalta").
- No, onko helsinkiläiset muka sen parempia?
- On.
- Älä valehtele! Leuhkoja...
Tunnustin, etten itse asiassa tunne kovin montaa helsinkiläistä, joten voivat olla vaikka minkälaisia, mutta minä viihdyn täällä tosi hyvin.

Jatkoimme kauppahalliin. Alla kuvasarja saaliista.

Kävimme Yliopiston apteekissa, josta ystäväni osti kynsilakkaa ja huulikiiltoa. Sitten ehdimme vielä kahville.

Oli todella mukava päivä, vaikka olinkin täysin ylipukeutunut. En tyylillisesti, vaan määrällisesti. Lämpöasteita oli varmaan viisi, aurinko paistoi ja minulla oli neule ja toppatakki. Ja pipo, tosin repussa. Tohtiiko toivoa, että tämä talvi oli nyt tässä?!

Vielä viimeinen säälittävä kuunkuvausyritys Narinkkatorilta... totuus oli kaukana tästä.

Beyonce: I was here: https://youtu.be/8RDUjA0fN4o