Raivoa, voimaa ja aineenvaihduntaa

Viikon vaikuttajat: Johnny Rotten ja Haylie Pomroy

Ooh...aivoni ovat aivan muusia, olen hidas, tunnen itseni tyhmäksi ja keskittymiskykyni on tavallistakin huonompi. Äsken ajattelin, että viikkaanpa kuivat pyykit telineestä kaappiin, sain rullatuksi yhden pyyhkeen kun mieleeni juolahti, että kannattaa sittenkin laittaa "sohva"sänkymme siistiin kuntoon ja menin pöyhimään sen tyynyjä. Nyt olenkin yllättäen tässä bloggaamassa, mutta saa nähdä pääsenkö tässäkään maaliin saakka. Lisäksi päätäni kivistää nyt kolmatta päivää. Syy on pikkusiskon, joka usutti minut "aineenvaihduntadieetille", joka puolestaan kieltää (muiden muassa) niin sokerin kuin kofeiininkin 28 päiväksi, joka aika kuuria vähintään on määrä noudattaa, jotta aineenvaihdunta "puhkeaa roihuun". Katsotaan miten käy, mutta jos en neljän viikon päästä, jukoliste, KUKOISTA, niin eräskin pikkusisko saa kyllä kuulla kunniansa! Minulla on nyt takana kaksi hiilihydraattien täyteistä päivää, tänään on alkanut proteiinipitoisten ruokien jakso ja perjantaista sunnuntaihin on juhlaa, kun saa syödä hiilihydraatteja, proteiineja ja hyviä rasvoja, kuten avokadoja, pähkinöitä ja hummusta. Mutta siis ei kahvia, sokeria, alkoholia, kevyttuotteita, soijaa, maissia eikä vehnää. Saa nähdä miten kauan nämä kahvin ja sokerin vieroitusoireet piinaavat. Isosisko sanoi, että kun hän aikoinaan jätti kahvin, päänsärkyä kesti kolme VIIKKOA!

Nyt on aivan kammottava keli. Niin oli eilenkin. Tuulista ja harmaata. Mutta tässä välissä oli pari kaunista pakkaspäivää. Aion käyttää tässä postauksessa vain niinä päivinä ottamiani kuvia.

Kävin äsken uimassa, ja ensi kertaa näin sellaisen kokouimapuvun. Siis sellaisen haalarimaisen virityksen, jossa oli vähän jotain röyhelöntapaistakin. Puvun sisällä oli soma eksoottisen näköinen neito, jota hänen yhtä eksoottisennäköinen, mutta sellaiseen delfiininkouluttaja-asuun sonnustautunut ystävänsä tai treenarinsa yritti opettaa uimaan. Lähinnä se oli sellaista vaahtomuoviläpyskän ja altaan reunan varassa, matalassa päädyssä tapahtuvaa räpistelyä. 

Vakimummot menivät aivan sekaisin! En ollut uskoa silmiäni, kun näin parinkin sellaisen uimarin, joiden olin nähnyt aiemmin vain liukuvan hitain vedoin tyhjä katse silmissään ja korea uimalakki päässään mykkinä altaan päästä päähän, ryntäävän tyttöjen juttusille! Olen aina yrittänyt kuvitella millaisia ajatuksia ja muistoja siellä uimalakin alla liikkuu, mutta tyhjä katse ei paljasta mitään. Jokin noissa rouvissa kuitenkin antaa ymmärtää, että heidän elämänsä on saattanut olla sangen loistokasta ja hauskaakin muinoin. Ehkä he ovat asuneet jossain kauniissa talossa vaikkapa Eirassa (vaikka todennäköisemmin kuitenkin Töölössä) ja nähneet paljon maailmaa, antautuneet kenties johonkin luvattomaan seikkailuun, ja...?

No, nyt sain todistaa, miten kuollut katse heräsi eloon, kädet viuhuivat ja jalat myös, kun mummot (useampi vuoron perään, valmentaja ja opetettava olivat ihmeen kärsivällisiä) demonstroivat uimaliikkeitä.

- DUU LAIK TIS!, he kannustivat loiskuttaen vettä korkealle ja saivat vastineeksi jäykähkön hymyn.

Altaan matala puoli oli aivan ruuhkautunut tämän spontaanin uimakoulun vuoksi ja lopulta uimavalvojan oli pakko puuttua siihen räpistelyyn ja roiskutteluun. Hän kyykistyi altaan reunalle ja alkoi selittää eksoottisille neidoille jotakin, mummon seisoessa vieressä. En kuullut mitä, olin altaan toisessa päässä, mutta olin varma, että mummo puolustaisi suojattiaan henkeen ja vereen saakka, mutta väärässä olin. Heti kun tuli pieni vastoinkäyminen, mummo livahti tiehensä jättäen eksoottiset neidot kuuntelemaan läksytystä. 

Pikkusisko oli yökylässä, sillä hänellä oli tapaaminen Itäkeskuksessa, mitä hän hermoili, koska oli viimeksi käyttänyt metroa vuonna 1996. Koska olimme joutilaina, päätimme mennä miehen kanssa retkelle Itikseen. Edellisestä kerrasta olikin kulunut jo yli vuosi. Menimme pikkusiskon kanssa edeltä ja mies tuli seuraavalla metrolla Sörnäisistä suoraan töistä. Perillä Itäkeskuksen metrolaiturilla vertailimme matkakokemuksiamme.

- Menikö hyvin? Meillä oli semmoinen juoppo pariskunta siinä edessä ja Kalasataman kohdalla se nainen alkoi oksentaa ja sitten se pani tupakaksi.
- Jaa... ei mulla tommosta ollut, mutta pari tyyppiä siinä sanoi, että mahtavaa kun päästiin metroon, nyt on hyvä leikata koiran kynnet. Ja ne leikkasi kanssa. Semmoinen iso hurtta...

Pikkusisko oli riemuissaan nähdessään New Yorker-liikkeen ja halusi ehdottomasti poiketa sinne, vaikka oli matkalla tekemään kirjailijahaastattelua.
- Ethän sä nyt voi mennä tekemään haastattelua kauheitten shoppailukassien kanssa!
- No mutta sitä varten mulla onkin mukana tää iso kassi!

Palasimme kotiin kaksistaan miehen kanssa nyt kun pikkusisko oli opetettu käyttämään metroa. Laiturilla mies katseli kahta, vähän toisella kymmenellä olevaa poikaa, joilla oli pienet lasipullot kädessään.

- Kalanmaksaöljyäkö nuo pojat nuin reippaasti vetelee?

- Yskänlääkettä.
- Ai...? No, nehän on monet aika hyvän makuisia, kyllä...

Itis

Juttelimme pikkusiskon kanssa taas kirjoittamisesta. Olimme yksimielisiä siitä, että yksi vaikeimmista asioista on repliikkien kirjoittaminen, kun ei tiedä mistä sen ajatusviivan saa, koneesta tulee vain näppäimistöstä se pieni nysä. Pikkusisko oli kysynyt asiaa Pirkkalaiskirjailijoiltakin, mutta eivät hekään tienneet.

Pikkusisko jaksaa edelleen olla kiinnostunut kosmetiikasta. Katselin hänen iltatouhujaan.

.- Seerumia, vai?

- Juu! Tämä on todella tehokasta! Kallista tosin, mutta...avainsana on retinol!

- Mä en oikeasti tajua, miten sä voit aina langeta noihin...

- You tubessa on yksi nainen, joka on kuudenkymmenen ja jolla on TODELLA sileä iho, hän on käyttänyt...odotas mä haen sulle...

- EI!

Kävimme kovana pakkaspäivänä syöttämässä sorsia. Se valkoinen sorsa on palannut pulleampana ja röyhkeämpänä kuin koskaan! Se oikein kiipeili toisten päälle ja nokki muiden pyrstösulkia päästäkseen apajille ja koosta päätellen se on aika hyvin päässytkin.

Ostin kirja-alesta John Lydonin muistelmateoksen "Raivoa ja voimaa" ja oli todella mielenkiintoista lukea miten asiat silloin todella menivät, miten onneton manageri Malcolm oli ja miten Vivienne Westwood hoiteli bisneksiään ja miten kauhean häirikön maineen saanut Johnny oikesti olikin Bee Geesiä diggaileva, yritteliäs poika, joka tykkäsi käydä ulkona äitinsä kanssa ja on ollut jo nelisenkymmentä vuotta naimissa itseään neljätoista vuotta vanhemman Noran kanssa. Ja miten Sid oli oikeasti hassu poika Hackneysta, vähän tyhmä vain (ja millaista tulevaisuutta voi odottaa pojalta, joka saa äidiltään syntymäpäivälahjaksi pussin heroiinia?) ja miten Johnia kaduttaa, että hän alun alkaenkaan esitteli Sidin Nancylle. Elämäkerrat ovat hyviä! Pukki toi minulle Astrid Lindgrenin elämäkerran ja odottamassa on myös Belinda Carlislen muistelmat, joten eivät nämä huonot kelit oikeastaan niin hirveästi haittaakaan.

Bee Gees : You win again: https://youtu.be/KZY9oYSSjFI