Pyhäinpäivän huumaa?

Mies pyörii tuskastuneena tuolissa.
- Vuoden ahdistavin pyhä, lähdetään kaljalle!
- Vai haluatko kävellä hautausmaalle viemään kynttilän?
- Pittää kattua jaksaako sitä. Mutta ensin kaljalle!

Kävelemme ulko-ovesta suoraan Forumiin, siitä rullaportaita alas, ulos Manskulle ja kohta jo istummekin Kittyksen ulkopöydässä punaisena hehkuvan lämmittimen alla ja odotamme pian seuraan liittyvää ystäväpariskunnan miestä. Ystäväpariskunnan nainen on kuulemma menossa Finlandiataloon katsomaan "jotain komeita espanjalaisia könsikkäitä jotka tanssivat ilman paitaa". Sen jälkeen meidän kaikkien on määrä mennä yhdessä syömään. On totta että päivä on ankea ja jotenkin hämärän peitossa miten tätä edes pitäisi oikeaoppisesti viettää. Kaikki tekeminen tuntuu jotenkin falskilta mutta toisaalta kokonainen lauantai kotosalla kuulostaa sekin tylsältä. Kittyksen pöydässä istuessamme meiltä tullaan kerjäämään rahaa kahdesti viiden minuutin sisään ja minä valehtelen ettei minulla ole käteistä, vaikka onkin., En vain halua antaa sitä kerjäläisille, vaan käyttää omiin nautintoihini ja kevytmieliseen elämään. Valehtelu ja itsekkyys tuottavat haljun olon ja kun ystäväpariskunnan mies saapuu miehelle leikkitoveriksi, lähden helpottuneena kotiin turvaan enemmiltä kerjäysyrityksiltä ja valehtelulta.

Minä tulin siis kotiin, keitin kahvit ja ryhdyin bloggaamaan. Miehet siirtyivät vaihteluksi irlantilaispubiin.

Lelukaupassa pyhäinpäivä näkyi omalla erityisellä tavallaan. Eräs isoäiti tuli ostamaan jotain viihdykettä kylään tulevalle kolmivuotiaalle lapsenlapselleen, jota hän kutsui "ihanaksi aarteekseen".

- Miten olisi tällainen oravapalapeli? Sopii hyvin vuodenaikaankin.
- Aika kiva! Ja hänellä on huomenna päiväkodissa halloweendiscokin, johon hän pukeutuu  kuulemma oravaksi.
- No mutta sitten! Aika aikaisin aloittavat discoilun nykyään..?
- Ei hän edes taida tietää mikä disco on...
- No, huomisen jälkeen tietää.
- Huomisen jälkeen tietää, juu.

Toinen vakioasiakas, joka vallan hyvin tietää ettei meillä ole mitään sesonkituotteita, mutta joka siitä huolimatta aina jaksaa koittaa onneaan (ja härnätä minua siitä ettei minulla ole vieläkään tarpeeksi ikää heidän huippusuosittuun alle viisikymppisiltä kiellettyyn discoonsa) astuu ovesta ja huutaa:

- TERVE! Missä teidän halloween on?
- Tigerissa.
- Mutta mä en jaksa kävellä sinne asti! Eikö muka mitään ole?
- Ota tämä Diamoniak. Hauska peli ja noidan kuva kannessa.
- En mä tiedä...Jos mä vähän katselen...

Hän löytää tummahipiäisiä nukkeja ja pyörittelee niitä käsissään.
- Meille on nyt syntynyt sukuun ensimmäinen tummaihoinen vauva. Tarkoittaako se sitä, että mun pitää nyt ostaa sille vain tämmöisiä nukkeja?
- No niin no...Miksei...vai onko se jotenkin liian osoittelevaa..?
- Hemmetin vaikeaksi on mennyt kaikki! Ennen mä sanoin aina kaikkia suvun ipanoita "pikku apinoiksi" mutta en mä nyt enää tuota uusinta uskalla!
- Niin...joo...ehkä juu...
- Ei saa sanoa enää edes että "neekeri"!
- Joo niin ei tosiaan pidä sanoa.
- Ei se minusta mikään huono sana ole. Meillä sitä käytettiin oppikirjoissakin. "Neekerillä on pitkät kädet. Neeke..."
- Voi herranjestas sentään! Kyllä sun on pakko opetella käyttämään jotain muuta sanaa.
- Joo joo, älä huolehdi, kyllä mä osaan...mitäs nämä on?
- Elsa Beskown värityskirjoja. Musta ne on ihania mutta voi olla sulle vähän liian nynnyjä...
- No perkele, pannaan pakettiin! Ja kynät kanssa!

Ainakin kolme asiakasta kysyy olemmeko normaalisti auki lauantaina eivätkä ota uskoakseen että kaikki kaupat ovat kiinni ja heidän epäuskonsa saa minut niin hämilleni, että rustaan oveen lapun että olemme pyhäinpäivänä suljettuna, vaikka olen luullut että se on aivan yleistä tietoa ja itsestäänselvyys, mutta ei se ilmeisesti sitten ole.

Juuri ennen sulkemisaikaa eräs teeveestä tuttu hahmo ryntää sisään tuulispäänä kurpitsa kainalossaan.
- Mä tiedän että mulla on pyjamahousut jalassa! Älkää tehkö siitä mitään numeroa...
- Mä en olisi edes huomannut, jos et olisi itse sanonut. Hieno kurpitsa!
- Joo. Mä ostin sen tosta Fredan torilta. Maksoi kympin, mutta kun mulla ei ollut käteistä ne sanoivat että mä voin tulla ensi viikolla maksamaan. Kai ne katsoi että ton muijan on nyt PAKKO saada toi kurpitsa tai tapahtuu kauheita...

Päivän päätteeksi onnistun vielä sähläämään kassan sulkemisen kanssa niin että jään vaille kassaraporttia enkä tiedä paljonko päivän huhkiminen on kartuttanut kassaa ja nyt pomo ei tiedä paljonko koko kuun myynti on. 

Kävelen kotiin pimeässä puolihulluna nälästä, mutta iloisena siitä, että uudet kotikulmat ovat kuitenkin eläviä ja kauniisti valaistuja ja työmatka on taas vaihtunut reilusta puolesta tunnista paljon säällisempään kymmeneen minuuttiin. Mies on laittanut ruuan (tehnyt salaatin, lämmittänyt pizzaa ja sulattanut mutakakun) valmiiksi ja sytytellyt kymmenkunta kynttilää pöydille ja ikkunalaudoille. Sanon, että minulla on dementia ja että suljin kassan ihan päin p:tä ja hän sanoo että hänelläkin on ollut ihan epätodellinen olo. Huomenna alkaa marraskuu. Hyvää pyhäinpäivää, vai onko sellaista edes tapana toivottaa?

Lapinlahden linnut: Sateet tulevat: https://www.youtube.com/watch?v=mL1UPKQP2wk