Olin jo mukamas kaavaillut lokakuun ohjelman kutakuinkin valmiiksi. Siihen olisi kuulunut työtä ja urheilua ja virkistyksenä kirjapiirin tapaaminen, viikonloppumatka Tallinnaan ja toinen kenties Tukholmaan, "Green Wing"-sarjan joka ikisen jakson katsominen kuulokkeet päässä sekä kirjamessut, joille menen valokuvaamaan pikkusiskoa, joka on jäsenenä paneelissa yhdessä Nopolan siskosten kanssa. Lisäksi olin suunnitellut peseväni ikkunat.
No, kirjapiiri tapasi suunnitelmien mukaan Fredrikinkadun Annapurnassa. Käsittelyssä olivat Aila Meriluodon päiväkirjat. Joku oli lukenut nuoruuden päiväkirjat, joku myöhemmät, joku molemmat ja joku vielä bonuksena Panu Rajalan kirjan Aila Meriluodosta. Ruodimme aikamme Ailan elämää, mutta kuten aina, juttelu riistäytyi pian uusille urille. Pysyttiin kuitenkin kulttuurin saralla. Kuuntelin korvat hörössä samalla kun mätin suuhuni ihanaa mausteista mössöä.
- Mulla on ne liput sinne balettiin, kysynkö mä sullekin?- Eeei...mä en oikein perusta baletista...jos olisi ollut oopperaan mä olisin ilman muuta lähtenyt!
- Ooppera vasta kamalaa onkin!
- Riippuu vähän...on niitä hyviäkin. Joku sellainen missä on jotenkin tunnistettava melodia...
- Muistatko kun oltiin neljästään miesten kanssa Aleksanterin teatterissa katsomassa sitä balettiesitystä?
- Voi herranjumala sentään...Muistan!
(Minulle, joka edelleen syön ahnaasti ja nostan puolihaluttomasti katseeni valtavasta hopean värisestä ruokavadistani):
- Se näyttämö oli tosi pieni ja kun se ballerina loikkasi sieltä toisesta laidasta se oli samantien vastapäisisssä kulisseissa. Me saatiin kamala naurukohtaus.
- Ja se kaikki kopina ja ähkinä kuulu yleisöön tosi selvästi. Me oltiin ihan hysteerisiä!
- Joo, se oli ihan kamalaa. Ei ole sen jälkeen käyty baletissa eikä mennä!
- Vaikka kai sitä voisi vielä joskus kokeilla? Jos mentäisiin selvin päin...?
Niin ikään Tallinnanmatka sujui sovitusti. Me menimme perjantaina ja lauantaina meille tuli puolen päivän aikaan leikkikavereita Helsingistä ja kuljeskelimme pitkin ja poikin ja joimme drinkkejä ja kävimme syömässä pizzeria Pulcinellassa, jossa miehet kuulemma aina syövät "poikien" kesäretkellään ja miehet kaipasivat ystäväänsä Kunkkua, jonka he tapaavat ainoastaan kerran vuodessa, juuri tuolla mainitulla kesäretkellä. Tuula otti miehistä kuvan Pulcinellan pöydässä (sama pöytä kuulemma joka kerta) ja se lähetettiin Kunkulle "Terveisiä arvaa mistä?"- tekstillä ja melkein saman tien tuli vastaus että "Joko Koukkuniemen vanhainkodista tai pizzeria Pulcinellasta Tallinnasta."
Leikkikaverit lähtivät kuuden laivalla ja me tallustelimme takaisin hotellille. Keräsin puistoista hevoskastanjoita ajatuksenani kasvattaa muutama oma puu. Viime syksynä puiden kasvatukseni onnistui vain osittain, sillä nakkasin muutossa kaikki purkit jotka eivät olleet vielä itäneet, roskiin. "Tuo taitaa, kuule, olla rikollista puuhaa", mies varoitteli, mutta minä täytin taskuni kastanjoilla ja nakkasin muutaman vielä reppuunikin ja sanoin uhmakkaasti, että "no, lyökööt rautoihin!" Menimme aikaisin nukkumaan ja aamulla lillumaan altaissa ja hieromaan ihoamme karkeilla suolarakeilla suola"saunaan" jossa oli niin kylmä että oli pakko lähteä porealtaaseen lämmittelemään. Kotimatkalla näimme terminaalissa Mikael Jungnerin nuorikkoineen ja voi sitä veikistelyn määrää!
Mutta nyt siihen pääaiheeseen joka tuli aivan puskista ja aiheutti valtavan myllerryksen ja palautti uskoni universumiin ja elämään ja muistutti, että ihminen voi saada anteeksi sellaisenkin möhläyksen kuin että antaa taluttaa itsensä Taka-Töölöön kuin minkäkin lampaan, koska ei muka kehtaa kieltäytyä ja nostatti pintaan ryöpyn tunteita ja ajatuksia joista voisin jaaritella pitkäänkin, mutta jotka toisaalta voin typistää aika lyhyeenkin toteamalla pelkästään "Jes!"
 |
| Heippa keittiö! |
Kävi nimittäin sillä tavalla, että sunnuntai-iltana miehen puhelin soi ja siellä oli vuokraisäntä, joka vähän vaikeana ja kovasti pahoillaan ilmoitti että he joutuvatkin myymään tämän asunnon. Ensimmäinen ajatuksemme oli että ei helkkari, ei JAKSA muuttaa taas, mutta maanantaiaamuna aloin sitten vähän alustavasti katsella mitä vaihtoehtoja olisi tarjolla. Keskiviikkona kävimme katsomassa asuntoa Yrjönkadulla. Torstaina teimme vuokrasopimuksen ja saimme avaimet käteemme. Eilen kävimme tohkeissamme esittelemässä uutta kotia kavereille. Vaihdamme siis Töölön upeat lenkkimaisemat, sairaalat ja tukivälinemyymälät halpojen pizzojen ja oluthanojen välittömään läheisyyteen. Muutto on parin viikon kuluttua. Kun astun ulos uuden kotimme ulko-ovesta ja katson oikealle, näen suoraan hotelli Tornin sisäpihaan. Kun katson vasemmalle, näen Hiljaisuuden kappelin ja Kampin ostoskeskuksen. Jos jatkan suoraan kadun yli, päädyn joko hyvin edulliseen pizzeria Barbarossaan, Amos Anderssonin taidemuseoon tai Forumin sisäpihalle. Ikkunastamme voin seurata, miten Partioaitassa hoidetaan bisneksiä. Laitoin heti runsaasti liikenteeseen tekstiviestejä, joissa kyselin voiko onnellisuuteen kuolla. Turun ystäväni, joka on sentään psykologi, vastasi huojentavasti että hänen nähdäkseen "onnellisuuteen kuoleminen on vielä epätavallisempaa kuin että joutuu mielisairaalaan liioista astioista." Ja ystäväpariskunnan nainen sanoi eilen, että joo, kyllä tämä on enemmän teidän näköinen paikka. Mä en kertaakaan kuullut sun sanovan siitä Töölön asunnosta, että "jes".
 |
| Heippa makkari! |
 |
Heippa olkkari! |
Emma Bunton: Downtown ://www.youtube.com/watch?v=zCUaJF_j93w
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti