Poliittinen eläin

Päätin mennä tänään etupäässä vanhoilla kuvilla. Haluan vähän muistella menneitä ja fiilistellä. Sitä paitsi täällä ne pysyvät tallessa, toisin kuin muistitikuilla (koska ne TIKUT ovat niin katoavaista sorttia!) ja tämän viimeisiään vetelevän koneen uumenissa. Minun täytyy nyt vähän kartoittaa identiteettiäni ja arvojani  jotta osaisin valita kenelle annan ääneni tulevissa vaaleissa. Kuka ajaisi pienituloisen töölöläisen lelukaupan myyjättären/vastahakoisen tuntiopettajan ja pienviljelijän (lähinnä kukkia ja jokunen peruna, ei myyntiin asti) asiaa? Ja mikä se "asia" edes mahtaisi olla? Kukaan ei edes yritä kalastella ääntäni! En saa kadulla makeisia niin kuin mies ja vielä vähemmän ruusuja, niin kuin yksi kirjapiiriläisistä oli saanut joltain demarimieheltä. Meillä ei siis edelleenkään ole hajuakaan  ketä äänestää ja turhautuneisuutemme purkautuu aivan estottomana vaalimainosten kritisointina. Otetaan nyt vaikkapa se Isä ja Poika Harkimon yhteinen  tv-mainos:

- Eeeeeeeeeiiiiiiiiikä!
- Hyi helekkari!

Tai entäs Laura Rädyn julisteet, joissa hän joko hölkkää muka taviksena tai, vielä pahempaa, nojautuu ryppyisen vanhuksen puoleen tarkkaan harkitun epämuodikkaissa farkkuhousuissaan ja collegepaidassaan. Kuinka tyhminä äänestäjiä on lupa pitää?

Ja sitten Erkki Tuomiojan teeveemainos, jossa hänellä möngertää sylissä se valtava kissa:
- Mitä tuo kissa tuossa tekee?!
- Järjetöntä!

Kerkkäkausi lähestyy!

Pari päivää sitten mies kurvasi pyörällään lelukaupan eteen, tuli sisään posket kiihtymyksestä punaisina ja julisti, että hänellä on tulikuuma poliittinen uutinen kerrottavanaan! Vaadin saada kuulla sen saman tien. Hän kertoi kuljeskelleensa muina miehinä Sörnäisissä, kun joku punaisen vanhan pakettiauton vieressä seisoskellut ystävällinen rouva oli sanonut että tulehan kahville. Sitten hän oli jatkanut, että onko Erkki Tuomiojan nimi tuttu ja mies siihen, että johan nyt toki, pätevä mies, mutta että  se kissa siinä mainoksessa oli vähän hölmöä. Nainen oli valpastunut ja mies oli ruvennut hätäpäissään pehmentelemään, että tai kyllähän sitä ihminen saa kissansa mainokseen ottaa, jos tykkää ja se on tärkeä ja... Nainen oli lyönyt kätensä yhteen ja huudahtanut: "Minä sanoin Erkille!!" Sitten hän oli nojautunut eteenpäin ja supissut luottamuksellisesti, että "tiedätkö, ei se edes ole meidän kissa, puoluetoimisto sen siihen touhusi. Minä olen kyllä kanssa sitä mieltä, että se oli viattoman luontokappaleen härskiä hyväksikäyttöä poliittisena aseena!" Siitä mies oli ymmärtänyt, että nainen oli Erkin vaimo.

Voimamaisema. Lapsesta saakka.

Kaarina Davisin roskahaaste on osoittautunut vaikeaksi toteuttaa! Ette kyllä ikinä arvaa miksi. Koska täällä ei OLE roskia.Otin mukaani pussin kun lähdin kävelemään Terhoon, mutta kaupunki oli kuin nuoltu! Sama keskustaan päin mennessä. Hyvähän se tietysti on. Ja kaiketi väliaikaista. Kun ihmiset pääsevät taas piknikkien makuun, saan taatusti säkin poikineen täyteen yhdessä hujauksessa.

Korkeasaaren flamingot ennen kuin kettu pisteli ne poskeensa.

Kirjapiiri kokoontui tällä kertaa meillä, mistä syystä minulla oli asiaa Töölöntorin Alkoon, jonka johdosta näin, että talossa on muinoin asunut Ansa Ikonen! Rakastan noita kylttejä joissa kerrotaan kuka julkkis talossa on asunut.

Käsittelyssä oli tällä kertaa Erica Jongin "Viidenkympin kauhu".Kirjapiirimme on minulle tärkeä ja tarjoaisin heille mielelläni vain ensiluokkaista purtavaa, mutta ikävä kyllä inhoan kaikenlaista pilkkomista, kuullottamista ja alustamista. En voi ymmärtää, miten kokin ammattia pidetään nyt niin kutsuvana, sehän on täynnä täysin sietämättömiä askareita! Loputtomasti! Sen sijaan vaikkapa mansikoiden dippaaminen sulaan valkosuklaaseen tuntui hyvinkin mielekkäältä. Miehen sisko oli suruksemme estynyt osallistumasta, mutta soitimme hänelle Ouluun ja hän myös kannusti minua tekstiviestein, kun podin emännän tomaattipiirakka-angstia. "Piiras on saava kehuja!" hän julisti oraakkelimaisesti, ja oli oikeassa (tosin kirjapiiri kehuu ja kannustaa, vaikka pahvia syöttäisi). Olin myös hankkinut Kakkukeisarin korean ja kiiltelevän vadelmamoussekakun, sillä puolella kirjapiiriläisistä oli juuri ollut synttärit, joita piti tietysti juhlia. Sain itsekin paljon lahjoja uuden kodin kunniaksi, muun muassa monta uutta keittiöpyyhettä, joita tutkiessani kuulin itseni sanovan: "Minä rakastan keittiöpyyhkeitä!" ja heti perään tajusin, että se on kaiken huipuksi ihan totta! Keittiöaskareet ovat ällöjä, mutta keittiöpyyhkeet ovat mainio juttu. Samoin kukat ja kynttilät, joita sain myös runsain mitoin. 

Rakastin myös sitä Hakaniemen asuntoa, jonka vuokrasimme kesäksi silloin monta vuotta sitten. Olen muistellut sitä paljon viime aikoina. Jessus sitä tavaramäärää, mutta siinä asunnossa oli sielu! Kotiuduimme viidessä minuutissa. Ostin torilta vaaleanpunaisia pioneja ja keräsin rohkeutta joka kerta kun jouduin käyttämään kaasuliettä. Ikkunasta näkyi Karhupubi. Talossa asui siihen aikaan pinnalla oleva nuori näyttelijätär, joka oli mukana muun muassa "Levottomissa", mutta jonka nimeä en kuollaksenikaan muista.

Hakaniemen kesäkoti

Joka aamu katsottiin "Serranon perhe"

Aloin kirjoittaa.

Iltaisin haahuiltiin

 Kirjapiiri valitsi seuraavaksi kirjaksi Linda Olssonin uusimman, joku "Kun mustarastas laulaa" tai sinne päin. Olen jo monesti pidellyt sitä käsissäni Suomalaisessa kirjakaupassa raskimatta ostaa, mutta ehkäpä tästä nousen, lähden kaupungille ja räväytän! Tai sitten paneudun makuulle, otan tuosta matolta kesken olevan Johan Schmidtin "Tästä pelistä pois"-romaanin ja paneudun siihen sen aikaa kun nyhtöpossu on uunissa. Ja porsaan jälkeen paneudun taas vaaliehdokkaisiin. Pakko sieltä edes yksi tolkun ihminen on löytyä!

Turku. Kymmenen vuotta. 

"Vuodenaikakoivikko" mökin vieressä. Aina erilainen, aina ihana.

  Labrinth feat. Emeli Sande: Beneath Your Beautiful: https://www.youtube.com/watch?v=rKtWPJiWz7c