Tervehdys! Oikeastaan minun pitäisi varmaan olla pakkaamassa eikä bloggaamassa. Mutta ajattelin toimia tänään rivakalla "paljon kuvia, vähän sanoja"-metodilla, että helmikuusta jäisi edes joku merkintä. Sitä paitsi pakkaaminen on jo aika hyvässä mallissa. Siinäkin vaikeinta tuntuu olevan ryhtyminen. Laitoin niin paljon energiaa siihen muuton esivalmisteluvaiheeseen (=uusien mattojen, verhojen ja petivaatteiden hankkimiseen), että kun varsinaiset muuttopuuhat alkoivat lähestyä, olinkin jo aivan kyllästynyt koko hommaan ja kyräilin vain välihuoneeseen kertynyttä banaani/lelulaatikkopinoa vastahakoisen inhon vallassa. Mutta sitten kun sain viimein aikaiseksi, homma kävikin joutuisasti. Esimerkiksi seinien riisuminen tauluista ja koristeiksi ripustetuista mekoista. Suunnittelu/vastaanhangoittelu/sijaistoimintojenkehittelyvaihe: 2 päivää. Toteutus: 3 minuuttia.
Mies on avuksi siten, että tuo Alepasta lisää banaanilaatikoita tarpeen mukaan ja lisäksi hän on vastuussa avainten, muuttoauton ja kantoavun hankinnasta, sähkö- ja nettiliittymäsopimuksista ja sen sellaisesta. Hän oli myös vastuussa ääriään myöten pullistelevien jätesäkkien toimittamisesta roskikseen, mutta siinä hän osoittautui epäluotettavaksi, sillä hän oli mennyt dyykkaamaan omia roskiamme ja tuli takaisin ylös tohkeissaan heilutellen kädessään juuri poisheittämiäni puoliksi täytettyä Harry Potter-vihkoa (tähän mahtuu vielä!!!) ja kannesta lytyssä olevaa prinsessa-muistipeliä, jota emme ole pelanneet vuosikausiin, jos ikinä (tämä on vielä ihan hyvä!) ja ruotsinkielisiä Kalle Anka-lehtiä (minä opettelen näistä ruotsia!). Pakkaan kirjoja harkiten ja teemoittain. Yhdessä laatikossa ovat psykosynteesi- ja juoksu- sekä pyhiinvaellusaiheiset kirjat. Kannessa lukee: psyksynt&juoksu/camino. Toisessa ovat Sonia Choquetten ja Julia Cameronin kirjat, mikä on loogista sillä he ovat oikeassakin elämässä ystävykset. Kansiteksti: Julia&Sonia. Caroline Myss olisi muuten sopinut sekaan, mutta laatikko oli jo Sonian ja Julian jäljiltä lähes täynnä ja toisekseen Caroline oli joskus sanonut Julialle jossain henkisen kasvun seminaarissa, että "onko sinun pakko pukeutua noin hihhulimaisesti, se vie uskottavuutta koko porukalta", joten parempi pistää eri laatikkoon. Caroline sopii erinomaisen hyvin Avilan Teresa-aiheisten kirjojen sekaan, sillä hän on itsekin kirjoittanut yhden, ja samaan laatikkoon tulee myös sekalainen valikoima jatkoon valittuja henkisen kasvun kirjoja (puolitoista hyllymetriä on karsiutunut jatkosta, sentään.)
Romaaneja yritän ottaa valikoiden ja rankalla kädellä karsien, mutta kyllä niitä silti kertyy. Miehen Dostojevskit ja Saarikosket ja Hyryt ja omat Tove Janssonini, Frank McCourtini, Fay Weldonini ja Nora Ephronini ja Erica Jongini ja sitten kaikki ne lukemattomat (sanan molemmissa merkityksissä), jotka olen hankkinut kauniin kannen tai houkuttelevan takakansitekstin vuoksi. Luen kuin viimeistä päivää: Joel Haahtelan "Perhoskerääjän" parissa vietin yhden ihanan iltapäivän. Mutta nyt se joutaa jo kiertoon. Epämääräisessä läjässä makuuhuoneen nurkassa ovat kirjat, jotka olen luvannut lukea. (Per Pettersonin "Hevosvarkaat" miehen siskolle, Marian Keyesin "Further under the duvet" ja Kathryn Stockettin "The Help" pikkusiskolle). Mia Törnblomin "Så dumt" ja Karin Fossumin "Ken sutta pelkää" kävivät Tukholmassa kanssani. Molempia närpin sieltä täältä. Fossum menee Kampin kierrätyshyllyyn, Mia pääsee Töölöön.
Kävin tosiaan Tukholmassa. Sattui ihana, aurinkoinen päivä. Jokainen kynnelle kykenevä koiranulkoiluttaja oli riemukseni liikenteessä. Kävelin koko päivän Söderissä ja yritin taas löytää uusia kujia ja kuvakulmia ja onnistuinkin.
 |
| Jäätä Tantolundenin puistossa |
Tunteet vaihtelevat. Tuleeko meidän ikävä tätä kotia? Viihdymmekö uudessa? Minkälainen äänimaisema siellä on? Olen käynyt kävelemässä uuden kodin liepeillä ja hyvältä on tuntunut, mutta tosiaan aika näyttää millaista siellä sitten on asua. Juuri kun olin jotenkin aivan luhistumaisillani banaanilaatikkourakan ja kirjavalintojen vaikeuden alle, televisiosta alkoi kuulua ihana kappale (pakkaussessioni taustalla pyöri joku hassu "Hello Ladies"- nörttikomediasarja). Se oli Breadin "The Guitar Man" ja siitä tuli välittömästi tunnusbiisi tälle muutolle. Tiedän, että tästä lähtien aina kun kuulen kappaleen, muistan miten istuin olohuoneen lattialla karvalankamatolla tummansinisissä legginsseissäni, valkoisessa fleecepusakassani ja harmaissa neulotuissa Uggeissani. Polvia kivisti, kainalot haisivat hielle ja kirjojen takaa oli juuri paljastunut kauheat määrät aivastuttavaa pölyä jonka jäljiltä kirkkaan limenvihreä rätti oli muuttunut harmaaviiruiseksi. Olikohan tämä viimeinen tässä kodissa kirjoitettu blogiteksti?
Bread: The Guitar Man: https://www.youtube.com/watch?v=hrsKJ0KUyJw
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti