Lonkerotaivas

Onpa ihanaa, että tammikuu loppuu. On ottanut aika koville kestää tuota raskaana roikkuvaa taivasta ja mitätöntä värimaailmaa. Tuntuu että pitkään jatkunut harmaa ankeus on vaikuttanut kollektiivisesti yleismielialaan ja kansa vain tyytyy parhaansa mukaan sietämään elämäänsä sen sijaan, että nauttisi siitä täysin siemauksin. Luin piristyksekseni Helen Fieldingin  uusinta "Bridget Jones - Mad about The Boy"-kirjaa, koska se on kirjoitettu päiväkirjamuotoon, ja siinä voi sivuuttaa parissa tunnissa kaikki vuodenajat. Sain  toivoa  Bridgetin heinäkuun 11. päivän muistiinmerkinnästä: "Hirveä helle. Yhä vain! Emme voi uskoa onneamme. Koko kansa parveilee kaduilla, pinnaa töistä, juopottelee, kärkkyy seksiä ja valittaa kuumuutta."

On se mahdollista: Kuuma aamu Katajanokalla.

Uimakelit!

Muuttohurmoskin on asettunut suvantovaiheeseen ihan sen vuoksi, ettei yksinkertaisesti käy päinsä pakata koko kotia pakettiin montaa viikkoa etuajassa, kun siellä täytyy kuitenkin asuakin. Uutta mattoa kokeilin vähän läväyttämällä sen lattialle vanhan pörhöisen tilalle vähän ennen kuin mies tuli töistä. Hän ymmärsi kehua sitä vuolaasti "juuri tuommosesta matosta mää tykkään KAIKISTA eniten..!" mutta sitten minulle tulikin hätä että se nuhraantuu ennen aikojaan, joten sulloin sen Ikean kassiin odottamaan muuttoa. Sitten sulloin valkoisen karvajärkytyksen siihen pussiin missä uusi matto oli tullut, mutta otin sen vähän ajan päästä takaisin, sillä paljas lattia oli vähän turhan ankea. Muuta seinänvieriä koristaviin nyssyköihin sullottua; pellavapetivaatteet, uudet pöytäliinat ja verhot, kirpputorille menevää hinnoiteltua tavaraa, kirpputorille menevää hinnoittelematonta tavaraa, jonnekin muualle kuin uuteen kotiin päätyvää kirjallisuutta (mutta joka on hyvä pitää pinossa lattialla siltä varalta että kumminkin haluaisi vielä lukea jonkun ennen lopullista hylkäämistä...)

Kävin Tampereella tapaamassa perhettä. Annoin isollesiskolle Suomalaisen alesta ostamani Marilyn-kirjan josta hän oli mielissään. Hän kertoi vaikuttuneena nähneensä televisiosta ihanan musiikkivideon, se kävi kuulemma ihan minielokuvasta ja siinä tanssi pieni tyttö jolla oli "tämmöinen tukka" (isosisko piirsi käsillään otsaansa ja kasvojaan reunustamaan terävälinjaisen polkkatukan), josta heti tiesin hänen tarkoittavan Sian "Chandelier"-kappaleen virallista musiikkivideota. Kaivoin oitis puhelimeni esiin näyttääkseni videon hänelle, mutta kenttä tai joku oli huono, joten kirjoitin hänelle paperille vastaisuuden varalle avainsanat (you tube-> sia chandelier official) joilla hän pääsee katsomaan sitä uudelleen. Ja uudelleen ja uudelleen! 

Se onkin ihana video ja ihana kappale. Olimme tästä pikkusiskon kanssa yksimielisiä, kun myöhemmin mainitsin hänelle isosiskon Sia-innostuksesta ryystäessämme smoothieitamme (pikkusiskolla violetti marjasmoothie, minulla keltainen mangosmoothie) ihanassa Pyymäen Oma- kahvilassa Tuomiokirkonkadulla. Mutta totesimme myös, että se on lisäksi vaarallinen kipale, sillä siihen kertosäkeeseen ei kerta kaikkiaan VOI olla yhtymättä (vaikka olisi asiakaspalvelutehtävissä tai asioimassa tavaratalossa) ja vaikka tietää jo suunsa avatessaan että rahkeet eivät riitä ja että tämä nousee tästä vielä paaaljon korkeammalle eikä lopputulos ole kaunista kuultavaa. Emme voineet olla kokeilematta ihan vähän siellä kahvilassakin. 

Valitin pikkusiskollekin miten ankeaa on kun joka päivä on niin aistillisesti virikkeetön.

- Tarkoitatko  tuota lonkeron väristä taivasta?

- JUU! Se tosiaan on lonkeron värinen! Mä en ole ikinä edes  tykännyt lonkerosta.

- Synonyymi päänsärylle.

Sitten juttelimme vähän tulevasta muutostamme. Yritin selittää missä uusi koti sijaitsee ja että jatkossa kannattaa jäädä bussista Kisahallin pysäkillä niin on tosi lähellä, mutta pikkusisko kieltäytyi ymmärtämästä mitään.

- Töölössäkö se on?

- Niin, siinä on se Töölön kirkko ja puisto ja...

- En mä tiedä sieltä mitään, en oo ikinä käyny Töölössä.

- Mutta sähän asuitkin Helsingissä pari vuotta?!

- Nojuu. Mutta ei mulla ikinä ollu Töölöön mitään asiaa... (Pikkusisko asui Kalliossa).

Lonkeron värinen taivas, lonkeron värinen maa. Näkymä bussin ikkunasta...

Kotona isä ja äiti tutkivat kumpikin sanoma-/ristikkolehtiään valtavan valkokahvaisen luupin läpi. Molemmilla on omansa, ettei tule riitaa. "Kiira luistelee lauantaina suorana!"äiti huudahti innostuneen kiihdyksissään lehtensä äärestä (hän pitää kovasti taitoluistelusta ja oli harmillisesti missannut Kiiran nappiin menneen luistelun torstaina). "Mitä, eikö aio mennä ollenkaan kyyryyn?" me isän kanssa härnäsimme kuorossa. Vaihdoin jouluverhot kevätverhoihin ja tein kattilallisen pinaattikeittoa. Lonkeron värinen taivas suolsi valtavia lumihiutaleita joita puuskainen tuuli viskoi menemään. Pihapuun ylimmissä, ohuen ohuissa oksissa keikkui puhurin riepoteltavana jääräpäinen varis. Panin kellon soittamaan aikaisin ehtiäkseni bussiin. Siellä koinkin kummia!

Edessäni istui kaksi naista. Pirteinä kuin mitkäkin. Kuulin pakostakin mitä juttelivat. Toinen oli aivan uskomaton:

- Kyllähän me toivottiin, että oltaisiin saatu molemmat lapset samaan päiväkotiin niin olisi ollut kuskaaminen helpompaa, mutta ei se käynyt. Kai siellä oli niin täyttä tai jotain....Mutta sitten mää ajattelin, että eisennynniivväliäooo (= ei sen nyt niin väliä ole). Pääasia että on hoitopaikka! 

Keskustelu jatkui ja siirtyi koululaisten juttuihin. Havahduin ja höristin oikein korviani epäuskoisena kuullessani lauseen "no ei voi kyllä millään edellyttää että opettaja ehtii hoitaa..."vailla ironian häivääkään! Vaihdoin vähän ryhdikkäämpään asentoon nähdäkseni kuka tämä positiivisuuden ja hyväntahtoisuuden ruumiillistuma oikein oli. Ihan tavallinen keski-ikäinen nainen sinisessä toppatakissaan. Tuommoisen ihmisen kanssa on varmaan ihana elää! Päätin oitis ryhtyä samanlaiseksi ja lakata ensi töikseni valittamasta taivaan sävystä. Ja kun bussi tuli Helsinkiin, pilvien välistä pilkottikin sininen taivas!

Sia: Chandelier: https://www.youtube.com/watch?v=2vjPBrBU-TM

Sia: Chandelier lyric video: https://www.youtube.com/watch?v=8DS-h67qEiY