Uusi vuosi, uudet hoodit?

Dogs have masters, cats have staff.
 (Jellycatin pehmokuvasto)

Olemme päättäneet muuttaa! Päätös syntyi meille tyypilliseen tapaan:

Sunnuntai.
- Meidän pitäisi nyt viimein päättää mitä tämän asunnon kanssa tehdään.
- Mikäs tässä on ollessa...?
- Liian iso ja liian kallis. Otetaanko me tohon joku alivuokralainen?
- Äääää....mä en nyt jaksa ajatella....

Maanantai. Aamulla.
- Typerän paljon tyhjää tilaa!
- Mmmmm....
- KOSKA sinä olet valmis puhumaan tästä?! Kai me nyt voidaan edes KATSOA jotain vaihtoehtoja.
- NO KATSOTAAN. HEMMETTI!!!

Maanantai. Päivällä.
- Moi!Se Kankurinkadun asunto oli jo mennyt, mutta Sibeliuksenkadulla olisi kuulemma yksi tosi kiva.
- Sehän on kaukana kuin fan! Ei käy.
- Se kiinteistönvälittäjänainen on tosi kiva. Lupasin että mennään keskiviikkona katsomaan. Olisi epäkohteliasta perua.

Tiistai. Loppiainen:
- Hei!Huomasin vasta nyt, että olitte laittaneet sähköpostia tuosta Laivanvarustajankadun asunnosta. Sopisiko teille tulla katsomaan heti tänään?
......
Illalla, matkalla Ullanlinnasta kotiin.
- Mä en oikein tiedä..?
- Musta toi on aina ollu jotenkin ankea kuja...
- Laivanvarustajankatu?
- Niin, aina kun on pyörällä menny on ollu jotenkin ankeaa...
- On se kyllä ihan arvostettua aluetta...
- Silti.
.....
-Hyvä ettei otettu!
- Näin on!

Keskiviikko. Vapaapäivä.
- No mimmoinen se Runeberginkadun asunto oli?
- Ikkunasta näkyi ruma aita...
- Aha.

-  Mutta siinä lähellä on toinen, jossa on näyttö myöhemmin. Se on seitsemännessä kerroksessa.  Voidaan tulla sieltä Sibeliuksenkadulta katsomaan. Niin, ja se Stenbäckinkadun isännöitsijä soitti ja kysyi  koska halutaan tulla ja että että jos me ei tykätä siitä niin se vie meidät Merihakaan. Neljänteentoista kerrokseen! Mieluummin kyllä ampuisin itseäni jalkaan...  Ja siinä Kaartinkaupungin asunnossa olisi näyttö kuudelta. Siellä on takkakin! Mutta sitä ei saa käyttää.

- Mutta missä välissä me syödään eväät?
- No jossain...
- Okei, nähdään Töölössä!

Prosessi on vielä kesken. Emme jaksaneet käydä katsomassa kaikkia yllä mainittuja kohteita, vaikka olinkin kirjannut ne kaikki näyttöaikajärjestyksessä pieneen kierreselkäiseen muistivihkoon, jonka kannessa lukee "Scotland". Mutta olen jo nyt saanut valtavasti energiaa ja tajuan että aika ympäristönvaihdokseen on nyt kypsä. Minähän elän muutoksesta! Yritän olla avoin eri vaihtoehdoille. Meillä on mukamas periaatteemme, mutta niistä tulee lipsuttua jos vastineeksi tarjoillaan kivoja yksityiskohtia, kuten kristallijäljitelmää olevat ovennupit ja pikku kolkutin huoneiston ulko-ovessa, tai tieto, että samassa talossa ovat aikanaan asuneet niin Sibelius kuin Mike Monroekin (vibat eivät voi olla aivan huonot!). Välittäjä nauroi minut nähdessään, että "Sinäkö olet se, jolle kilometri on liian pitkä työmatka? Helsingissä!" ja jatkoi, että "huomasitko muuten, että porraskäytävässä on parkettilattia". 

Noste ja virtaus onkin nyt tarpeen. Vuosi päättyi vähän ankeissa tunnelmissa. Pääsin Tampereella ambulanssikyytiin, tosin saattajana enkä potilaana.

Nyt on lehdissä kirjoiteltu paljon siitä miten huonoissa kantimissa sairaanhoito on ja miten odotusajat ovat kohtuuttomia ja ihmisiä riepotellaan sinne tänne. Olosuhteisiin nähden kokemus oli kuitenkin positiivinen. Ambulanssimiehet olivat ystävällisiä. Yksi onnekkaalla(?!) hetkellä vierähtänyt kyynel matkan aikana ja toinen kysyi oitis, että olisiko parempi jos pääsisitte vähän rauhallisempaan tilaan odottelemaan, tarttui puhelimeen  ja valmisteli tuloamme Acutaan niin, että pääsimme suoraan vähän suojaisampaan tilaan, jossa oli verhoilla erotettavat karsinat, auttoivat nopeasti ohi ilmoittautumistiskin ja kävivät hakemassa minulle potilassängyn viereen tuolin ja toivottivat vielä erikseen jaksamisia. Toki siellä vierähti useampi tunti. Sainpa seurata toimintaa. Ammattimaista ja ystävällistä oli kautta linjan, vaikka kiire oli ilmeinen.  Olin niin väsynyt ja nälkäinen että teki mieli itkeä ja nauraa samaan aikaan. 

Hoitajat noudattivat samaa kaavaa jokaisen potilaan kohdalla:

- Minä olen N.N. Tulin ottamaan verikokeen/verenpaineen/sydänkäyrän, tiedättekö miksi olette täällä/ tiedättekö mikä vuosi/ kuukausi/ vuodenaika nyt on?
Tilanteet olivat tietysti totisinta totta, mutta herkullista kuultavaa silti.

- Haloo! Pääseekö pissalle?

***
- Rouva, tiedättekö mikä vuosi nyt on?
- Öööö, voisitteko antaa jonkin vihjeen?

***
- Te olette nyt ensiavussa.
- MITÄ?!
- OLETTE ENSIAVUSSA!
- Ahaa..? Onko siitä apua?

Seuraavana aamuna heräsin aikaisin bussiin, palasin Helsinkiin, nakkasin kassin kotiin ja söin vähän aamupalaa, jatkoin lelukauppaan missä terapoin ja lohdutin  itseäni vähän Myyrä-kirjalla.

 Sitten  uudet absurdit keskustelut jo odottivatkin.
- Onko teillä Babar-leluja?
- On meillä tämmöinen Babarin kuvilla koristeltu rumpu. Ja tällainen pieni puinen lelu. Katsokaapa miten Babar on kohoamaisillaan korkeuksiin pienkoneellaan!
- Tuo on kyllä tosi hieno!
- Eikö olekin!

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

Nickelback: What are you waiting for:https://www.youtube.com/watch?v=GNSpboIv02k