Elokuun tuulia

Kauan kaivattu tuulenvire!

Kai teilläkin pää on niin helteen pehmittämä, ettei mitään kovin lennokasta juttua irtoa? Myöntäkää! Meillä on ollut niin nahkeat oltavat sekä kotona että lelukaupassa, että pidän itseäni onnekkaana kun en vielä ole saanut sydäriä, eikä mieskään. Hän tosin lähti eilen aamulla Ouluun, jossa oli tänään hänen  siskonsa nuorimman tyttären esikoisen ristiäiset ja viikonloppuna pikashakin SM-kisat, joihin tuli yllättäen hulppea pullalahjoitus (ristiäisistä ylijäänyttä nisua)! Mies on laittanut päivän mittaan useita kuvaviestejä, jotta pysyn kärryillä tapahtumista ja ilokseni panin merkille, että ennen h-hetkeä pieni söpöläinen oli puettu meiltä saatuun, sydämellä koristettuun bodyyn! Nimeksi tuli R...L. (suojelen hänen identiteettiään). Viimeksi kun tiedustelin mitä juhlissa on meneillään, oli käynnissä kuulemma tietokilpailu. Kuinkas muuten, miehen suvun ristiäisissä...Eilen illalla alkoivat verhot varovasti liikahdella ja sisään alkoi viimein, pitkä odotuksen jälkeen virrata ilmaa! Ah autuutta! Kotimme oli pitkästä aikaa suorastaan viileä!

Olen kyllä mielelläni vaihteeksi yksin kotona. Välillä tuntuu, että voisin olla omissa oloissani vaikka kuinka kauan, mutta itse asiassa ei mene montaakan tuntia kun jo tekee mieli kysellä toisen perään. Ja kun mies laittoi niin monta kuvaa suvun lapsista, ajattelin laittaa vastineeksi kuvan omasta todellisuudestani; ostin iltapäivällä Hietsun kirpputorilta Jens Lapiduksen "Luksuselämää"-kirjan ja Alkosta rosé-viiniä (ensin mainittu on ainakin ensivaikutelman perusteella luvattoman surkea, jälkimmäinen oikein hyvää) ja laitoin kuvan ostoksistani miehelle, joka oli juudasmaisesti kierrättänyt sitä ristiäisvieraiden keskuudessa saattaen minut naurunalaiseksi juhlavalla hetkellä! Koska Lapiduksen kirja oli niin huono, panin sen aika nopeasti sivuun ja kuuntelin vähän musiikkia ja tanssahtelin ympäri olohuonetta. Musiikista tuli mieleeni aivan hassu sattuma, josta minun piti kertoa jo aiemmin, mutta unohdin!

Olin 90-luvun puolivälissä raatamassa Pariisin Disneylandissa. Ei siitä sen enempää (kamalaa oli!), mutta siihen aikaan Axelle Redin "Sensualité" oli suuri hitti. Se soi koko ajan joka paikassa. Sellaisiahan hitit ovat. "Sensualité" leimasi vahvasti Pariisissa viettämääni aikaa. Minulla on vieläkin Axellen CD hyllyssä muistona tuolta ajalta.  MUTTA siitä on kulunut miltei kaksikymmentä vuotta. Ei sen enää pitäisi missään soida! Ei se nyt herranen aika sentään mikään klassikko ole. Ja kumminkin kun jalkauduimme lentokenttäbussista Montparnasselle ja kävelimme hotellille, kuulin taas sen saman viisun! Se kantautui jonkin kebab-pizzerian avoimesta ovesta jalkakäytävälle. Muistan ajatelleeni tyrmistyneenä, että eikö täällä ole tapahtunut mitään kehitystä!? Mutta sitten mieleeni juolahti toinen ajatus: tämä on merkki! Pariisi on pantannut jotakin minua varten! Jotain, joka jäi siinä raataessa ja kiroillessa huomaamatta ja jonka se haluaa minun ymmärtävän. Ja nytkin olimme siellä vain yhden yön ja ajatukset olivat jo aivan muualla, tulevassa vaelluksessa. Minun pitää vielä palata Pariisiin, se on selviö! Ehkä jo ennen joulua? 

Matkustusinto vain vahvistui, kun luin Tove Janssonin elämästä ja töistä kertovan, Tuula Karjalaisen kirjoittaman "Tee työtä ja rakasta"-kirjan. Se oli pakko saada ja ahmaista heti kun olin käynyt Ateneumissa katsomassa sen Tove Jansson-näyttelyn  ystävättären kanssa, vaikka se oikeastaan oli tähän saumaan vähän tyyriimpi opus kuin mihin minulla olisi ollut varaa. Mutta en kadu! Sain kirjasta valtavasti inspiraatiota, tai Tovesta se inspiraatio tietysti kumpuaa, hänen persoonastaan ja töistään, ja jos se näyttely aiheutti sen, että oli pakko saada se kirja HETI (vaikka Korkeavuorenkadulla olen nähnyt sen erään divarin ikkunassa ja siellä se nytkin jököttää, mutta silloin se oli kiinni ja kuten jo mainitsin, kirja oli saatava HETI), niin se kirja puolestaan aiheutti sen, että nyt on haalittava itselleen ja luettava koko Toven kirjallinen tuotanto mahdollisimman pian uudelleen ja sinne näyttelyyn pitää myös mennä vielä uudestaan. Mikä ei ole ongelma eikä mikään, kiitos OAJ:n jäsenedun, edullisen vuosikortin Ateneumiin, Kiasmaan ja Koffin taidemuseoon. Kauniita, kivoja, inspiroivia ja aitoja asioita tulee vaalia! 

Eiväthän nämä riitä mihinkään!

Mistä tulikin mieleen vielä yksi asia, jonka haluan jakaa. Aika usein joku nuori neiti unohtaa käsilaukkunsa lelukaupan leikkinurkkaukseen. Masentavan harvoin käsilaukkua tullaan hakemaan. Avaan aina laukut siinä toivossa, että sisältä löytyisi johtolanka laukun omistajasta. Jokin aika sitten  pelästyin pahanpäiväisesti! Suloinen pallokuvioinen pussukka kätki sisälleen mitä irvokkaimman näyn! Kiljaisin, hyppäsin puoli metriä kauhusta  ja kutsuin väräjävällä äänellä pomoa katsomaan. Hän kohautti olkiaan ja sanoi huolettomasti; sehän on Brätz, ne ovat tosi suosittuja. Suosittuja? Mietin hiljaa itsekseni että kenen keskuudessa, satanistien lasten vai kenen? , mutta ilmeisesti ihan tavallisten pikkutyttöjen. Voin olla vanhanaikainen, mutta sanonpahan vain, että jos joskus haluaisin kirjoittaa kauhuromaanin, laittaisin ehdottomasti kanteen Brätzin. Sen pelottavampaa ja irvokkaampaa otusta ei ole!

Brätz!

Axelle Red: Sensualité: https://www.youtube.com/watch?v=iXKkxZ7U-lo