Kesäisiä keskusteluja

Saunamökin ötökkäverho kahahtaa ja esiin työntyy  äidin käsi, jossa on Dominokeksipaketti (perhekokoa). Äiti jää ovensuuhun seisomaan ja kysyy: "Ollaanko me sinun mielestäsi isän kanssa vanhoja?" Lasken Isä Camillon kädestäni, nousen sieppaamaan keksit, vilkaisen vielä varmuuden vuoksi vitsaileeko hän, ja kun näyttää että ei välttämättä, vastaan että herranjestas, tehän huitelette kumpainenkin kahdeksissakymmenissä, ei kai se tuossa vaiheessa enää mikään mielipidekysymys ole. Ja lisään vielä pelkääväni, että kohta he eivät enää jaksa hoitaa minua!Vaikka toisaalta samaan aikaan isä tekee lähtöä kirkonkylälle, jossa järjestetään triathlonkisat (tai pikemminkin "riatloni", niin kuin täällä päin lausutaan). Koska keli on helteinen, olen vähän huolissani hänen jaksamisestaan ja kysyn että pitäisikö hänen ottaa varalta pullo energiajuomaa mukaansa, mihin hän katsoo tarpeelliseksi selvittää, että "Ei ei, en minä osallistu niihin kisoihin , vaan pelkästään niiden liikennejärjestelyihin." Sitten kerron isälle ja äidille jutun, jonka kuulin Mellunmäen ystäväpariskunnalta. Toinen heistä on kotoisin Kuhmosta, ja paikallisradiossa oli haastateltu jotain lähes satavuotiasta teräsmummoa, joka elelee edelleen yksin talossaan. Haastattelija oli kysynyt, että mitenkäs se elo sujuu, johon mummo oli sanonut, että voi kuule, kyllä nyt on ihanaa ja helppoa, kun hän sai nuorimmankin lapsensa vanhainkotiin... Raportoin "riatlonista" miehelle Helsinkiin, että minulla on aitiopaikka tässä saunamökin terassilla, mutta saan vastineeksi vain kuluneen ja rasistisen vitsin "Mikä on mustalaisten triathlon? Juosten uimahalliin ja pyörällä kotiin!"

Riatlonisteja

Olin tosiaan mökillä ja ihanaa oli taas, vaikka minua alkaa jo itseänikin naurattaa, että pitääkö nämä samat asiat tosiaankin ikuistaa joka ikinen kesä (ranta, 18-vuotias aamutakkini lojumassa kalliolla, itse terhoista kasvattamani tammet, omenat, pihasta poimitut mansikat vaaleanpunaisessa Mokomukissa jne. jne. jne). Uutuutena sentään ikuistin soman retiisisatoni.

Tässä ei suinkaan ole KOKO sato...

Kylvin niitä vanhaan emalivatiin ja menestys oli niin huikaiseva, että kylvin saman tien toisenkin vadillisen. Mies oli Helsingissä, mutta soitteli kyllä taajaan aloittaen aina heti aamusta selostamalla tuttuun tapaansa mitä unta oli nähnyt ("Aivan hirveetä, siinä unessa oli, tiedätkö,  KARHU! Mutta se oli vain jalkapallon kokoinen, joten minä ajattelin että tuskin se kovin vaarallinen on. Sillähän on niin pieni suukin...Mutta SITTEN...")

Oma mökki on tietysti kaikkein rakkain ja  ihanin, mutta kyllä muillakin on hienoja paikkoja. Miehen siskon edesmennyt appi on rakentanut perheelleen hirsimökin Sammattiin joskus 1950-luvulla ja siitä irtoaa edelleen runsaasti iloa suvun jäsenille.Innostuimme pyöräilemään sinne miehen kanssa, mikä näin jälkikäteen vähän hirvittääkin kun ajattelee niitä kaikkia mäkiä yhdistettynä suoraan ylhäältä (hatuttomaan) päähäni paahtavaan armottomaan aurinkoon ja hirmuhelteisiin. Onneksi meidät tultiin sovitusti hakemaan Saukkolasta autolla, joten säästyimme kaikkein hirveimmiltä mäiltä ja hiekkatieltä, ja tänään meidät autettiin samalla tyylillä alkuun niin että päivämatka lyheni armollisesti parillakymmenellä kilometrillä. Silti eilinen matka oli 72kilometriä ja tämänpäiväinenkin 53km. Se riittääkin minun osaltani tälle vuodelle (vaikka kangasruusuin koristellut pyörälaukkuni saivatkin osakseen runsaasti myönteistä huomiota).

Kyltti Sammatinmökin terassilla

Mieskin on viettänyt Sammatin mökillä runsaasti aikaa lapsuudessaan ja nuoruudessaan, ja pyöräillessämme hän muisteli, miten hänellä kerran pääsi Sammatissa itku! Hän oli ollut jotain yhden- kahdentoista ikäinen, oli ollut pimeä elokuinen ilta ja hän oli yhtäkkiä tajunnut, että jonain päivänä äiti kuolee! Ja isä! Ja kaikki! Ja siinä hän oli itkeä tihuuttanut tämän kauhean eksistentiaalisen oivalluksen vallassa ja isosisko oli yrittänyt lohduttaa (voi kuule, niin se vaan menee...), mutta sitten hänkin oli ajatellut asiaa tarkemmin ja yhtynyt pikkuveljensä itkuun ja siinä he olivat nyyhkineet yhdessä elokuisessa illassa kaiken katoavaisuutta. Kun myöhemmin olimme jo turvallisesti perillä ja istuskelimme laiturilla jalat vedessä, soitimme siskolle Ouluun ja kysyimme muistaako hän tätä, mutta ei kuulemma yhtään muistanut. Mies muisteli myös miten kiva oli nukahtaa tuvan yläpetiin, kun isosisko ja tämän mies ja kylässä olleet Tuula ja Steffi istuivat pöydän ääressä iltaa ja juttelivat ja lasit kilahtelivat ja yö tuntui jatkuvan loputtomiin ja jatkuikin! 

Lumpeita!

Nyt Sammatin mökillä oli miehen siskon poika vaimonsa ja kahden pikku tyttärensä kanssa. Juttelin pikkutyttöjen kanssa pitkään laiturilla lelukauppabisneksistä. Heitä kiinnosti kovasti, mihin ne rahat sieltä kassasta joutuvat. Selitin, ettei sinne oikeastaan tule niin kauheasti rahaa, kun niin moni maksaa nykyään kortilla, mutta että ne rahat, jotka sinne tulevat, viedään pankkiin. Tytöt olivat vähän pettyneitä, että enkö saakaan pitää niitä rahoja itse ja viedä niitä  kotiin, johon selitin, että saan minä osan niistä rahoista aina palkkapäivänä tilille ja että aika paljon menee myös siihen, kun ostamme liikkeeseen uusia leluja, mikä ihmetytti tyttöjä suuresti (Mitä?! OSTATTEKO te leluja!? Ettekö te teekään niitä ITSE?!). Tytöt värkkäsivät heille tuomistani pujoteltavista kukista sormuksia, vöitä, kaulaketjuja, rannerenkaan suvun uusimmalle tulokkaalle, kaksikuukautiselle vauvalle, ynnä muuta,  mutta halusivat  puhua vielä vähän rahasta, ja tiedustelivat, että jos ostan sieltä lelukaupasta heille tuliaisia, niin laitanko ITSE rahaa sinne kassaan. Sanoin että kyllä vain, mutta että vielä tavallisempaa on, että maksan pankkikortilla, jolloin ensin näppäilen summan koneeseen ja sitten kierrän pöydän toiselle puolelle syöttämään korttini ja sitten tulen taas takaisin kassan taakse. Heistä se oli aivan kertakaikkisen hassua. Sitten mies innostui hyppelemään laiturilta pikkutyttöjen kanssa kilpaa alustaen, että hän hyppää niin pitkälle, kuin ihmisen on ylipäätään mahdollista hypätä, joten tyttöjen ei pidä olla liian pettyneitä omiin tuloksiinsa... Minä ihmettelin kuka hullu käyttää laituria, kun tarjolla on juuri sopivasti syvenevä hiekkapohjakin, siirryin sinne ja viivyin järvessä hyvän tovin.

Matti Johannes Koivu: Vain elämää: https://www.youtube.com/watch?v=K99JhVZD1BA