Siivilä

Jokin aika sitten pikkusisko soitti onnitellakseen:
- Moi, iloitse, et olekaan ADD!
- Enkö..?
- Et! Mutta kylläkin HSP.
- Mi..?
- Highly Sensitive Person. Tee vaikka testi, vaikka en kyllä usko että edes tarvitsee vaivautua.

Sitten hän kertoo miten ovat miehensä kanssa tehneet testin ja saaneet kumpikin rutosti pisteitä ja testanneet samaan syssyyn lapsetkin, jotka onneksi olivat saaneet huomattavasti pienemmät lukemat. Ja hän kyselee, että onko sellaista ja sellaista ja ilmeneekö sitä ja tätä ja kyllähän sitä nyt ihmisellä monenlaista ilmenee, mutta yleensä en jaksa pitää siitä sen suurempaa meteliä. Mutta ihan testikysymysten ulkopuoleltakin voin lonkalta ilmoittaa muutaman  asian, jotka minua piinaavat aika ajoin. En kestä ylhäältä päin tulevaa keinovaloa. En siedä sitä, että joku seisoo takanani. Nälkä ajaa minut nopeasti hulluuteen (paitsi paaston aikana, silloin rauhoitun, mutta se onkin ihan eri juttu). Joskus pelkästään se, että joudun olemaan samassa huoneessa ihmisen kanssa, jolla on mielestäni epämiellyttävä ääni tai ärsyttävä intonaatio, tai joka vain sanoo tyhmiä asioita, saa aikaan musertavan tunteen, että minulta vaaditaan liikaa. No, nuo vain pikku kuriositeettina, en viitsi paljastaa itsestäni liikoja. Sitä paitsi kuten pikkusisko ADD-diagnoosin uhan alla totesi, oli mikä oli; näillä mennään!

Aivot ovat kyllä mielenkiintoinen elin. Omani ovat tulleet hyvin valikoiviksi vaelluksen jälkeen. Ne siivilöivät oman ihmeellisen logiikkansa mukaan mikä menee läpi ja mikä ei. En pysty esimerkiksi millään ottamaan todesta sitä,  että Alexander Stubb on muka pääministeri (ja vielä vähemmän, että Antti Rinne on muka valtiovarainministeri). Enrique Iglesiaksen typerä kesähitti "Bailando" tulee radiosta monta kertaa päivässä. Työpäivän mittaan saatan joutua kuulemaan sen viisikin kertaa. Silti, joka ikinen kerta, kun laulu alkaa, luulen pienen hetken että äänessä on se Vesa Matti Loirin pitkänenäinen sketsihahmo, joka lauloi sen "Nauravan kulkurin", vai mikä se nyt oli.  Lisäksi olen lukenut moneen kertaan tutkimuksesta, jonka mukaan ihminen ei erota polyesteriä puuvillasta, kyseessä on pelkkä mielikuva toisen materiaalin paremmuudesta, ja että sikäli on ihan se ja sama kumpaa helteellä päälleen kiskoo. Tutkimustulos on kiistaton. Mutta en pysty uskomaan ja luen artikkelin uudelleen ja uudelleen! Luen ja uskon sen ajan kuin artikkelin lukeminen kestää ja heti perään lakkaan uskomasta. 

Toisaalta jotkut asiat menevät läpi ihan vaivatta kertaheitolla ja jäävät muistiin saman tien, vaikka ei mitenkään olisi tarpeen. Niin kuin se, että kohusaarnaajan keikalla jalkapallostadionilla Johanna Tukiaisen tukkaan ilmestyi Jeesus! Ja että Orlando Bloom huitaisi ibizalaisessa yökerhossa Justin Bieberiä nokkaan ja muut yökerhovieraat nousivat ylös taputtamaan. Ja miehen jokin aika sitten paljastama kamala repliikki äidilleen,  kun isoveljen ruumis kolmekymmentä vuotta sitten viimein löytyi merestä Pitkänsillan tuntumasta ja mies, jonka piti kertoa suru-uutinen äidilleen,  oli  kömpelyyksissään töksäyttänyt: "Kuule äiti, nyt sulla ei oo ennää ku kaks lasta jälellä..." Ja puolustuksekseen paheksuntaani: "No mutta ku sehän oli totta! Ja arvasi se sen jo muutenkin!"

Mies on edelleen Oulussa. Hän tulee huomenna takaisin, mikä on mainio juttu. Jopa parempi kuin se, että hän ylipäätään meni sinne, mikä sekin oli aivan mahtava juttu. Olen saanut olla rauhassa ja tuppisuuna. Olen lukenut kirjoja (Tove Janssonin novellikokoelman "Viesti", Anita Brooknerin "Hyvää seuraa", Barbara Ehrenreichin "Nälkäpalkalla". Suosittelen, suosittelen, suosittelen. Seuraavana vuorossa on Hemingwayn "Nuoruuteni Pariisi", jonka ostin kirpputorilta kuudellakymmenellä sentillä.  Kävin Ateneum-salissa kuuntelemassa esittelyn Toven taidenäyttelystä ja kuljin siellä varmoin askelin ylpeänä ja pöyhkeänä kuin vain ihminen, joka on jo käynyt siellä, tietää mitä missäkin salissa on, mitä haluaa nähdä ja minkä tällä kertaa jättää väliin. Olen nauttinut yksinolosta aivan häpeämättömän paljon, vaikka koti onkin kuuma ja pölyn vallassa, mille kummallekaan en tunnu saavan tehdyksi paljoakaan. Ja olen tehnyt Tove-retkiä. Aamulla kävin katsomassa taloa, jossa hän asui pitkään ja jossa hänellä oli se kuuluisa ateljee. Se on ihan tässä lähellä, Ullanlinnankadun ja Kasarmikadun kulmassa.

Ajattelin siinä tallustellessani, että näillä nurkilla on tapahtunut, jos ei kaikki, niin ainakin paljon, mitä Toven historiaan tulee. Jatkoin vielä Katajanokalle Luotsikadulle, sielläkin oli hyvät vibat (mutta kuumaa, vaikka kello ei ollut vielä yhdeksääkään.)

Luotsikatu

Kun mies soitti Oulusta ja pieni Vilma halusi tietää mitä olin syönyt "päivälliseksi", jouduin vähän kaunistelemaan totuutta. Vilman perheessä syödään joka päivä tasan kello viisi isän valmistama päivällinen, ei mitään eineksiä, vaan kunnon ruoka jonka valmistus kestää ikuisuuden. Usein kyytipoikana tarjotaan myös kotona leivottua leipää. En voinut millään tunnustaa, että  en ollut syönyt mitään laadukasta päivällistä, vaan ainoa kriteeri ruualleni oli, että sen pystyi ronkkimaan suuhunsa yhdellä kädellä (toisessahan on koko ajan kirja), ja että sen valmistaminen oli helppoa ja nopeaa. Nuudelit ovat mahdollisia, samoin juustoleivät ja tonnikala (suoraan purkista). Myös hedelmät, kunhan ne eivät vaadi vaivalloista pilkkomista tai kuorimista tms. Luumut ja viinirypäleet ovat hyviä. Banaani on jo vähän vaikeampi, kirja pitää laskea pöydälle kahdeksi sekunniksi. Mutta en halunnut valehdella yhtään enempää kuin oli tarpeen, vaan pyöristelin vähän kulmia ja  sanoin nauttineeni päivälliseksi tonnikalapastaa (eihän hänen eikä kenenkään tarvitse tietää, että tonnikalan ja nuudeleiden välillä oli useampi tunti) ja jälkiruuaksi hedelmäsalaattia. Olihan se...melkein.

Chrissie Hynde: You or No one: https://www.youtube.com/watch?v=16O3ZKJmol4