Rodriguez-herätys

Olen ollut hereillä aamuneljästä. Ei haittaa. Menin nukkumaan jo ennen kymmentä ja herätys oli mieleenpainuva. Olin vetäytynyt illalla peurahuoneeseen lukemaan ja nukahtanut sinne. Mies tuli peittonsa  ja tyynynsä kanssa neljältä. Ahtaudumme nykyään mielellämme peurahuoneen kapeaan sänkyyn.

Siinä on uutuudenviehätystä! Ja on  ihanaa nukkua avoimen ikkunan alla ja kuunnella sadetta.  Vähän kuin olisi retkellä tai uuden seikkailun kynnyksellä. Mies sanoi katsoneensa dokumentin, joka minunkin kuulemma pitäisi ehdottomasti nähdä. Se kertoi amerikkalaisesta laulajasta, Sixto Rodriguezista, joka oli kotimaassaan jäänyt tuntemattomaksi, mutta oli sattuman oikusta valtavan suosittu Etelä-Afrikassa.  Tulisin kuulemma rakastamaan dokumenttia. Saisin ajateltavaa. Silmäni todennäköisesti kyyneltyisivät (siihen ei tosin paljoa vaadita). Oikeastaan minun pitäisi katsoa dokumentti pitemmittä puheitta nyt heti saman tien . Välittömästi. Mies voisi katsoa sen seuranani uudestaan.

No, mikä ettei. Olinhan saanut unta jo riittävät seitsemän tuntia. Mies oli innoissaan. Hän viritti tuolit ja YleAreenan ja asetuimme fleeceaamutakeissamme katsomaan. ”Rodriguez laittaa luun kurkkuun”, hän ilakoi, ja seurasi reaktioitani koko puolitoistatuntisen dokumentin ajan eikä suostunut vastaamaan kysymyksiini (kuoliko se?, onko tuo konna vai ei?, kuka tuo on? löytääkö ne sen?!) vaan myhäili koko ajan, että katso ja odota mitä tapahtuu. Minäkään en halua kertoa liikoja, jos joku teistä vaikka innostuu katsomaan sen dokumentin. Katsokaa! Se on Areenassa nähtävillä  enää kuusi päivää.

Muita kuulumisia on se, että olen vältellyt Hulluja Päiviä kuten kaikki muutkin sanojensa mukaan välttelevät, mutta esimerkiksi pikkusisko,joka soitti eilen aamulla, muuttui oudon kiireiseksi kesken puhelun kun hänelle selvisi, että Hullut Päivät ovatkin tällä eivätkä ensi viikolla ja hän alkoi lopetella puhelua ja minä sanoin että sinulle tuli kiire Hulluille Päiville ja hän kiisti että eikä, vaan hän menee salille, mutta koska Stocka nyt sattumalta on siinä matkan varrella, niin saattaa hän siellä piipahtaa, mutta vain ajelemassa rullaportailla ja kuuntelemassa torvisoittoa.  Ei minulla kyllä olisi varaa ylenkatsoa ketään. Vaikka Stocka jäisikin väliin, hulluutta kyllä piisaa ja kun siihen yhdistetään vielä täysin hallinnasta riistäytynyt addiktio kukkasipuleihin, saadaan yhtälöksi kotikutoiset Hullut Tulppaanikuumepäivät, joiden vaikutuksen sain tuta eilen kun hain Annankadun postista Korpikankaan kukkasipulilähetyksen.

Pintaraapaisu kukkasipulilaatikon sisällöstä...

Laatikko oli niin painava, että Kallioon muuttaneen, tyhjänä ammottavan Stupido-levykaupan kohdalla hikisen pääni lävisti ajatus, että tämä harrastus vielä tappaa minut ja samalla muistin, että myös tämän vuoden suurin säikähdys liittyy kukkasipuleihin.  Keväällä mökillä teen aina niitä ylilyöviä narsissi-helmililja-tulppaanikimppuja ja eräänä päivänä siirsin hätäpäissäni juomalasiin törkkäämäni narsissikimpun oikeaan maljakkoon ja unohdin lasin pöydälle, josta myöhemmin äkkäsin sen tullessani janoisena puutarhatöistä ja hulautin myrkyllisen narsissiveden kerralla huiviin, tajusin asian saman tien ja kuitenkin liian myöhään, yritin työntää sormet kurkkuun, mutta en saanut ulos mitään ja ajattelin että this is it, nyt minä kuolen. No, en kuollut, mutta sain karmean läksytyksen mieheltä, jolle soitin kaupunkiin ja jota pyysin googlettamaan ”vähän tietoa narsissien myrkyllisyydestä.”  Katselin puoliksi kiihottuneena puoliksi kauhuissani kukkasipulikekoani ja ajattelin, että tämä saattoi mennä vähän överiksi, mutta että kauneuden luominen ei voi olla kovinkaan paha synti. Varsinkaan kun aamuisen Rodriguez-dokumentin saaliina haaviini jäi  ihana säkeistö kappaleesta ’Cause’.

Siinä lauletaan:

“Cause I see my people trying to drown the sun
In weekends of whiskey sours
Cause how many times can you wake up in this comic book and plant flowers?”.

 

Sixto Rodriguez: I wonder: http://www.youtube.com/watch?v=hIsnGmS5jCk