Varokaa vihaista naista!

Tiettyyn aikaan kuukaudesta olen niin kiukkuinen, että jos se ei olisi omakohtaista, se olisi suorastaan  hauskaa. Heittäydyn teatraaliseksi pikkuasioista, yleensä siitä että joku sanoo jotain tyhmää (erityisen koville ottaa jos joku sanoo siideriä ”sidukaksi”, kuohuviiniä ”kuohariksi” tai prosenttia ”pinnaksi”)  tai siitä kun maailmankaikkeus on kääntänyt minulle selkänsä (lempisukka on kateissa, hunajapurkin kansi ei aukea tai lipaston laatikko ei suostu menemään kiinni).  Pelkään että tämä vain pahenee lähivuosina.

Onneksi raivo ei kestä montaa päivää kerrallaan, muuten saattaisin ihan oikeasti räjähtää, lähinnä pään tai rintakehän kohdalta eikä tämä ole mikään kielikuva vaan ihan aito fyysinen tunne. Ja onneksi pääsen huomenna mökille vähän rauhoittumaan.

Miehellä alkoi tänään opetus. Aamulla hän puki ylleen farkut ja kauluspaidan, tuikkasi kuulakärkikynän rintataskuunsa, tokaisi ”voi kauhia” ja lähti matkoihinsa. Oma opetukseni alkaa vasta ensi tiistaina. Siitä eteenpäin viikkoni näyttävät sellaisilta, että opetusta on maanantaisin ja tiistaisin, lelukauppaa muina päivinä ja vapaaehtoistyötä kerran viikossa. Ai niin, sitten minulla alkavat ne hienot harrastukset, jooga ja italia. Kuulostaa minulle epätyypillisen täyteläiseltä, mutta ei hätää: aamut ja aamupäivät, lempivuorokaudenaikani muutenkin, pysyvät ominani, sillä opetus alkaa vasta kolmelta ja lelukauppahommat vasta kahdelta. Sitä paitsi kaikki tämä toiminta vapaaehtoistyötä lukuun ottamatta tapahtuu kävelyetäisyydellä kotoani. Ehdin hyvin vain olla. Ja suunnitella vaellusta. Eilen hankin vihdoin paketin hakaneuloja ja Hietsun lenkiltä poimin kiven, jonka otan mukaani symboloimaan kaikkia elämäni varrella tekemiäni kolttosia ja typeryyksiä ja kokemiani raskaita asioita  ja jonka sitten nakkaan (tai asetan hartaasti) Cruz de Ferron rautaristin juurelle, jossa niitä onkin kuulemma  jo valtava keko, syntitaakkaani keventääkseni. Minulla oli ajatus, että haluan ehdottomasti kiven merestä ja löysinkin lopulta mieleiseni, sileäksi kuluneen kourassani nopeasti kuumenevan tummahkon kiven. Mutta kun jatkoin matkaani se nyrkissäni, minuun iski epäilys ja kun näin vaaleita, vähän rosoisempia kiviä, otin yhden käteeni ja tiesin heti että semmoinen sen olla pitää. Ei ihminen joka vetää kauheat kilarit sanoista ”pinna” ja ”sidukka” ole ehkä ihan vielä valmis sileän kiven kantajaksi.  Mies saa valita itse itselleen kiven ja onkin jännää nähdä millaiseen hän päätyy.

 

 Abba: Me and I: http://www.youtube.com/watch?v=wXCGcbAbNY4