Lujille ottaa välillä, juu. Kirjoista saa suurta lohtua, jälleen. Joskus, kun menen töihin vasta iltapäiväksi, jään aamulla sänkyyn ja luen pitkään. Eräänä aamuna luin Anna Gavaldan "Karkumatkan" kannesta kanteen, lähdin siitä uimahalliin ja sitten töihin. Siitä tuli mukava, tasapainoinen päivä. Eilen katsoin töiden jälkeen Viaplaylta elokuvan "Carol", jota miehen sisko oli kehunut ja josta hän oli sanonut, että olisi elokuvan jälkeen halunnut jäädä viipyilemään siihen miljööseen ja fiilikseen, ja kyllä se kaunis olikin. Viisikymmenlukua. Autotkin kauniita kuin veistokset ja Carolin (Cate Blanchett). ja Theresen (Rooney Mara) vaatteet ja kampaukset ihania.
Sitä ennen olin sulkenut lelukaupan. Iltapäivällä oli tullut lelulähetys jota olimme purkaneet. Mukana oli uutuuksia joiden sijoittelu entisten tuotteiden sekaan asetti omat haasteensa. Pohdittuani ankarasti sellaisia seikkoja kuin tulisiko peltohiiret sijoittaa uusien siilien oikealle vai sittenkin vasemmalle puolen ja sopivatko possut ponien kanssa samaan koppaan, ja minne ihmeeseen uudet pehmo t-rexit ja muut saurukset pitäisi ängetä, entä puiset raketit ja pikku kaulimet, katsoin ansainneeni vähän huvitusta. Laitoin miehelle viestin "Aion mennä lasilliselle kuohuviiniä (kaupunki on täynnä paikkoja, joista lasillinen irtoaa muutamalla eurolla), liitytkö seuraan?" mutta sen sijaan että hän olisi vastannut viestiin, hän koputtikin hetken kuluttua jo pimeänä olevan lelukaupan oveen kuntosalishortsit takin taskusta pilkistäen. Avasin hänelle oven, hän astui sisään ja kysyi jalkojaan osoittaen: "Onko nämä mun kengät?" Katsoin hänen jalkoihinsa ja sen sijaan, että olisin nähnyt hänen uudet, hunajankeltaiset talvikenkänsä, näinkin sinapinväriset, kulahtaneiden kenkien kärjet, jotka olivat ainakin viisi senttiä miehen kenkiä pidemmät. Hän oli ottanut kuntosalilta lähtiessään väärät kengät ja joutui nyt pinkomaan henki kurkussa takaisin Albertinkadulle vaihtamaan. Onneksi kukaan ei ollut ehtinyt kaivata omiaan, vaihto sujui vaivihkaa, mutta kuohuviini sai hässäkän vuoksi jäädä.
Itse olin ollut kuntosalilla jo aamupäivällä. Ihan hyvä, että tulee lähdetyksi, mutta aina siellä saa nykyään suuttua. Tykkään edelleen soutaa, se on hyvää treeniä sellaisenaan, mutta varsinkin lämmittelymielessä. Pari kertaa olen nähnyt, miten vierreiseen dippi/vatsalihaslaitteeseen on tullut treenaamaan ilmeisen kunnianhimoinen nuori mies. Hänelle ei riitä pelkkä oman kehon painovastus dipatessaan, vaan hän on kahlinnut vyötäisilleen levypainon, joka kilisee ja kalisee siinä heiluessaan miehen ähistessä dippiensä kimpussa. Ei siinä mitään. Mutta sen jälkeen hän on mennyt rakkaimpaan laitteeseeni taljaan, eikä siinäkään tietenkään tyydy valmiina olevaan tankoon, vaan vaihtaa sen johonkin muuhun jonka kanssa tekee sitten jotain ihmeellisiä rimpuilujaan, eikä siinäkään vielä mitään, mutta sitten hän ottaa kyllä rimpuiluvälineensä pois, MUTTA EI LAITA TAVALLISTA TANKOA TAKAISIN, ja se liitososa killuu tyhjänä korkeuksissaan, enkä minä ylety siihen!!! Millään! Saatana!
Kun nyt vauhtiin pääsin, haluan mainita toisenkin asian, joka liittyy Yrjönkadun uimahalliin. Se on tuonut minulle paljon iloa. Marraskuu on ollut paitsi valkoinen, kun lunta tuli kerralla paljon.
Ja harmaa, kun se suli kerralla pois,
myös turkoosi, koska vietän niin paljon aikaa altaassa. Noh, Yrjönkadun uimahallissahan tunnetusti on lupa uida alasti. Tai pikemminkin se taitaa olla sääntö. Lupa uida myös halutessaan uimapuvussa myönnettiin joskus 80-luvulla. Minä tietysti haluan. Moni tietenkään ei, ja olen asian kanssa jo aivan sinut. Se, minkä kanssa EN ole sujut, on se, että nämä nakupellet uimarataa vaihtaessaan kapuavat ratoja erottavan köyden yli siten, että heidän tiedätte-kyllä-mikänsä oikein hieroutuu köyttä vasten ja sitten tulee joku pahaa-aavistamaton uimari ja tarttuu tai nojailee huolettomasti siihen pimppiseen köyteen! Alasti uivan tulee vaihtaa rataa sukeltamalla köyden ali, kyllä näin on!
| TripAdvisorin sivuilta napattu kuva. Yrjönkadun uimahallissahan ei saa kuvata, mistä säännöstä aasialaisturistit eivät tietysti piittaa pätkän vertaa. |
Kanssakuntoilijoiden lisäksi olen suuttunut paitsi Amerikalle, joka meni valitsemaan presidentikseen sen toopen, myös myskikurpitsalle, joka oli oli niin kova, että sai ranteeni kipeytymään kun yritin pilkkoa sitä kasvissosekeittoon (on siinäkin kyllä kanssa ankea ruoka!). Ja mies, joka yleensä on aina niin kiltti ja myötämielinen kanssakulkijoille, katseli Porthaninkadun ihmisvirtaa Kallion Subwayn ikkunasta, jossa olimme lounaalla viikon parhaan päivän Subin (tonnikala-) houkuttelemina ja mutisi synkkänä "Miten nuo ihmiset on noin rumia...? Olen nostanut meidän kumpaisenkin päivittäisen d-vitamiiniannostuksen sataan mikrogrammaan.
Toisaalta mukaviakin asioita on ilmassa. Näen huomenna ja ylihuomenna perhettä Tampereella Joulukatu on avattu.
 |
| Stockan jouluikkuna. Pois tieltä, pennut! |
Kohta avataan Isolle Roballe taas Fida. Eräs täti noukki minut Aleksilta johonkin silmänliikkeitä mittaavaan markkinointitestiin ja sain palkaksi lipun leffaan! Miehen sisko miehineen lentää ensi viikolla Oulusta Helsinkiin ja asettuu Valhallankadun asuntoonsa määrittelemättömäksi ajaksi. Kirjapiirille on sovittu pitkästä aikaa tapaaminen ensi viikon perjantaille Kappeliin. Pikkusisko bongasi Tukholman ystävän (nykyisin oikeammin Göteborgin ystävän) Yle Femmalta "Usko, toivo, rakkaus"-ohjelmasta kävelemässä työkaverinsa kanssa Gamla Stanissa ja näin sen myöhemmin Areenalta. Piero Ferruccin kirja ystävällisyyden voimasta on näköjään suomennettu
 |
| Psykosynteesin ilosanomaa massoille, hyvä hyvä! |
ja mies löysi Lidlistä todella hyvää pähkinäsuklaata ja minä Stockalta t-paidan, jossa lukee "Santa I can explain". Niin, ja veronpalautukset maksetaan ensi viikon tiistaina! Eiköhän tämä tästä taas.
 |
| Aamurauhaa tavaratalossa |
Kylie: Every Day's Like Christmas :https://www.youtube.com/watch?v=zgrywU-IJHs
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti