Kuusia ja Guggenheimeja

Miehen kanssa Kakkugalleriassa Fredalla.

Tänään ratkaistaan (taas) tuleeko Helsinkiin Guggenheimia vai ei. Minulla on tästä löperöhkö mielipide, joka perustuu puhtaasti omaan nautinnonhaluuni. Mies vilkaisi minua syrjäsilmällä kun uutisissa näytettiin suunnitelmakuvaa uuden museon kahvilasta ja sanoi "sä näet jo itsesi tuolla istumassa" ja oikeassahan tuo oli. Minusta olisi kivaa, että olisi taas  yksi kohottava hengailupaikka lisää, mutta joku porho saa kyllä luvan maksaa viulut. Minusta on niin ikään kivaa, että tuossa vieressä on Kiasma (olen käynyt kerran tänä vuonna) ja ennätyskivaa, että Kansalaistorille nousee uusi upea kirjasto. Samaten minusta oli aivan mahtava ajatus, että Tampereelle tulisi ratikka (tai rrratikka, Tampereen murteella), pankaa juu sellainen tulemaan, pinkkinä, kiitos, lupaan ajaa sillä ainakin kerran! Isä oli samoilla linjoilla, mutta pikkusisko asettui yllättäen ajatusta vastaan! Hänen mielestään kaupungilla ei yksinkertaisesti ole varaa ratikkaan. Ei vaikka se olisi pinkki. Hän ja miehensä työskentelevät lasten ja nuorten parissa ja joutuvat kohtaamaan päivähoitoon ja nuorisotyöhön osoitetut säästöt ensi kädessä.  Varsinkin päiväkodissa työskentelevä miehensä saa tuta mitä on kun sijaisia ei saa palkata ja joku kollegoista on aina poissa joko oman tai lastensa sairastelun takia. Burn out vaanii jo nurkan takana. Eikä olisi ensimmäinen kerta.

Pikkusiskon kanssa kahvilla Laukontorilla

Mutta Osmo Rauhala on asettunut monen muun taiteilijan tapaan Guggenheimin taakse ja koska minä ihailen Rauhalaa, päätän olla hänen kanssaan samaa mieltä. Vaikka ei Osmokaan aina ole oikeassa! Hänestä kertovassa kirjassa "Tapaus" hän muistelee miten pienenä kadehti luokkatovereitaan, jotka saivat kotona syödäkseen eineksiä. Einekset olivat uusinta uutta ja Osmo himoitsi ranskanperunoita ja muuta uutta apetta ja marisi että miksi heillä on aina tarjolla vain oman maan perunoita ja kotipurosta kalastettua taimenta...

Tampereen kuusi tänä vuonna. Onneksi tällä kertaa suora!

Kävin Tampereella tapaamassa paitsi vanhempia ja pikkusiskoa, myös isoasiskoa ja vein hänelle hänen toivomaansa pussitupakkaa, sinistä Pall Mallia, sätkien käärimistä varten. Kerroin, että isällä on viikonloppuna lentopalloturnaus Pirkkahallissa. 

-Jaa molempina päivinä? Eikö ne siis pääse käymään? Höh! Nikotiinipurkkani alkaa olla aivan lopussa!

- Mihin sä nikotiinipurkkaa tarvit, aiotko sä lopettaa polttamisen?

- No en tosiaankaan!

- No mihin sitten!? Ne on jo vanhoja ihmisiä, et sä niitä voi enää purkkaostoksilla juoksuttaa!

- Mulla on suuri nikotiinin tarve...

- Juurihan mä toin sulle tupakkaa, kääri sätkiä ja vedä siitä! Sitä paitsi ei nikotiini ole mikään kansalaisoikeus!

-Saisi olla! Itse asiassa tutkimusten mukaan nikotiinilla on suotuisa yhteisvaikutus esimerkiksi skitsofrenialääkkeiden kanssa...

Vein hänelle myös liilan poolokauluksisen neuleen, joka puki häntä hienosti, kolme litraa Coca Cola lightia ja pussillisen klementiinejä. Tutkimme taas Julia Vuoren ihanaa kuvakirjaa "Sika Pariisissa" ja isosisko näytti lempikohtansa. 

"Järjestimme maatalousnäyttelyn yhteyteen halvan kevätmuodin esittelytilaisuuden. Minotauruksen metrolippuhenkselit ja wc-paperikorvalliset esiteltiin alle viiden frangin sarjassa, suihkuverhoviitta ja kylpykuulatiara alle neljänkymmenen frangin sarjassa. Suurimman suosion saavuttivat kuitenkin punavarpusten yhden frangin kuplamuoviturbaanit." (Julia Vuori, Sika Pariisissa).

Palasin Helsinkiin lauantaina ja minun oli määrä jatkaa siitä melkein suoraan Tukholmaan. Lelukauppakollegani ihmetteli taannoin reissaamistani ja kysyi ihmeissään, että "eikö sun mies sano mitään?". "Öööö....sanoohan se joskus jotain (itse asiassa paljonkin, joskus myötäilen, yleensä en)". Mutta nyt hän sanoi, että luvassa on myrskyä Ahvenanmerellä ja huonoa keliä Tukholmassa ja että eikö olisi kuitenkin kivempi jäädä kotiin leikkimään ja saunavuorokin on kuudelta ja minä olin vähän väsyksissä Tampereen reissun jäljiltä, joten suostuin jättämään Tukholmanvisiitin väliin ja nautiskelin sen sijaan Helsingin iloista. Mies oli voittanut työpaikan pikkujoulun tietokilpailusta kaksi elokuvalippua, joten nyt meillä on kolme lippua odottamassa! Tietokilpailun taso ei kuulemma ollut ollut mikään huikea. Joku oli vastannut kysymykseen Afrikan suurimmasta valtiosta, että "Intia".

Helsingin kuusi.

Ankaraa yritystä saada edustava joulukorttikuva, jossa lapsi leikkii Tuomiokirkon portailla....

Sain tehdyksi vähän joululahjahankintoja, nukuttua päiväunet, luettua miehen suosittelemaa dekkaria "Siat", josta mies sanoi minun tykkäävän, koska siinä mainitaan kaikki kadut ja paikat niin tarkasti, mutta siinä seikkaillaan Tukholman lähiöissä, eivät ne ole minulle yhtään tuttuja! Olen todella turhautunut kömpiessäni kirjaa eteenpäin!

Minulla oli vielä maanantaikin vapaata ja miehen päästyä töistä kävimme Kakkugalleriassa tuhlaamassa loputkin viime jouluksi saamastani Kakkugallerian lahjakortista. 

Isosisko soitti ja sanoi, että hänen pitää tunnustaa yksi juttu.

-No?

- Silloin, kun sä pienenä säästit niitä karkkipäivän karkkeja siihen laatikkoon, se olin minä joka söi ne...

- No, kai mä nyt tuon tiesin?!

- Anteeksi.

- Okei...saat.

Dixie Chicks: Rainbow connection: https://www.youtube.com/watch?v=pzoZhb7ELNI