Hiiliä ja ihmisiä

Stockalla on Pariisiteema

Minulla on uusi kannettava! Sanomattakin on selvää, että tämä on jo ajanut minut jatkuvine ajuripäivitysehdotuksineen, eri tilien salasanavaatimuksineen ja muine hömpötyksineen hulluuden partaalle. Mutta kaunis tämä on. Valkoinen, kevyt ja lituska. Minulla on myös paketti vauvan kosteuspyyheitä näppäimistön puhtaudesta huolehtimista varten ja mieheltä uudelle koneelle  on yksiselitteisesti pääsy kielletty.

Muita kuulumisia. Olemme katsoneet miehen kanssa paljon ruotsalaisia rikossarjoja Viaplaylta. Fjällbackan murhat (hienot maisemat), Maria Wernin (haluan välittömästi Gotlantiin!) ja nyt menossa ovat Irene Hussit. Vasempaan kämmeneeni on nimettömän alle ilmestynyt känsä kuntosalilla reuhtomisen kunniaksi. Oikea kämmen on sileä. Ilmeisesti revin rautaa jotenkin toispuoleisesti? Tämä viikonloppu oli vapaa ja lauantaina sain nauttia ihanan Hannu Väisäsen haastattelusta Akateemisessa. Niin herkkä ja henkevä. Kertoi uusimmasta romaanistaan "Elohopea" ja siitä miten marraskuun terrori-iskut Pariisissa vaikuttivat häneen ja muihin. "Ei saa pelätä", hän sanoi. "Juuri tällaisena aikana pitää ihmisten istua terasseilla juomassa kiellettyä viiniä, kirjoittaa kirjoja, maalata tauluja".  Hänen näyttelynsä on parhaillaan nähtävillä Lönnrotinkadulla.  Kävelimme  aurinkoisen päivän kunniaksi Hakaniemeen viehättävään pizzeria da Vinciin. Kaisaniemen puistossa näimme, miten isosta autosta talutettiin ulos neljä hevosta mellakkavarusteisiin sonnustautuneiden poliisien ratsastettaviksi.

Senaatintorilla oli se mielenosoitus, kai ne sitä varten olivat. Pizzan ja jälkiruokalimoncellon virkistämänä mies ehdotti, että kävelisimme kotiin Kruunupyyn  kautta, ja tokihan me olemme harjaantuneita ja jaksavaisia kävelijöitä, mutta minusta se olisi kuitenkin ollut liikaa ja ehdotin kelpaisiko hänelle maltillisempi lenkki Kruununhaan kautta, ja onneksi kelpasi.

Terveisiä Kruunupyystä...eikun...

Perjantain mies halusi välttämättä aloittaa hienostoaamiaisella, ja koska hän aika harvoin intoilee mistään tuollaisesta, lähdin oitis mukaan leikkiin ja menin Stockan herkkuun torstaina töiden jälkeen ja hamstrasin ketteräliikkeiseen työntökärryyn kiinnitettyyn  ostoskoriini hedelmiä, vuohenjuustoa, Bonne Maman-aprikoosimarmeladia, leikkeleitä, sienisalaattia, vaaleanpunaista mehua ja sen sellaista ja katoin pöydän valmiiksi jo illalla. Hienostoaamiaisen jälkeen mies lähti töihin muutamaksi tunniksi ja minä katsoin Katsomosta putkeen viikon neljä jaksoa New Yorkin täydellisiä naisia. Illalla näimme ystäviä ja kävimme oluella Ölhuset Stockholmissa ja syömässä kiinalaisessa. Sain kaksi kappaletta Aku Ankan "Kultakylpy"-taskukirjaa siitä hyvästä, että olin keksinyt suomenkielisen  nimen yhdessä tarinassa esiintyvälle mielikuvitusilmansuunnalle. Miehet muistelivat Sig-yhtyeen Matti Inkistä.

Edellinen viikonloppu olikin vähän toisenlainen. Olimme viikon mittaan katselleet pikku kodissamme ympärillemme vähän tyytymättöminä, sillä paikat olivat päässeet ikävän rähjäiseen kuntoon. Nurkissa oli pölyä, mattoon juuttuneena ihmeellisiä roskia, pinnat pölyisiä ja täynnä kahvikuppien jättämiä renkuloita . Puoliksi luettuja sanomalehtiä levällään siellä täällä. Epämääräistä elektroniikkaa latureineen pitkin poikin. Pitäisi siivota, totesimme vuoronperään innottomasti, mutta emme saaneet ryhdytyksi toimeen, kun aina oli jotain mielenkiintoisempaa tarjolla (Vanderpump rules, shakkiturnaus, ruotsalaista jännitystä, mitä milloinkin), mutta torstaina minulla oli vapaapäivä, olin liikkeellä ja liekeissä  jo varhaisesta aamusta: pääsykoevalmennusta Kalliossa, kuntosalitreeni Hakaniemessä, sitten kotiin ja SIIVOAMAAN ja kun mies illalla tuli kotiin, olin tosiaan ehtinyt vaihtaa pussilakanat, pestä lattiat ja eteisen ja kylpyhuoneen matot, imuroida, pyyhkiä pölyt, puhdistaa kynttilänjalat monen kuukauden steariinikertymistä, irrottaa verhotangosta joulupallot ja pakata eteisen valoporon laatikkoonsa komeron ylähyllylle, teroittaa meikkikynät, katsoa sen viikon jaksot New Yorkin täydellisiä naisia Katsomosta ja istuin omahyväisenä kynttilöiden ja kukkien keskellä kalastellen kehuja aikaansaannoksistani. Ja mieshän kehui. Hän soitti ystävilleenkin ilmoittaakseen, että meillä oikein kiiltää! Että Hanna on pessyt lattiat, sienellä! Rupattelimme pitkään siitä, miten ihanaa on kun on puhdasta ja siistiä, mutta ei sentään niin ihanaa, että yhtä mittaa jaksaisi puleerata paikkoja. Esimerkiksi ennalta sovittu viikoittainen siivouspäivä olisi kauhistus."Mä tykkään meissä siitä, että me osataan myös antaa olla", mies sanoi.

Seuraavana päivänä tein siististä kodistamme kohottuneena suurieleisesti stroganoffia, ensimmäistä kertaa eläissäni,  ja tunsin itseni kaikin tavoin kunnolliseksi ja kaikkivoipaiseksi. Stroganoffia tuli paljon, joten sitä syötäisiin myös lauantaina, kun tulisin töistä. Miehen oli määrä lämmittää se valmiiksi ja kyllähän se kieltämättä lämmintä oli. Stroganoffiksi sitä mustunutta hiililaattaa ei kyllä olisi tunnistanut, jollei olisi tiennyt uunivuoan sisällön historiaa. Marssin vuoan kanssa vessaan vain nähdäkseni että vastapesty matto lojui suihkukopissa tahraisena ja ruskeita roiskeita valui pitkin pesukoneen kylkeä ja imeytyneenä lattialaattojen saumoihin. Sain välittömän hermoromahduksen. Mies istui ihmeissään löhötuolissa katsomassa ampumahiihtoa. Hän oli toiminut vain "ohjeiden mukaan" ja vessajuttu oli ollut puhdas vahinko. Hän oli laskenut kahvikuppinsa pesukoneen päälle, kun se oli alkanut "yllättäen" linkoamaan ja lingonnut kupin kaaressa lattialle. Hän oli hyvin tyytyväinen siihen, että kuppi oli säilynyt ehjänä. Minä heittäydyin teatraaliseksi (ja lattialle hinkaamaan tahroja meikinpoistoliinoillani) ja ulvoin, että vihaan elämääni, johon mies sanoi, että kyllähän se kovaa onkin, verrattuna esimerkiksi pakolaisleireillä asuvien elämään, johon minä raivosin, että nyt on väärä hetki heittäytyä objektiiviseksi  ja sähisimme siinä hetken toisillemme, mutta sitten mies lähti ulos ja kun hän kymmenen minuutin kuluttua tuli takaisin Barbarossan pizzalaatikoiden kanssa, kaikki oli taas ihan niin kuin ennenkin.

Olen tosiaan lukenut niitä englantilaisen filologian pääsykoekirjoja  ja kokenut järisyttäviä deja vu-tuntemuksia. Oloni on ristiriitainen, kun en tiedä missä menee ero onko lannistava vai avulias, jos sanoo vaikkapa, että nämä Saussuren ja Nidan teoriat tulevat sitten täyttämään tajuntasi mukavasti muutamaksi vuodeksi, mutta ei huolta, sen jälkeen et tule enää ikinä kuulemaan etkä tarvitsemaan kummankaan nimeä tai ajatuksia, ha ha! Kamalaa olla näin kyynistynyt, mutta mitä sitä voi muutakaan olla, kun on elänyt pitkään ja joutunut näkemään niin monenlaista. Prinsessa Dianan kuoleman, Britney Spearsin mielenterveys- ja päihdeongelmat  ja paljon, paljon muutakin.

Britney Spears: Sometimes: https://youtu.be/t0bPrt69rag