Älämölöä ja alakuloa

No, tuossahan se tärkein tulikin jo otsikossa sanottua. Olen kärsinyt epämääräisistä tuntemuksista; sydämentykytyksestä, ärtyneisyydestä, melankoliasta ja välinpitämättömyydestä ja sanoinko jo ärtyneisyydestä. Olen koittanut päästä näiden tuntemusten alkulähteille, konstejahan siihen riittää, ja lopputulema on tämä: olen kertakaikkisen kyllästynyt. Olen kyllästynyt itseeni, maailman tilaan, kotimaanpolitiikkaan, tähän blogiin (joka muuten täytti juuri neljä vuotta jonka ajattelin olevan jetsulleen passeli blogin ikä, mutta tulinpahan taas takaisin levittelemään eläintarhakuviani), lelukaupan ikkunalasia hakkaaviin kiljuviin tenaviin (inhosin meteliä koulussakin, mutta teineille sentään saattoi sanoa, että lopettakaa tuo saatanallinen älämölö, lelukaupassa se ei käy), siihen että yhä edelleen olen juoksukoulussa koko ajan ihan äärirajoilla enkä näe mitään kehitystä, vaikka kai sitä pakostakin on edes vähän tapahtunut. Olemme luopuneet täysin itsemääräämisvallastamme juoksukoulun edessä ja näin ollen muun muassa hölkänneet kaatosateessa ympäri Topeliuksenpuistoa, koikkelehtineet Kesärannan edessä puoli yhdeksän uutisiin budjettileikkausraporttia kärkkyvien toimittajien ja kuvaajien välissä, kiertäneet Töölönlahtea kinastellen siitä kannattiko lähteä tähän suuntaan kun tässä on tämä sikaraskas ylämäki vai olisimmeko päässeet helpommalla toisin päin. Tänä iltana mennään taas. Mies edellä kanarianlinnunkeltaisessa, minä perässä pinkissä juoksutakissani. Jupisten.

Miehen siskonpojan pikkutyttöjen syntymäpäivillä Aurorankadulla rento ja solakka , maratoneja harrastava Ossi oli vilpittömän iloinen uudesta harrastuksestamme ja sanoi, että ainoa neuvo jonka hän haluaa antaa on se, että muistakaa huolehtia siitä, että juokseminen tuntuu mukavalta. Mukavalta?!

Aamuisin olen katsellut keski-ikäelokuvia. Kahdesti ruotsalaisen "Medicinen"-leffan, jossa ihana Helena Bergström suostuu rahapulassaan huuliherpeslääkkeen koekaniiniksi, minkä tuloksena hänen elämänsä muuttuu radikaalisti, ja amerikkalaisen "The Women"-elokuvan, jossa homssuinen kotirouva (Meg Ryan) saa herätyksen, käy kampaajalla ja manikyyrissä ja ryhtyy uranaiseksi ja saa itsevarmuutensa takaisin ja tip top uranainen (Anette Benning) saa herätyksen, vaihtaa kalliit pukunsa ja korkokenkänsä homssuisiin hippivaatteisiin, ryhtyy downshiftaamaan ja ymmärtää ihmissuhteiden arvon, ja hemaisevasta rakastajatterasta (Eva Mendez) sukeutuu nalkuttava, arkinen nainen sillä välin kun petetty vaimo (Meg Ryan) muuttuu vallan kiinnostavaksi ja upeaksi. Siis ihan peruskauraa. Paitsi etten voinut kunnolla keskittyä juoneen kun murehdin niin kovin Meg Ryanin traagisesti pullistettuja huulia ja poskipäitä.

Lisäksi olen olen ostanut kotiin uljaita gladioluksia ja muita kukkia sen periaatteen mukaisesti, että jos kotona ei ole leikkokukkia, asiat ovat todella huonosti.  Niistä onkin ollut paljon iloa, myönnetään, kuten myös kahdesta oivallisesta kirjasta (Petri Tammisen "Muita hvviä ominaisuuksia" ja Jussi Siiralan "Juoksija"), mutta tämäkin ilo on ollut ohimenevää ja alavireinen fiilis on hyökännyt kimpuuun heti viimeisen rivin luettuani. Terhossa minua pyydettiin levottoman miespotilaan vierelle ja ohjeistettiin, että henkilöllä on metastaaseja aivoissa, ajoittaista harhaisuutta, mutta muuten hän on voimakastahtoinen eikä siedä mitään lässytyksiä ja tekee sen kyllä selväksi ja että minun ei tule pahoittaa mieltäni tai ottaa henkilökohtaisesti mitään mitä hän sanoo. Hän torkkui tuolissaan ja minä luin vierellä Hesaria. Sitten hän avasi silmänsä, katseli minua hetken ja kysyi voisinko silittää hänen päätään. Siirryin hänen taakseen ja silitin. Hän luuli minua mummokseen ja kysyi voinko ottaa sen pois hänen päästään. Sanoin, että teen kaikkeni. Kotimatkalla itketti.

Kohottavia asioita!

Jussi Siirilän "Juoksija". Hauska ja ajankohtainen!

Olen yrittänyt piristää itseäni menemällä kivoihin paikkoihin, Suomenlinnaan ja Korkeasaareen, mutta kumpikin reissu jätti kuitenkin jollakin tapaa vajaaksi. Suomenlinnan kuvistani tuli naurettavia, kliseisiä. Valoa, kimmeltävää vettä ja sinistä taivasta oli aivan liikaa. Vaikutelma oli tylsä. Olisi pitänyt olla tuulta tai sumua tai myrskyä! Toisaalta silloin en olisi uskaltanut liikkua liukkailla kallioilla ja tuskin olisin mukavuudenhalultani saanut mennyksi koko Suomenlinnaan. 

Kahvila Piperissä istuin hetken lukemassa ja juomassa limonadia ja viereiseen pöytään istui turistipariskunta. Mies tuijotti ajatuksissaan kaukaisuuteen, nainen täytti tilaa höpötyksellään lukemalla ääneen Suomenlinnaopasta espanjaksi. Etupäässä vuosilukuja.

Ilmeisesti semmoinen, että oltaisiin vain istuttu yhdessä hiljaa, kun kerran mitään järkevää sanottavaa ei ollut, ei tullut kysymykseenkään. Korkeasaaressa loin rumia mulkaisuja leijonahäkin pleksiä hakkaaviin ja karjahteleviin lapsiin. Samastuin vahvasti kissoihin ja vaistosin, että niiden vinkkelistä tarkasteltuna ihminen ei ole kovinkaan kaksinen laji. Sanomattakin on selvää, että minusta on tullut ikävähkö ihminen. Kanalakaan ei tuntunut yhtä hauskalta kuin ennen ja se on jo paljon sanottu!

Osasin sentään arvostaa naarasriikinkukkojen herkkää hienostunutta eleganssia. Yleensähän ne jäävät upeiden urosten varjoon ja pari käärmettäkin sai vangituksi huomioni aika pitkäksi aikaa.

Myös apinoiden äärellä viihdyin pitkään. Gundit viettivät sunnuntaitaan yhdessä läjässä.

Mangustit kulkivat jonossa ja kiipeilivät toistensa niskaan.

Lyhytkorvakuonokas oli paennut terraariostaan, mutta seinässä oli lappu jossa sanottiin kuonokkaan olinpaikan olevan henkilökunnan tiedossa ja "piirityksen olevan käynnissä". Se sentään vähän nauratti, mutta kokonaisuutena eläintarha näyttäytyi tällä kertaa aika murheellisena paikkana.

Ei tästä alakulosta pääse yli eikä ympäri, vaan on mentävä jälleen kerran läpi. Ainahan näitä tulee ja menee. Syksyisin useinkin, mutta yleensä vasta lokakuussa. Jos hyvin käy, keksin jonkun kivan projektin ja innostun taas elämästä. Sitä odotellessa köllöttelen tässä ja käyn äsken Fidasta löytämäni saaliin; Anna-Leena Härkösen "Takanapuhumisen taidon" ja Kari Hotakaisen "Jumalan sanan" kimppuun. Siunatut kirjat!

Bruce Springsteen: Sad Eyes: https://www.youtube.com/watch?v=PjLTGfG14Y8