Nääs!

Pikkusisko soittaa. Hän on tutustunut entiseen tangokuningattareen ja ryhtynyt tämän innoittamana noudattamaan "aineenvaihduntadieettiä". 

- Tai, siis, ei se mikään laihdutuskuuri ole....mutta kyllä siinä on mahdollista laihtua tosi paljon kahdessakymmenessäkahdeksassa päivässä...joku oli laihtunut jopa kaksikymmentä kiloa!!!

Kun tapaan hänet Tampereella pari päivää myöhemmin, hän kertoo laihtuneensa jo 1,8 kiloa ja nauraa entiselle itselleen, jolla oli taipumusta hurahtaa milloin mihinkin muotidieettiin, esimerkiksi runsasproteiiniseen "Jutta-dieettiin", jonka tuloksena hänen kehonsa meni aivan juntturaan ja olo hirveäksi. Niinkuin ilmeisesti muidenkin "juttaajien".

- Nyt kun kaikkien juttaajien keho on mennyt ihan happamaksi ja hiilareidensietokyky tärveltynyt , hän on ruvennut markkinoimaan uutta "detox-ohjelmaansa".

- On se kova bisnesnainen!

- On se!

Istumme sunnuntai-iltapäivänä Wayne's coffeessa, kummallakin edessään mango-omena smoothie, mutta pikkusisko antaa omansa odottaa, sillä aineenvaihduntadieetissä olennaista on ateriarytmi, aina kolmen tunnin välein tulee syödä jotain, jotta keholla on "turvallinen olo" ja jotta se voi luottavaisena alkaa polttaa rasvaa. 

- Ei kai se nyt noin tarkkaa ole! (oma mukini on jo tyhjä, pikkusisko vain hörppii appelsiinivettään ja vilkuilee vuorotellen kelloaan ja auringonvalossa hehkuvaa smoothietaan.)

- No, ei ole...(viimeinen vilkaisu kelloon ja ahnas imaisu smoothiesta).

Valitan, etten saa millään puhallettua henkeä uuteen asuntoon, joka näyttää lähinnä palvelutaloon muuttaneen eläkeläisparin kodilta, mutta pikkusisko ei olisi minuna huolissaan.

- Ää, ei se vaadi kuin yhden inspiroivan kuvan jossain sisustuslehdessä, ja siitä se taas lähtee. Vyöryllä!

- Niin kai...

Koska meillä on vielä runsaasti aikaa ennen pikkusiskon koripallotreenejä Rautatienkadulla, kiertelemme vähän kaupoissa. Ruohonjuuressa pikkusisko esittelee minulle suosikkituotteensa, vanilja-kirsikka - raakasuklaan, joka kuulemma "iskee suoraan mielihyväkeskukseen" ja on niin piristävää, ettei sitä edes uskalla syödä enää illalla! Ja niin täyttä tavaraa, että levystä riittää moneksi päiväksi.

Hyvää oli. Loppui jo...

Ostan pienen, puolen kämmenen kokoisen,  vitosen maksavan levyn, enkä uskalla avata sitä kuin vasta seuraavana aamuna. Levy on niin pieni, että epäilen etten saa sitä millään riittämään useaksi päiväksi.

 "Noo, ei se minullakaan päivää kauempaa kestänyt. Mutta voi se jollakulla kestää!".

Käymme Stockmannilla. Pikkusisko haluaa esitellä minulle hyviksi havaitsemiaan tai muuten kiintoisia tuotteita (laventelin tuoksuista seerumia, ihohuokosia pienentävää voidetta, kolmivaiheisen hiustenhoitokuurin, ensimmäisen putelin tuote "avaa hiussuomut", toisen "tuuppaa ne täyteen rakennetta korjaavaa ainetta" ja kolmas "sulkee hiussuomut"...) Ihmettelen miten hän voi olla niin hyvin perillä ison tavaratalon kaikista tuotteista, vain Herkussa hän hämmästelee ja pyörittelee hetken käsissään mustekalan musteella värjättyä pastaa ("Mitäs piuhaa tämä on?!).

- No, mähän olen keskustassa töissä.

- Eihän se automaattisesti sitä tarkoita.

- Sitähän se nimenomaan tarkoittaakin!

Isä ja äiti tiedustelevat miltä uusi koti tuntuu ja minä sanon ettei se vielä oikein miltään tunnu. Ei huonolta, mutta ei nyt erityisen hyvältäkään.Vanhemmat ovat ymmärtäväisiä:

- Niin kun se meni rikki se nuppi...

Se nuppi...

He innostuvat muistelemaan omia sisustusvalintojaan lähes viidenkymmenen vuoden takaa.

- Haukkamäessä meillä oli punainen sohva ja vihreät verhot. Ne näyttivät tosi hienoilta yhdessä! Moderneilta! Sinä olit silloin vasta vauva...

- Mitenkäs sen sohvan sitten kävikään?

- Kissa repi...

Minäkin muistan sen sohvan. Muistan miltä sen karhea pinta tuntui poskea vasten kun yritin kiivetä sille. Se oli kovaa työtä silloin kuin istuinosa oli oman rinnan korkeudella. Katselemme heidän nykyistä sisustustaan. Kirjahyllyn päällä on hopeisia kynttilänjalkoja ja puusta veistetty, kahta kurkea esittävä patsas.

- Mistä tuo tuli?

- Sain viisikymmenvuotislahjaksi.

- Saanko minäkin patsaan kun täytän viisikymmentä? Tai kultakellon?

- Et. Mutta saat ottaa tästä niin paljon kirjoja kuin haluat...

Seuraavana aamuna lähden hyvissä ajoin kaupungille ehtiäkseni käydä kirpputorilla ennen kotimatkaa. Hieno, aurinkoinen keli jatkuu edelleen. Kaksi varttuneempaa mieshenkilöä ihastelee kevään tuloa:

- Kauhee määrä pölyä!

- Nino! On se nypperkele, ettei saada putsattua!

- Tällätääs tää tehras tähän keskelle kaupunkia... - Hyvä irea!

Kirpputorilta löysin vanhoja Helsingin Olympialaisten aikaisia Suomen kuvalehtiä, sekä alkuperäispakkauksessaan olevan pöytäliinan, jossa on vaaleanturkooseja palloja valkoisella pohjalla. Otin sen kotona heti käyttöön. Tästä se lähtee...

Ellinoora: Ei mitään hävittävää: https://www.youtube.com/watch?v=sWATfdDAAPY