Turku auttos!

Madeleine Hessérus: Paljain jaloin

Lokakuu aina vain. Välillä taivas on ollut hyvinkin korkealla ja mieli yhtä matalalla, välillä pilvet ovat roikkuneet alhaalla ja olo on ollut vähän eloisampi, yleensä kuitenkin jokseenkin surumielinen ja ehdinkin jo vähän ihmetellä, että kuinka syvälle tässä nyt joutuu sukeltamaan, mutta sitten kurssi muuttui, yhdessä vuorokaudessa! Minut paransi, miten ironista, Turku! Kävin  siellä viikonloppuna  rakkaan ystävättären luona "ystävyydenvaalimisreissulla". Yleensä näemme vain päivän verran, mutta nyt olin oikein yökylässä. Ystävätär haki minut linja-autoasemalta ihanasti kiihtyvällä ja hienosti nahkaverhoillulla Volvolla, jossa hän kuulemma aina salaa aamuisin leikkii itsekseen "Taisteluplaneetta Galacticaa" kiihdyttäessään rajusti moottoritielle. Juttelimme keski-iästä ja elämästä noin ylipäätään ja masennuksesta ja Barbeista ja pellavapaidoista ja kaiken järjettömyydestä ja sunnuntaina kävimme vähän ostoksilla (Riikka Ala-harjan novellikokoelma "Reikä", vadelmakasvonaamio ja huulikiilto, sekä tyynyliina, jossa teksti "Dream big, little one" ja miehelle Fazerin joulusuklaata ja erilaisia voileipäkastikkeita) ja kahvilla Hansassa Aschanin kahvilassa, paitsi että minä join keltaista mehua,  ja kauhistuimme, kun kello olikin yhtäkkiä niin paljon, että piti rientää linja-autoasemalle, jotta ehtisin neljän bussiin.  Kotimatkalla jossain Salon vaiheilla huomasin, että alakulo oli jäänyt Turkuun, muistan paikankin, se oli Maariankadun ja Kauppiaskadun kulma, siinä on kukkakauppa jonka ikkunoita katselimme. Olo on ollut normaali siitä lähtien, energia kevyttä ja virtaavaa, tsiisus mikä helpotus! Hienoa , Turku! Kiitos ja anteeksi.

Iloa on tuottanut myös eilen alkanut Downton Abbeyn viides tuotantokausi. Se on Ruotsissa kaksi jaksoa edellä, ja vannotin Tukholmanystävätärtä, että hän ei saa laverrella juonikuvioista eikä hän laverrellutkaan, mutta kertoi että Tukholmassa on vannoutuneille faneille järjestetty oikein "eftersnack"-tapaamisia, joihin he kokoontuvat ruotimaan viimeisimmän jakson tapahtumia ja siellä on suuna päänä eräs nainen, joka oli kesällä käynyt kiertokäynnillä oikein paikan päällä ja julistaa nyt kaikille miten valtava vääryys on, ettei hän, "joka niin hyvin sopisi asumaan sinne linnaan niin ulkoisen kuin sisäisen olemuksensakin puolesta, kuten KAIKKI ovat sanoneet" ei saa siellä asua! Me puhuimme Downton Abbeysta ja nettideittailusta (ikään kuin minä siitä mitään tietäisin, tai onhan minulla aika lailla toisen käden tietoa), vaikka alunperin soitin jotta saisin ensikäden tietoa sukellusvenegatesta. Ystävätär on työssä saaristossa, joten hän olisi saattanut jopa nähdä jotain, mutta koska olin tuijottanut päivällä kaiken lelukaupalta ylijääneen ajan netistä Aftonbladetin livelähetystä paikan päältä, olin jokseenkin yhtä informoitu kuin kuka tahansa tukholmalainenkin. Ystävätär pöyristytti minua kysymällä viattomasti että  "mikäs mies se sellainen Bruce Springsteen on?" Yksi hänen nettiehdokkaistaan on käynyt Brucen keikalla 45 kertaa, eikä ystävätär osannut päättää onko se miehelle plussaa vai miinusta. Plussaa, ehdottomasti, minä kannustin!

Juttelimme Terhokodin vapaaehtoistyön koordinaattorin kanssa siitä, että Kampin Hiljaisuuden kappeli on onnistunut paikka. Mestarillinen suorastaan. Viimeksi poikkesin siellä torstaina aamulla ennen kuin menin avaamaan lelukaupan. Lähtiessäni sain kasvoilleni syksyn ensimmäiset lumihiutaleet!

Lisäksi olen nauttinut suuresti Madeleine Hessérunin kirjasta "Paljain jaloin", joka kertoo ruotsalaisesta ortopedista, joka tulee yhtäkkiä allergiseksi kaupungille, saa oikein hengitys- ja iho-oireita, ja kun arkkitehtimies vielä osoittautuu uskottomaksi, lähtee vain kävelemään. Siis ihan kirjaimellisesti. Kävelee viikkotolkulla ja yöpyy makuupussissa, välillä vuokrahuoneissa, välillä ulkona ja keittää teetä ja ruokaa retkikeittimellään.  Nyt hän on ollut metsässä muutaman päivän, mutta joutunut lähtemään kauppaan kun ruoka on loppunut. Kirja on vielä kesken, joten en tiedä mihin hän päätyy.Toivon tietysti onnellista loppua. 

Itse en pode tällä haavaa pienintäkään kaupunkiangstia. Minusta täällä on ihanaa! Mutta aion silti pitää varani ja olenkin sangen mielissäni siitä, että edessä on huomisesta lähtien neljä päivää mökillä. Se tietää sitä, että skippaan kirjamessut jo toista kertaa peräkkäin. Oli suuri siunaus oivaltaa miten valtava rasitus ne metelinsä ja ihmismassansa vuoksi olivat. Menin aina tolaltani pitkäksi aikaa! Sama pätee Hulluihin päiviin, nekin jätin taas suosiolla väliin niiden, no, hulluuden vuoksi. Mökillä istutan vähän lisää kukkasipuleita.Hyasintteja, narsisseja ja tulppaaneja. Poltan kynttilöitä. Piilotan isänpäivälahjan jonnekin yllätyspaikkaan hänen löydettäväkseen. Lämmitän vettä, saunaa ja saunamökkiä. Juon teetä aitan rappusilla. Annan linnuille siemeniä, mikäli isä ja äiti ovat jo hankkineet auringonkukansiemensäkin valmiiksi. Luen kirjoja. Ehkä aloitan uuden Remeksen, ehkä jotain henkisempää tai hauskempaa. Pukeudun villapaitaan, legginsseihin ja kumisaappaisiin tai vanhoihin Uggeihin. Tarvittaessa untuvatakkiin. Hengitän kosteaa ilmaa. Mies tulee perjantaina perässä. Mutta hänen on luvattava tulla ilman tietokonetta!

Haloo Helsinki: Vihaan kyllästynyt: https://www.youtube.com/watch?v=6I2XMfGvHiQ