Lomanen

 

Olen ollut juhannuksen yli vapaalla ja vaikka (tai koska?) olemme pysytelleet täällä kotinurkilla, olemme ehtineet yhtä ja toista. Kaupunkijuhannus oli taas leppoisa; limunaatia Hietsun rantakuppilassa, pyöräilyä, kävelyä ystävien kanssa Hietaniemen hautausmaalla, jossa he eivät olleet koskaan käyneet, vaikka ovat asuneet jo kaksikymmentä vuotta Helsingissä. Nyt esittelimme heille miehen isän, äidin ja veljen haudan ja muutaman poliitikon haudat (mm. Kekkonen, Ryti, Holkeri ja Sorsa on haudattu jostain kohtalon ihme oikusta ihan siihen miehen omaisten viereen, mistä mies sai ylimääräistä syytä julkean epäsopivaan  hautausmaalla pörhistelyyn), taiteilijakukkulan (miehet ottivat lippahattunsa päästä Speden haudalla ja suorittivat pienmuotoisen imitaatioesityksen) ja Eino Leinon haudan. Mies kysyi ystävältään  olisiko hän voinut kolmekymmentä vuotta sitten kuvitella viettävänsä juhannusaattoa tällä tavoin johon ystävä vastasi että no ei, mutta toisaalta silloin hän tunsikin vielä olevansa elossa...Kävimme pelaamassa loputtomalta tuntuvan kierroksen minigolfia Taivallahdessa (mies voitti) ja noloa myöntää, mutta olin nukkumassa jo iltakymmeneltä.

 

Juhannuspäivänä teimme yli 30 kilometrin pyörälenkin ja ihastelimme mm. Käpylän ihania puutaloja. Ilmeisesti uuden pinkin pyörän myötä räjähtänyt pyöräilyinnostukseni ja ulkoilma vaativat veronsa; olin TAAS nukkumassa kymmeneltä, vaikka ulkona olisi möllöttänyt näyttävä superkuu, jota minun piti mennä vartavasten kuvaamaan.

Sunnuntaina sää suosi ja suunnistimme heti kymmeneltä Korkeasaareen. Huomiomme kiinnittyi tällä kertaa erityisesti lintuihin (lokkiin, joka haukkasi palan miehen korvapuustista, vapaina tepasteleviin riikinkukkohin jotka osaavat kyllä olla pahoja suustaan

 

 

ja tietysti joka paikkaan änkeäviin valkoposkihanhiin).
 

 

Tarjolla oli kyllä ihan uusiakin tuttavuuksia, niin kuin gundit.
 

Kovat gundit eivät tanssi.

 

Minähän olen aivan hurahtanut riikinkukkoihin, juuri innostuin askartelemaan jopa riikinkukkojääkaappimagneetin, mutta kyllä aivan ylivoimaisesti ihanimpia olivat yllättäen kanat ja kukot!En ole koskaan ennen edes huomannut koko kanalan harmaata puuovea. Mieskin huomautti, että sinähän olet aivan hurmaantunut noista kanoista ja totta se olikin! Ne olivat niin hyvinvoivan nököisiä, kauniita ja pulleita ja niiden käytössä oli viihtyisä alue jossa kuopsuttaa ja hääriä ja opettaa nuoria kukkopoikia tavoille.
 

 

Useinhan eläintarhassa tulee jossain vaiheessa väkisinkin vähän pahoille mielin, varsinkin sellaisten häkkien kohdalla joissa nököttää joku iso uljas lintu, vaikkapa merikotka, mutta kanojen kanssa siitä ei ollut pelkoa. Aina yhtä tiedonhaluinen mies luki seinäkyltistä, että kana on maailman yleisin lintu, niitä on maapallolla 23 miljardia kipaletta ja että nämä erityiskauniit ja näyttävät yksilöt ovat suomalaisia maatiaiskanoja, hämäläiseltä Alhon tilalta. Samassa kyltissä luki, että suomalainen maatiaissika on valitettavasti kuollut sukupuuttoon. Sukupuuttoon!? Että niin on annettu käydä?! Törkeää!
 

Hauskin informaatiopläjäys koski yllättäen harmitonta rantakäärmettä. Vaaran uhatesssa se yrittää ensin puolustautua tyhjentämällä anaalirauhasensa, mutta jos siitä ei ole apua, se heittäytyy selälleen ja esittää kuollutta roikottamalla kieltään ulkona. Mies oli ihmeissään että mitä väliä sillä on onko käärme selällään vai mahallaan, sehän on yhtä pyöreä molemmin puolin.

Jos ette usko, niin...

Iltapäivällä meillä oli vielä treffit ystäväpariskunnan kanssa Lintsillä, jossa käymme kerran kesässä heittämässä erästä tiettyä pallopeliä, "Tähtipalloja". Toissavuonna voitin pinkin hain, viime vuonna ystävätär heitti pienen pandan, tänä vuonna olin taas iskussa ja heitin pienen pehmoSuper-Marion arvoisen tuloksen. Lisäksi mies kunnostautui toisessa pallopelissä, Derbyssä, ja sai niin ikään pienen ruman vihreän pehmoeläimen. Niistä on jo hankkiuduttu eroon (lahjoitettu suurieleisesti miehen siskonpojan pikku tyttärille). Ystäväpariskunnan miehen pyörän eturengas tyhjeni yllättäen emmekä me tietenkään osanneet sille juuri mitään tehdä (paitsi pumpata mutta sitten se tyhjeni TAAS) ja paikalle piti hälyttää miehen kätevä insinöörisiskonpoika ("diplomi-insinööri", hän korjaisi jos olisi täällä) ja häntä odotellessamme pohdimme että tällaista on sitten olla typerä humanisti maailmalla: emme osaa korjata pyöränkumia, mutta osaamme kyllä hyvin kuvailla miltä tuntuu, kun rengas rikkoutuu Stadionin edustalla.

Eilen oli pikku lomaseni viimeinen päivä, ja omistin sen tietoiselle shoppailulle. Noudatan edelleen orjallisesti Julia Cameronin ”Prosperous Heart”-kirjan ohjeita ja olen kirjannut kaikki menot huvipuiston vadelmajäähilejuomasta flipperiin syydettyihin viisikymmensenttisiin pikku tilikirjaani, mutta tässä vaiheessa onkin tarkoitus tulla pelkästään tietoiseksi sitä mihin rahat oikein menevät. Missään vaiheessa ei ole tarkoituskaan ruveta miksikään Tuomari Nurmion ”Sniidu Friiduksi”, vaan ainoastaan tehdä itselleen selväksi elääkö arvojensa mukaista elämää vai ei.  Liiallinen nuukuus ei Julian mukaan kerro mistään muusta kuin siitä, että ihmiseltä puuttuu uskoa tulevaisuuteen! Toisaalta velaksi ei pidä osteleman, sillä semmoinen syö tulevaisuudelta vapautta.  Eilen tein tietoisia, arkea kohottavia (ja alen vuoksi myös erityisjärkeviä) hankintoja: kuudet  pikkarit, kolmet treenisukat, uudet hammasharjat molemmille ja kolmea erilaista hammastahnaa, uusi aamusivukirja, sillä nykyinen on loppumaisillaan, hiusväri ja UUDET LINTUKUVIOISET PUSSILAKANAT. Ne ovat ihanat ja käytin niiden valitsemiseen pienen ikuisuuden. Pussilakanoiden pitää olla täydelliset. Edellisestä pussilakanaostoksesta oli jo niin kauan, että muistin väärin jopa mielimateriaalini, että se olisi muka puuvillasatiini kunnes näin paketista sanan ”perkaalipuuvilla” ja muistin onneksi, että sehän se oli! (Tästä tuli mieleen, että Sokoksella näin Kylie Minoque-petivaatteita, mukamas luksusta, mutta tarkempi tutkiskelu paljasti niiden olevan polyestersatiinia. Nukkuisiko ihana Kylie muka polyesterlakanoissa?! Ei IKINÄ!) Mutta siis nyt meillä on uudet kauniit perkaalipuuvillapussilakanat, joissa on kauniina kuvioina mielivärejäni valkoisella pohjalla ja meidän kummankin mielieläin, lintu, paitsi että mies tykkää kaloista ehkä vieläkin enemmän. Korkeasaaressa hän piti pitkän ylistyspuheen kiekkokaloille, joita hän luonnehti ”akvaarion aristokraattisiksi aatelisiksi, jotka käyttäytyvät aina ”hillitysti”, alentumatta tappelemaan (?) muiden kalojen kanssa.” Mahtava ominaisuus lemmikissä.  Mutta nyt lelukauppa kutsuu. Olenkin erinomaisen levännyt ja valmis hommiin!

 

Beach Boys: Wouldn't it be nice http://www.youtube.com/watch?v=nZBKFoeDKJo