Digisottapytty

Miehen siskonpoika tuli hätiin tietokoneen hillokriisissä. Hän ei ollut tyytyväinen meihin ja toimintaamme ja toi sen sumeilematta julki. ”Tämä konehan on kuin tietyömaa!”, hän pauhasi ja ihmetteli miten osa nappuloista oli vallan irti (t, ja y, yllätys yllätys, sekä c joka irtosi kerran vahingossa kun mies imuroi näppäimistön väliin pudonneita näkkileivänmuruja). Mies selitti, että näppäimet irtosivat kun yritimme ”korjata” ongelmaa omin nokkinemme ja siskonpoika puhkesi nauramaan itkunsekaista naurua ja sitten hän vakavoitui ja  kovisteli meitä että emmekö ymmärrä, että tämä on hienomekaniikkaa?! 

Sitten hän kysyi missä kunnossa minun koneeni on ja valitin, että se on hidas, pelottava ja kuuma mistä syystä välttelen sitä kuin ruttoa ja hän sanoi että no voi hyvänen aika sentään ja käski minua ottamaan talteen kaikki tiedostot jotka haluan säästää. Sitten hän veisi koneen kotiinsa ja tyhjentäisi sen ja sen jälkeen sen pitäisi olla nopeampi.

Ostin 8GB:n muistitikun ja intoilin jo etukäteen, että tähän mahtuu KAIKKI! Ja tilaa jää vielä ylikin. Sitten vietin kauniin kesäisen päivän koneellani siirrellen kuva- ja muita tiedostoja tikulle. Voi tyrmistystä kun ruutuun tuli kesken kaiken viesti, että muistitila on nyt täynnä, Kesäkuvat vuodelta -07 olivat katkaisseet kamelin selän! Vaihtoehtoni olivat lähteä uudelleen tikkuostoksille tai sitten raivata tilaa vanhalle poistamalla joitakin rakkaista valokuvistani. Päädyin viimeiseen ja aloin käydä kuvatiedostojani läpi kriittisellä silmällä.

Huomasin nopeasti, että voin luopua aika paljostakin. Siellä oli valtavat määrät miltei identtisiä kuvia: kahdeksan kuvaa, joissa viimeisillään esikoistaan odottava ystävätär pitää kädessään helmililjaruukkua. Kuusi kuvaa, jossa hän lepää raitapaidassa sohvalla, useita kuvia vauvan ristiäisistä, joissa perheen kissat häärivät ristiäiskukkien kimpussa, kaksitoista kuvaa Suomenlinnasta samasta kohdasta rannasta, kun olen odottanut hetkeä, jolloin aalto pärskähtäisi juuri oikealla tavalla. Samat kukkivat mökin omenapuut usealta vuodelta, joka vuodelta kymmeniä otoksia eri kulmista. Seitsemän kuvaa lepakosta, joka löytyi nukkumasta aitan seinästä tikkataulun takaa. Useita epäonnistuneita otoksia täysikuusta. Runsas valikoima kuvia puhkeamaisillaan olevista pioneista ja yhtä runsas valikoima lakastumaisillaan olevista ruusuista ja tulppaaneista. Viisitoista kuvaa voikukista. Kymmeniä kuvia miehestä seisomassa pyöränsä vieressä ja vilkuttamassa lähtiäisiksi. Satoja kuvia tulppaaneista, kymmeniä kuvia joissa joku ui järvessä, mutta kuvasta ei erota kuka. Niin ikään kymmeniä kuvia, joissa on kuvattu järvenselkää  ja joissa häämöttää keskellä Nappulakari.  Kaksikymmentäkolme kuvaa talvisesta metsästä. Kahdeksankymmentäseitsemän kuvaa salkoruusuista. Kuusitoista kuvaa sorsasta jne. jne.

Aikaa meni, mutta huomasin tässäkin nauttivani siivoamisesta ja raivaamisesta ja tilan tekemisestä. Loppujen lopuksi kaikki haluamani mahtui hyvin tikulle ja saatoin luovuttaa koneeni miehen siskonpojalle puhdistettavaksi. Hän jupisi miten ei voi käsittää, että ihmiset eivät siivoa tietokoneitaan, että se digisaastan määrä mitä ihmisten koneilta löytyy on aivan uskomaton ja minä olin tietysti häpeissäni kun olin paljastunut yhdeksi näistä törkyläisistä. Sitten kysyin minne kaikki poistamani kuvat nyt joutuvat ja hän sanoi, että bittiavaruuteen. Siellä joku saa nyt ihastella kaunista ystävätärtäni, joka pitelee ison vauvavatsansa edessä helmililjapurkkia ja kadehtia runsaina rönsyileviä omenapuitani ja ihmetellä, että onpas tuo yksi tyyppi kova pyöräilemään.

Bay City Rollers: Bye bye baby: http://www.youtube.com/watch?v=yUwW108ITzw