Olen nukkunut viime aikoina huonosti. Herään miehen piehtarointiin enkä saa enää unta. Suutun, painelen "sohvasänkyyn", sytytän jalkalampun ja luen kirjaa. Vaikka Henri Troyatin Katariina Suurta, jossa hän kertoo kepeästi ja kaunokirjalliseen tyyliin historiallisista tapahtumista ja herättää halun painella oitis Pietariin katsomaan paikkoja, tai Imbi Pajun Torjuttuja muistoja, josta on kepeys kaukana. Aamuyöstä nukahdan ja olen sikeässä unessa, kun mies herää uuteen aamuun täynnä tarmoa, kuten tapanaan on. Eräänä tällaisena aamuna herään siihen, kun mies seisoo kahvikuppi kädessään "sohvasängyn" vieressä ja kysyy:
- Kumpia sun mielestä on enemmän, luonnollisia vai parillisia lukuja?
- Mmmmhhhh...mitä...?
- Niin, että jos lukuja on ääretön määrä, niin kumpia sun mielestä on enemmän, parillisia vai luonnollisia?
- Onko se muka joku mielipidekysymys?
- No, tavallaan.
Kurottaudun ottamaan tarjotun kahvikupin ja vastaan että luonnollisia. Mies ilahtuu silminnähden.Hän sieppaa pöydältä tussin ja paperin ja raapustaa siihen lukujonon jonka alle toisen.
- Mutta ajattelepa, että jos jokaiselle kuviteltavissa olevalle luonnolliselle luvulle on olemassa pari parillisten joukossa, esimerkiksi ykköselle kakkonen, kakkoselle nelonen, kolmoselle kutonen ja niin edelleen äärettömyyteen asti, niin silloin kumpiakin on yhtä paljon. Äärettömyyden paradoksi!
- Jaaha, okei.
Tämä kuukausi on koetellut monin tavoin. Kun olin Tampereella ja olin juuri asettunut television eteen nauttimaan uudesta hienosta ruotsalaissarjasta "Aika on meidän" ja avannut Lidlistä ostamani salmiakkisuklaalevyn ja tunkenut ensimmäisen kookkaan palan suuhuni, tunsin että nyt on jokin erilailla kuin ennen. Poskihampaastani oli lohjennut paikka! Suklaata syödessä!Miten pelottavaa. Tästäkö tämä yleinen mätäneminen ja lahoaminen nyt sitten alkaa? Sain nopeasti ajan Forumin Kukontorin hammaslääkäriin (valitsin netistä kilteimmän näköisen) ja asia on kunnossa, mutta perusturvallisuuteni ehti järkkyä.
Mutta koska asiat voivat aina olla huonomminkin, ei mennyt montaakaan päivää, kun minua kohtasi uusi onnettomuus. Puhelimeni varastettiin lelukaupasta. Se oli toki pöydällä kuin tarjottimella, mutta silti! Kuka tulee lelukauppaan ja varastaa myyjän puhelimen?! Katselin ympärilleni uusin, tuorein, suomuista vapautunein silmin ja ihmettelin miten paikka, jota olin pitänyt niin mukavana ja turvallisena voi olla sellainen käärmeenpesä!
Taas Forumiin, josta on näköjään tullut kriisikeskukseni, ja uusi puhelin oli kädessäni jo parin tunnin kuluttua tapahtuneesta. Menetin tuoreet Tallinnankuvani, ja tällä kertaa olin oikein panostanut! Olin reissussa yksin, koska mies oli varma, että Tallinnassa sataisi ja myrskyäisi ja halusi mieluummin pyöräillä. Siellä minä sitten kuvasin aurinkoisena hehkuvaa kaunista Tallinnan vanhaa kaupunkia ja kahvilaa ja tilaamaani kaakaokuppia, josta ottamani kuvan lähetinkin sitten miehelle solvaavan tekstiviestin säestyksellä:
- Kas, kaakaoni saapui! Täällä paistaa aurinko ja sinä olet tyhmä!
Hän vastasi laittamalla masentavan kuvan pikakahvistaan kuvattuna mustan hiirimaton päällä:
- Kas, pikakahvini valmistui!
Sitten hän jatkoi vielä toiveikkaana, että " kyllä tyhmäkin voi saada tuliaisia." No, saihan hän. Kävi sääliksi, kun hän oli pyöräillyt koko päivän sateisessa Helsingissä.
 |
| Lal lal laa...musta tuoli on historiaa! |
Seuraavana lauantaina olin töissä ja mieheltä tuli viesti, että hän on tavannut pubissa aivan uskomattoman tyypin, kaaosteoreetikon/ performanssitaiteilijan! Ars Fennicalla palkitun! Hän puhuu kohtaamisesta vieläkin ja häntä harmittaa , että minä jäin elämyksestä paitsi.
- Sä olisit RAKASTANUT sitä ihmistä!, hän toistelee.
Viime viikonloppuna olin Turussa viettämässä ystävyyspäivää. Tällä kertaa viivyin oikein yön yli ja ihme ja kumma olen tässä vielä kertomassa tarinaa. Tapahtui nimittäin onnettomuus numero kolme! Olimme käyneet päivällä syömässä Aurajokirannassa ja tehneet vähän ostoksia ja sitten menimme ystävättären kotiin, jossa odottivat ystävättären perhe, rapuillallinen ja kylpypalju!
Olin todella innoissani, sillä muistelin edellistä paljukertaani viime syksynä Bridget Jones-elokuvan jälkeen yhä lämmöllä. Mutta tällä kertaa kävi sillä lailla, että kun nousin paljusta pimeällä takapihalla ja lähdin liikkeelle lainaläpysköissäni, astuin vieraassa maastossa vahingossa kuoppaan ja kaaduin selälleni! Yhtenä hetkenä sitä lilluu tyytyväisenä kylpypaljussa ja seuraavassa makaa lehtien ja oksien, pikkukivien ja kuuran peittämässä maassa pinkissä uimapuvussaan ja arvuuttelee onko hengissä! Vasemmassa pakarassani on valtava puolikuun muotoinen mustelma ja oikeassa kyynärvarressani mandariinin kokoinen ja muotoinen mustelma, mutta muuten olen kunnossa. En ole edes koomassa, vaikka niin olisi hyvin voinut käydä! Mies on "tosi iloinen" siitä, etten kuollut (enkä koomassa) ja itsekin arvostan tätä niin paljon, että juhlistin asiaa tilaamalla netistä Look Fantasticin messevän kosmetiikkajoulukalenterin. Vaihteeksi olisi mukavaa saada sitä mitä tilaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti