Minun piti blogata jo eilen, mutta koko ajan tulee jotain pientä hässäkkää. Välillä ei saa laitettua kuvia, välillä ei pääse koko sivulle. Sitten kirjaimet muuttuvat mystisesti kissan kokoisiksi, enkä hahmota kokonaisuutta ja kestää ikuisuuden, ennen kuin löydän kohdan josta zoomata niitä pienemmäksi. Syytä kirjainten yllätyskasvuun en tietenkään saa ikinä selville, enkä sellaista edes odota. Voi hyvä luoja, miten ärsyttävää! No, yritetään taas uudella "kärsivällisyydellä" ha ha.
Pikkusisko antoi minulle joulu- vai oliko se syntymäpäivälahjaksi Marian Keyesin kirjan "Peiton alla - tarinoita kirjailijaelämästä". Luin sen vasta äskettäin ja se tuotti suurta iloa. Oli ihanaa, kun Marian kertoi "toimistostaan" (= lattia hänen sänkynsä vieressä, jolla rykelmä erinäisiä muistilappusia ja karkkipapereita) ja niin ikään hauskaa oli lukea hänen tammikuisesta itseruoskinnastaan, jolloin hän (ja moni muukin meistä) joutuu luopumaan ulkoisista virikkeistä, ei käy missään eikä osta mitään, vaan viettää vuoden ensimmäiset kolmekymmentäyksi päivää kontillaan noukkimalla neulasia matosta, koska on törsännyt joulun alla kuin mielipuoli pikkuruisiin niinikoreihin täynnä Body Shopin kylpysuolaa, tuoksuvia vartalovoiteita ja kasvopyyhkeitä, ja luottokortin pitää saada vähän levätä.
Pikkusisko antoi minulle joulu- vai oliko se syntymäpäivälahjaksi Marian Keyesin kirjan "Peiton alla - tarinoita kirjailijaelämästä". Luin sen vasta äskettäin ja se tuotti suurta iloa. Oli ihanaa, kun Marian kertoi "toimistostaan" (= lattia hänen sänkynsä vieressä, jolla rykelmä erinäisiä muistilappusia ja karkkipapereita) ja niin ikään hauskaa oli lukea hänen tammikuisesta itseruoskinnastaan, jolloin hän (ja moni muukin meistä) joutuu luopumaan ulkoisista virikkeistä, ei käy missään eikä osta mitään, vaan viettää vuoden ensimmäiset kolmekymmentäyksi päivää kontillaan noukkimalla neulasia matosta, koska on törsännyt joulun alla kuin mielipuoli pikkuruisiin niinikoreihin täynnä Body Shopin kylpysuolaa, tuoksuvia vartalovoiteita ja kasvopyyhkeitä, ja luottokortin pitää saada vähän levätä.
Ihmeelliseksi siunaukseksi huomasin, että minulla on itsellänikin Marian Keyesin kirja hyllyssä, "Further under the Duvet", jota en muistanut omistaneenikaan joten lisää kevyttä hauskuutusta on luvassa, kunhan saan ensin alta pois Denise Rudbergin "Toinen toista pahempi"-dekkarin, jossa seikkaillaan taas Östermalmilla ja Kungsholmenilla muissa paikoissa, jotka aion heti koluta, kun seuraavan kerran menen Tukholmaan, sekä Bea (Martina Haagin sisko!) Uusman Naparetken, jonka lainasin Rikhardinkadun kirjastosta miehen kortilla, koska omani on käytön puutteessa tullut työnnettyä johonkin mystiseen paikkaan, josta sitä ei näköjään ihan hevillä löydä. Lainasin kirjastosta myös Taina Haahdin Mariaanien haudan, ja hotkaisin sen saman tien. Että luettu on. Sekä livetty aineenvaihduntadieetistä suunnitelman mukaan sosiaalisen elämän (= kirjapiiri) hyväksi. Onnistuin rikkomaan useaa Hayleyn sääntöä yhden illan aikana, sillä tulin nauttineeksi maitotuotteita (sulatejuustoa sosekeitossa ja leipäjuustoa ihanassa salaatissa, sokeria (suklaakakkua ja muutama suklaakonvehti, itse asiassa kakussa oli varmaan vehnäjauhojakin, joten sitä myös), alkoholia (kuohu- ja punaviiniä) ja join kaiken kukkuraksi vielä puolitoista kuppia kahviakin. Ihanan turmeltunut olo! Tai järkyttävän.
 |
| Rikhardinkadun kirjasto |
Morkkis iski heti seuraavana päivänä ja tunnustin kaiken pikkusiskolle, mutta hänestä tuo ei ollut yhtään mitään. Itse hän oli onnistunut kuulemaan kauppareissulla, miten joku oli sanonut toiselle, että "Pitikös meidän vielä ottaa kahvileipää?" ja hänestä se oli kuulostanut niin ihanalta, siis se sana "kahvileipä", että hän halusi heti itsekin hankkia kahvileipää ja oli kuulemma viikonloppuna syönyt kuusi Omarmunkkia ja juonut pullollisen punaviiniä eikä näy missään, kiitos marraskuisen aineenvaihduntadieetin, jonka jäljiltä aineenvaihdunta edelleen roihuaa ilmiliekeissä ja polttaa Omarmunkit ja muut lipsahdukset niin kuin ei mitään. Mutta kyllä sanan mahti on valtava, yksi sattumalta korvaan osunut sana realisoituu ulkopolisen elämässä Omarmunkkivuoreksi!
Ounastelin, ettei tuo taika voi loputtomiin kestää ja pikkusisko myönsi, mutta toistaiseksi on kuulemma aivan mahtavaa. Itse olen jo palannut ruotuun, aion jatkaa ainakin helmikuun. Vaikka toisaalta nyt minua on alkanut vainota tuo sana "Omarmunkki". En oikein tiedä, mikä se on, mutta se kuulostaa ihanalta...
Ounastelin, ettei tuo taika voi loputtomiin kestää ja pikkusisko myönsi, mutta toistaiseksi on kuulemma aivan mahtavaa. Itse olen jo palannut ruotuun, aion jatkaa ainakin helmikuun. Vaikka toisaalta nyt minua on alkanut vainota tuo sana "Omarmunkki". En oikein tiedä, mikä se on, mutta se kuulostaa ihanalta...
Kirjapiirissä käsiteltiin (lyhyen puolustusministeriä koskeneen rähäkän jälkeen) Mark Levengoodia. Kukin oli saanut valita hänen kirjoistaan mieleisensä. Osa oli pettynyt, olikohan se viimeisin sitten ollut jotenkin huonompi kuin edelliset? Itseäni ainakin nauratti oma valintani ja muutenkin, eihän se mitään varsinaista korkeakirjallisuutta ole, eikä sitä siltä ole mielestäni syytä odottaakaan. Itseäni ilahduttaa, jos löydän jonkun tosi hauskan lauseen per tarina, nehän ovat lyhyitä, pieniä välähdyksiä tai muistelmia. Koska kirjapiiri oli Kellokoskella, menimme ensin junalla Järvenpäähän (treffit Vltavassa) ja siitä meidät kuljetettiin kahdella autolla perille. Kotiin meidät haki yhden piiriläisen mies, ja hyvä olikin, sillä R-junan liikennöinti tyssäsi johonkin vikaan pian saapumisemme jälkeen ja monet olivat joutuneet sähköttömän junan vangeiksi useaksi tunniksi!
Opin uuden sanan, kun hän yhtäkkiä sanoi, että no niin, nyt mennään "Jedaan".
- Että mitä että? ihmettelin.
- Jedaan. Gäddvikiin. Haukilahteen.
- Aaaa?
Yksi piiriläisistä asuu siellä. Ja siellä on asunut pienenä myös Mark Levengood.
Hiljattain opin toisenkin itselleni vieraan ilmaisun, kun lelukauppapomo sanoi, että pitää mennä tsekkaamaan tuttavan vointia, hänellä on ollut jotain verenpaine- vai oliko se hemoglobiiniongelmia, joiden vuoksi hän on viettänyt yön Hiltonissa.
- Mitä se hotelliyö niihin auttaa? ihmettelin.
- Hiltonissa. Siis sairaalassa.
- Ai jaa...?
Kotona kerron oppimastani uudesta sanasta ja mies on aivan ihmeissään miten en muka ole sitä ennen tiennyt.
Kotona kerron oppimastani uudesta sanasta ja mies on aivan ihmeissään miten en muka ole sitä ennen tiennyt.
Takana on muutama aika mahtava aurinkoinen päivä. Ja pari vapaapäivää. Ei pitäisi olla valittamista, eikä kyllä olekaan. Varsinkaan kun ystävänpäivän kunniaksi Viaplay tarjosi asiakkailleen yhden vuokraelokuvan ilmaiseksi ja sain katsoa yksin nojatuolissa keskellä päivää uusimman Bridget Jonesin. Kolmannen kerran! Ja sen päälle katsottiin vielä miehen kanssa bostonilaisista pedofiilipappeja tutkivista journalisteista kertova, tositapahtumiin perustuva ja kriitikoiden ylistämä elokuva "Spotlight" ja illalla yhdessä seuraamamme norjalaissarja "Valkyrien". Hyvää ystävänpäivää kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti