Uunilintu, yllätyskissa ja kuolemattomuuden yrtti

Olimme ystäväpariskunnan kanssa vierailulla Oulussa. Oli lämmintä ja Keltaisen talon ilmapiiri oli yhtä ihana kuin aina ennenkin huolimatta siitä, että miehen sisko väitti, että talossa "ei ole enää mitään ehjää." Villiviini oli kuollut talven kourissa, mutta muuten riitti elämää. Meidät vietiin retkelle Kellon Kiviniemeen, josta sai ostaa Perämerestä vastapyydettyä kalaa. Olin todella tohkeissani kalastusveneistä, joissa kaikissa oli samanlaiset köysivyyhdit ja Mehukattipulloista tehdyt äyskärit. Opin, että sielläpäin muikkua sanotaan "maivaksi". Mietin onkohan siellä kalastajia, joiden isoisä ja isä ovat olleet kalastajia ja joiden pojastakin tulee kalastaja. Tai tytöstä!  Ja pojan/tytönpojasta/tytöstä! 

Miehen ystävät olivat saaneet vihiä tulostamme ja heti ensimmäisenä iltana oli juhlat. Istuimme pihalla remuamassa, kunnes siirryimme sisälle pakollisen lautapelin ääreen. Oli hauskaa, vaikka terveysongelmat häälyivätkin seurueen yllä ja tunkeutuivat väistämättä puheisiin. Villellä on syöpä, hänen vaimollaan edessä olkapääleikkaus, miehen siskon mies oli joutunut vatsantähystykseen ja pelännyt sitä etukäteen kovasti, mutta miehen sisko oli ostanut hänen suojakseen "kuolemattomuuden yrtin" . Semmoinen on tosirakkautta. Ja tähystys olikin mennyt hyvin! Sisko itse tosin oli saanut jalkaansa veritulpan ja joutunut aloittamaan viheliäisen Marevan-lääkityksen. Ystäväpariskunnan mies oli kaatunut pyörällä  ja murtanut kylkiluunsa.

Aamulla heräsin ennen muita. Kiikuin yöpaidassani pihakeinussa ja yhtäkkiä näin puolittain avoimen silmäni nurkasta, miten pihapiiriin marssi musta paksu kissa, joka meni rappusille, nuuhki siinä aikansa, työnsi kuononsa hyönteisverhon suikaleiden välistä ja luikahti sisälle taloon. Olin vähintäänkin innoissani, mutta ei ollut ketään kenen kanssa jakaa kohu-uutinen! Onneksi mieskin heräsi ja tuli pihalle kalsareissaan.

- Huomenta...

- Näitkö sä sen kissan?!

- Mitä..? Minkä..? En...

- Tuonne meni kissa! Sisälle ovesta! Ajattele jos se hyppää jonkun sänkyyn!? Siitä syntyy kyllä  kunnon mekkala...hi hi hi hi...!

- Jaa...mennäänkö uimaan?

Tuosta se meni!

Menimme joen rantaan. Siellä oli ihanaa! Eikä ketään muita. Uin pitkään, vaikka sisällä talossa oli parhaillaan kissa. Kun menimme takaisin, olin vähän pettynyt kun muut nukkuivat edelleen, mutta hykertelin mielessäni, koska hetkenä minä hyvänsä joku saattaisi saada shokkiherätyksen, koska talossahan oli sisällä vieras kissa!

Pikkuhiljaa kaikki valuivat patiolle, mutta kukaan ei ollut nähnyt kissaa. Kukaan ei liioin ollut yhtä innoissaan kuin minä. Eikä tippaakaan peloissaan. Miehen sisko sanoi välinpitämättömästi, että jos siellä on joku kissa käynyt pyörähtämässä, se on jo tullut ulos. Miten niin muka?! Talohan on täynnä piilopaikkoja kolmessa kerroksessa. Etsiskelin kissaa koko aamupäivän, mutta ei sitä löytynyt. Mutta se MENI sinne. Ja minä olin ainoa, jolle se näyttäytyi! 

Päätimme pyöräillä porukalla Värttöön, jossa on ihana kahvila. Se on muutakin, kuin ihana kahvila. Se on miehen siskon perheen entinen koti, jonka kaupunki muinoin pakkolunasti saadakseen rakentaa autotien toiselle puolelle ja pyörätien toiselle. Talostakin se olisi varmaan mieluusti tehnyt silppua, mutta sepä olikin ehditty julistaa suojelukohteeksi. Tilasimme viiniä. Katselimme ympärillemme.

- Tuo oli makuuhuone...

- Tuohon jäädytettiin talvisin lapsille luistinrata...

- Tuolla minulla oli kaukoputki tähtien katselua varten...
- Tuossa oli marjapensaita...

Pyöräilimme takaisin Myllyojalle, siitä kauppaan ja kirjastoon, jossa miehen sisko yritti saada perutuksi lastenlasten hänen kortillaan tekemiä kirjavarauksia, sellaisia kuin  "Eläintenhoito-opas viittomakielellä".
- Lapsenlapset ovat jo lähteneet takaisin Helsinkiin, enkä minä oikein näistä...
- Juu, nyt minä muistankin heidät..., kirjastontäti sanoi. Peruutus oli sillä selvä.

Miehen siskon nuorimmainen toi näytille kaksivuotiaan tyttärensä. Annoin hänelle lahjaksi magneeteilla ongittavia kaloja, mutta hän kieltäytyi avaamasta pakettia.
- Sano Suurenolle päivää!, mies yllytti.
Pieni Ruut pyllersi pitkin pihaa poimimassa mansikoita ja kukkia ja panemassa pehmoeläimiä päiväunille. Lopulta hän tuli pöytään.
- Minä rakastan Pupua, hän julisti. Nyökkäilimme hyväksyvästi.
- Ja minä rakastan Pelikaania... (Lisää nyökkäilyä pöytäseurueelta).
- Ketä muuta sinä rakastat?, äitinsä kysyi.
- Serkkuja...(Muut: Oooo, serkkuja, onpa söpöä....!)
- No, entäpä ketä muuta?, äitinsä jatkoi kalastelua...kaikki odottivat henkeään pidätellen.
- Tuota! (Ruut huitaisi kädellään vieressäni istuvaa Tuulaa kohti).
- Kuule, voi olla että joudut odottamaan mieleistäsi vastausta aika pitkään, sanoin Saaralle.
- Juu, äiti ei oo mittään...

- Tunnistitteko te tuon ruskean linnun, joka meni tuohon koivuun?, miehen sisko kysyi.
- Peippo!
- Ei.
- Punarinta?
- Sehän on punainen.
- Rastas? Varpunen!
- No ei! Se on uunilintu.
- Mistä tiedät?
- Otimme selvää. Ja nyt lähdetään uimaan!

Mary Chapin Carpenter: This is love: https://www.youtube.com/watch?v=8cZzG1Z8mgY