Töllötystä ja möllötystä

Vapaapäivä! En ole tehnyt mitään hyödyllistä tai järkevää enkä aiokaan. Ulkona sataa joten aion viettää loppupäivänkin löhötuolissa isoon pinkkiin fleeceaamutakkiini kääriytyneenä. Puolustuksekseni haluan kuitenkin tehdä tiettäväksi, etten ole  istunut siinä ihan koko päivää.

Kävin pitkästä aikaa leffassa, 11.30 näytöksessä, mikä on yksi kivoimmista asioista, mitä tiedän. Päivänäytöksiin mennään vähän viime tipassa, että voidaan katsoa tarkkaan ruudulta montako paikkaa on myyty eikä tule sellaisia järkyttäviä yllätyksiä kuin että joku änkeäisi viereen istumaan. Tai edes samalle riville. Sain Kinopalatsin 1 salin koko 8 rivin itselleni, mutta vaikka kuinka levittelin tavaroitani, en saanut käytetyksi kuin kolme paikkaa. Ja voi sitä närkästyksen määrää kun juuri ennen leffan alkua joku tuli ja iskeytyi SUORAAN eteeni seiskariville, vaikka silläkin rivillä olisi ollut kaikki muutkin paikat vapaana. Näin minä olen tottunut käymään leffassa, spontaanisti ja väljästi ja mieluiten yksin ja siksi olenkin aina aivan ihmeissäni jos ja kun mennään joskus harvoin ystäväporukalla elokuviin oikein ihmisten aikaan ja he aina hätäilevät ja hosuvat nettivaraustensa  ja kotona tulostettujen lippujensa kanssa, mille toiminnalle minä aina pyörittelen silmiäni ja sanon pyh. En  ole ollenkaan tottunut sellaiseen, että jos haluaa mennä leffaan, sinne a) joutuu jonottamaan ja b) ei välttämättä mahdu ollenkaan. Sellaista jouduin kokemaan kun halusimme ystävien kanssa katsastaa uusimman Bondin. En tykkää. Väljät päivänäytökset sopivat minulle jetsulleen, mutta eivät näköjään kaikille. Työkaveri kertoi kokeilleensa päivänäytöstä miehensä kanssa kerran ja todenneensa saman tien ettei se ole heitä varten ja ihmetteli että eihän semmoinen ole mistään kotoisin että kun tulee leffasta niin ulkona on valoisaa. Mutta toisaalta, mitä harvempi päivänäytöksistä tykkää, sen parempi minulle ja kaltaisilleni. 

 

Katsoin sen ”Vuoden se kestää”, jonka traileri oli sikahauska, mutta niinhän trailerit aina tuppaavat olemaan.  Ei elokuva suinkaan huono ollut, mutta ei myöskään ihan niin hauska kuin mitä odotin. Tai sitten sitä vaivasi vain päänäyttelijöiden karismavaje. Kovasti siinä arvottiin koko ajan kuka sopii kenenkin elämänkumppaniksi, mutta minusta siitä joukosta kukaan ei sopinut kenellekään, joten vaikeaahan niistä aineksista oli leipoa minua tyydyttävää loppuratkaisua. Lisäksi olin koko ajan ihan pistoksissa kun en muistanut missä olen nähnyt sen naispääosan esittäjän.

Kotimatkalla kuljin  Aleksilla sellaisen naisen takana, jonka takki oli kuin veistos! Limenvihreä veistos. Aivan uskomattoman upea takki ja siinä kyytipoikana vielä musta harsohattu ja huippukorkeat mustat saappaat. Ja näin Keskuskadun kultaisen patsasmiehen riisuvan kultaisen päänsä ja liikkuvan ilman että hänelle joutui antamaan yhtään rahaa. Yleensähän hän ei inahdakaan ennen kuin kolikko tipahtaa kuppiin.Taisi käydä Espan puiston vessassa.  Ja kun olin Stockalla ostamassa kynsisaksia, mies joka aina tuntuu vaistoavan milloin olen lähistöllä, soitti ja sanoi olevansa  itse Mikonkadulla ja sitten tulimme yhtä matkaa  K-marketin kautta kotiin. Marketin kassajonossa sain yllättäen nostalgiapuuskan nähdessäni Eucalyptusrasian ja muistelin että niitä oli aina Juupajoen mummulla ja ostin askin mutta jo Isolla Roballa iski epäilys että olivatko ne sittenkin Pectuksia mitä mummu aina söi. Selvyyttä on vaikea saada, mummu kuoli kolmisenkymmentä vuotta sitten, mutta mitä sitten, aski muistuttaa mummusta ja tekee minut iloiseksi.

 

Kohta alkaa päivän toinen leffa, takuuihana Jane Austen-lukupiiri. Saan ainaisen lukemisen sijasta katsella, miten muut lukevat! Ja tässä välissä tuli vielä kissadokumentti, jossa lumoava Joanna Lumley matkusteli pisin maailmaa haastattelemassa kissaihmisiä. Sain tietää, että Linnut-kauhuleffasta tuttu Tippi Hedren pitää Los Angelesissa hoitolaa hylätyille villikissoille, siis leijonille ja muille isoille kissoille, joita typerät ihmiset ovat ottaneet lemmikeikseen ja sitten hylänneet kun pedot ovatkin haukanneet palan Jimmy Choo-korkkareista tai emännästä.  Joanna Lumleylle tapahtuu aina kaikkea ihanaa, ajatelkaa nyt vaikka niitä Niili- ja revontulidokumentteja! Mutta ei oma päivänikään hullumpi ollut, vähän pienimuotoisempi vain.

Joanna seikkailee!

 Robbie Williams ja Nicole Kidman: Something stupid: http://www.youtube.com/watch?v=j6OBnqmDveY