Go, go, go!

Muistatteko, kun touhotin siitä pyhiinvaellusmatkahaaveestani jokin aika sitten? Unelma elää ja voi hyvin. Itse asiassa ajan parhaillaan vaelluskenkiäni sisään. Yritän vaeltaa joka päivä vähäsen. Tänään vaelsin Punavuoresta Etu-Töölöön repussani karamelliä ja pikku lahjoja kahdelle pienelle päivänsankarille ja juhlien jälkeen vaelsin takaisin Punavuoreen repussani monta litraa miehen siskonpojan meille Tallinnasta raahaamaa edullista viiniä. Mies olisi ottanut viinin pyörälaukkuihinsa, mutta minä halusin harjoitella vaellusta varten (ei sillä että aikoisin vaeltaa Santiago de Compostelaan viinin voimalla).  Mutta suoraan sanoen tällä hetkellä olen kaikkein innostunein juoksemisesta ja siitä saa kiittää tai syyttää Martina Haagia.

Hotkin Martinan "Heja, heja" - kirjan saman tien kun se saapui. En voi USKOA, että Martina, joka on synnyttänyt neljä lasta (viimeisimmän reilusti yli nelikymppisenä) ja lihonut jokaisen raskautensa aikana satakiloiseksi on juossut Venetsian maratonin! Puolitoista vuotta sen jälkeen kun aloitti rapakuntoisena juoksuharjoittelunsa. Ja nyt hän on juossut jo toisen. Miten esimerkillistä! Minäkin haluan! Olenkin jo juoksennellut vähän sinne tänne. Eilen rantaa pitkin Kesärantaan ja sieltä miehen siskolle ja hänen miehelleen Valhallankadulle syömään vähän omenapaistosta ja sitten  takaisin Mechelininkatua aina Marian sairaalalle asti. Onneksi oli alamäkeä.  Loppumatkan kävelin hyvillä mielin. Ja tänä aamuna juoksin Eiran rantaan ja kävelin takaisin. Ei pidä ahnehtia eikä varsinkaan tappaa itseään. Eikä Martinakaan aluksi jaksanut juosta paljon mitään.

Sain kirjasta valtavasti ideoita. Minäkin tarvitsen ehdottomasti itselleni räätälöityä laadukasta treenimusiikkia. Martinalla on juoksukaverinaan iPod. Kohta on minullakin. Ei sillä sinänsä olisi kauheaa kiirettä, sillä toistaiseksi jaksan juosta vasta niin vähän, että askeleitani siivittämään riittävät mainiosti ”Jänis istui maassa”, ”Ukko Nooa” ja ”Pieni nokipoika vain” itse esitettyinä ja vinkuvan hengityksen säestäminä. Mutta olen jo suunnitellut tulevaa juoksumusiikkiani. Soittolistalle pääsevät ainakin Van Morrisonin ”Full Force Gale”, Carolan ”Jag ger allt” ja ”Walk a Mile in My Shoes”, Lisa Nilssonin  ”Aquarius” ja Elviksen ”A Little Less Conversation”. Ja tietysti paljon Abbaa. Ja Mikan "Grace Kelly". Ooooooo, musiikin avulla tulen juoksemaan kuin tuulispää!

Lisäksi haluan juoksukavereita, oman joukkueen ja innostavia palkintoja ja lahjoja. Martinan 3-henkinen joukkue, Team Doktor Throttle, on teettänyt ikioman jättimäisen pokaalin ja ensimmäisellä maratonillaan he pitivät aina kymmenen kilometrin jälkeen pienen huilitauon jolloin joukkueen jäsenet antoivat toisilleen kannustuslahjoja. Yksi oli esimerkiksi tilannut kaikille kivat uudet juoksutopit, joista näytti kuvan, ja toinen oli säveltänyt ja sanoittanut kannustavan rap-kappaleen, jonka esitti radan varressa. Ennen maratonia Martina on osallistunut lukuisiin juoksutapahtumiin, ensin viiden kilometrin ja sitten kymmenen ja sitten puolimaratonille ja jokaisesta kilpailusta saadun osallistumismitalin hän on ripustanut seinälleen, jota kutsuu ”egoseinäksi”. Itse asiassa minulla ON jo pieni joukkue. Se muodostui äsken  kuin itsestään, kun olimme miehen siskonpojan pikku tytärten syntymäpäivillä.  Syntymäpäiväsankaritarten äiti ja täti ilmoittautuivat oikopäätä ja ensimmäinen etappimme on Naisten kymppi. Se on onneksi vasta keväällä, joten on aikaa treenata. Ja minä sain jo ensimmäisen innostavan lahjanikin; ilmaisen päiväristeilyn Tallinnaan, oikein ikkunallisella hytillä!

Yksi asia minua kyllä huolettaa, eikä vallan vähänkään. Martina kertoi mitä juokseminen on tehnyt hänen varpailleen. Joka toinen kynsi on mustunut ja muutama kynsi on irronnut kokonaan! Hän ei voi enää käyttää lainkaan punaista lakkaa varpaankynsissään, sillä se ei peitä mustia kynsiä, vaan hän on joutunut siirtymään siniseen kynsilakkaan. Sellaiseen minä en aio kyllä ollenkaan ruveta. Varpaankynsien lakkausasioissa olen hyvin konservatiivinen! Ja vielä kamalampi on ajatus kynsistä, jotka juoksutossuja riisuessani varisisivat maahan kuin syksyn lehdet. Yök! Pitäkää peukkuja, että mitään niin kamalaa ei tule tapahtumaan. 

Jean Jacques Goldman: Je marche seul: http://www.youtube.com/watch?v=dz2Qbk0cTcI