Biisi vieköön!

Ipod saapui, mikä oli toivottua ja odotettua, mutta koska olen niin tumpelo kaiken tekniikan suhteen, sen kanssa tuhratessa meni koko ilta enkä päässyt lenkille ollenkaan. Vihaan tekniikkaa niin paljon, että minut voi varmaan hyvällä syyllä laskea jo osittain syrjäytyneeksi. Ja kun tähän pelonsekaiseen vastenmielisyyteen yhdistetään kärppämäisen nopeat kädet, jotka painelevat erilaisia nappeja silkkaa turhautuneisuuttaan, on soppa yleensä aika nopeasti valmis. Niin tälläkin kertaa. Mies ei ole yhtään parempi, mutta jotenkin hän onnistui eilen nousemaan tilanteen tasalle ja ylikin ja nyt minulla on juoksuani tahdittamassa himoitsemani iPod, jossa on musaakin, mutta nyt siellä on sitä liikaakin! Ymmärsin ohjeista sen verran, että osasin siirtää cd:ni ”synkronoitaviksi”. Minulla on niitä aika paljon, mm. Abban koko levytetty tuotanto. Siis joka ikinen naurahduskin, joka heiltä on joskus taltioitunut. Suurimmat hitit saksaksi, ruotsiksi, espanjaksi ja tietysti englanniksi. Juoksuun aivan kelpaamattomat ”I have a dreamit” ja inhoamani ”Chiquitita”. Nekin eri kielillä.  Ja sitten on Hansonien studio- ja livelevyjä,  Van Morrisonia ja Shakiraa, jonka kappaleista tykkään noin joka kahdeksannesta ja loppuja en voi edes sietää. Sitten sinne vilahti jostain käsittämättömästä syystä Motörheadia, jota minulla ei ole levyhyllyssäni ollenkaan ja huiskin käsilläni ahdistuneena ja huusin hysteerisenä miehelle, että ”Ota se pois, ota se pois!!!” aivan kuin kyse olisi jostain myrkyllisestä hämähäkistä niskassani ja jossain vaiheessa ryntäsin ahdistuneena keittiöön ja höyläsin itselleni monta siivua juustoa. (Yhtä mystisesti sinne vilahti Juicea, enkä tiennyt hänellä sellaista kappaletta olevankaan kuin "Keuhkoon pistää", mutta päätin, että se saa jäädä.) En TAJUA tietokonekieltä. Miten kukaan voi tajuta? Ilmoitin miehelle teatraalisesti heittäväni hanskat tiskiin ja muuttavani maakuoppaan, kun en kerran pärjää nyky-yhteiskunnassa. Kun viimein pääsin poistelemaan vastenmielisiä kappaleita, kone kysyi poistojen yhteydessä, että haluanko siirtää ne roskakoriin vai mediakansioon. Jonka jälkeen se ilmoitti, että vain mediakansioon siirretyt kohteet pannaan roskakoriin. Siis mitä? Lisää kyyneleitä ja juustoa. Ja nukkumaan täysin lohduttomana ja ahdistuneena.

Kun sitten aamulla lähestyin iPodiani varovasti ja asetin kuulokkeet korvilleni ja painelin nappuloita ja luureista alkoi kuulua Van Morrisonin ”Queen of the Slipstream”, se tuntui suurelta henkilökohtaiselta lohdutukselta. Istuin nojatuolissa, mies nukkui vielä, ulkona oli pimeää ja ikkuna oli koko yön kestäneen sateen jäljiltä pisaroiden täplittämä.  Väkisinkin tunsin oloni vähän paremmaksi. Taisin tirauttaa pari kyyneltäkin. Vaikka juoksua ajatellen se biisi ei tietenkään ole mistään kotoisin.

Van Morrison: Queen of the Slipstream: http://www.youtube.com/watch?v=inLKEff4IHI