Muistatteko kun leveilin
uudella keveällä pinkillä juoksutakillani? Taisin jättää silloin kertomatta, että tulin
samaan syssyyn hankkineeksi myös uudet tossut ja housut. Valitsin
tarkoituksella erityiskirkkaat vetimet (vasemmanpuoleinen mytty kuvassa)
entisten ankeiden rytkyjen (kuvassa mytty oikealla) tilalle. Sisäinen
juoksijani nyt on kerta kaikkiaan äärimmäisen lapsellinen ja hemmoteltu otus
(ja tuntuu elättelevän toivoa, että uudet tossut hoitaisivat itse juoksemisenkin hänen
puolestaan). Kävin äsken lenkillä aurinkoisen aamun ja
uusien välineideni innoittamana ja ennen lähtöäni tein pari ylinäyteltyä
haarahyppyä ja mitä ne nyt ovatkaan ne liikkeet missä mennään näyttävästi ja
rasittavasti toinen jalka edessä kyykkyyn (vaikka olenkin vahvasti sitä mieltä
että on äärimmäisen typerää haaskata arvokasta juoksuun tarvittavaa energiaa
ENNEN lenkkiä!) esitelläkseni vaatteita miehelle. Hän ei huomannut mitään eroa entiseen ja sanoi "Hei sitten!" äänellä joka tarkoitti "Mene nyt jo siitä!".
Mutta annas olla kun hän lukee tästä blogista, että olen ostanut sekä tossut että takin
YNNÄ housut! Ounastelen, että reaktio on
kyllä luvassa, mutta se ei tule kohdistumaan itse vaatteisiin, vaan siihen,
että olen mennyt törsäämään!
Kävin Hietsun rannassa,
se on aina yhtä ylellistä ja ihanaa kun sen loputtoman hautausmaan reunaa
kulkevan suoran jälkeen tulee alamäki ja meri näkyy ja rannan punainen
pelastusrengas loistaa kirkkaana ja symbolisena. Näin hiekassa antaumuksella kylpeviä pikku
varpusia ja raivokkaasti meren pohjasta jotain kasvillisuutta tempovan
valkoposkihanhen ja sorsia, mutta ne eivät ole mitään siihen verrattuna, että
eilen näin Meilahdessa hölkkäävän Erkki Tuomiojan! Oi innoitusta!
Ja kun katsoin myöhään illalla uusintana tullutta haastatteluohjelmaa, jossa
hän oli vieraana, hän vastasi vaatimattomasti haastattelijan kysymykseen
maratoneistaan, että ei hän välttämättä nykyään ehdi edes joka päivä lenkille... Voi Erkki! Mutta juoksukausi on nyt siis tosissaan avattu. Koitan löytää oman juoksuidentiteettini jostain juoksuesikuvieni, riehakkaan ja rehvakkaan Martina Haagin (joka sonnustautui toiselle maratonilleen Kleopatra-asuun ja typeryyksissään myös mustaan peruukkiin, joka tietysti osoittautui Ranskan helteessä kestämättömäksi ratkaisuksi) ja vaatimattoman, sinisessä virttyneessä veryttelyasusussa matalalla, taloudellisella askeleella etenevän Erkki Tuomiojan puolivälistä.
Elvis Presley: A little less conversation: http://www.youtube.com/watch?v=Zx1_6F-nCaw
Kyllä on kuvan mytyissä eroa kuin yöllä ja päivällä! Ei voi ajatellakaan, että kylkeen pistäisi ja askel laahaisi noissa vasemman puoleisissa.
VastaaPoistaKai huomasit myös minun JALKAPALLOKENKÄNI! :D Niin hienoilla neonvärinappuloilla ei voi olla juoksematta koko tuntia, vaikka pulssi olisi 200 ja kuolo korjaisi. Kaadun maahan ainakin sitten tyylikkäänä.
Todellakin huomasin upeat nappiksesi!Minä ikäväkseni jouduin toteamaan, että voin vallan hyvin olla juoksematta pitkiä pätkiä, vaikka tossut olisivat kuinka koreat hyvänsä. Mutta tässä vaiheessa on kieltämättä viehätyksensä kun ei koskaan voi olla täysin varma etteikö seuraavassa hetkessä tuupertuisi penkalle. Onnea pelikentälle! PS. Meillä myydään lelukaupassa erotuomarin pillejä kera punaisen ja keltaisen kortin, tunnen outoa viehätystä niihin, vaikken tunne edes sääntöjä...
VastaaPoista