Pala lapsuutta

 

Nimittäin miehen ja tarkalleen ottaen 65x50 cm:n kokoinen, muutti eilen meille. Kerronpa miten niin pääsi käymään ja miksi se on niin noloa! Mehän lomailemme aina kesäisin siellä miehen siskon ihanassa talossa Oulun Myllyojalla, jossa he viettävät kesä- ja muut lomansa. Sinne on päätynytjonkun verran tavaraa miehen ja hänen siskonsa lapsuudenkodista ja ne nähdessään mies herkeää aina nostalgiseksi (”Tuon maton kuvioita pitkin lykin aina pikkuautoja! Tuon vaasin minä muistan!”) Yksi jokakesäisiä ohjelmanumeroita on yrittää saada vanhasta viinikarahvista pois Lego-palaa, jonka mies on sinne onnistunut pienenä survomaan. Kukaan ei ole vielä onnistunut ujuttamaan sitä ulos. Ja sitten on yksi taulu, jota mies aina tuijotteli. Taulu roikkui pianon päällä, oli kaiketi aina roikkunut ja oli näin ollen olennainen osa myös miehen siskon neljän lapsen lapsuutta. Mutta siitä mies viis veisasi. Viime kesänä hän äityi erityisen nostalgiseksi ja huokaili, että jos hän jotain olisi ottanut lapsuuden kodista mukaansa, se olisi ollut tuo taulu.... Ja miehen sisko, joka muutenkin on aina lahjoittamassa pois kaiken mihin heillä tulee epähuomiossa koskeneeksi, sanoi heti että ”senkus viet” jolloin minun oli säädyllisyyden nimissä puututtava asiaan ja sähistävä miehelle, että lakkaa mankumasta ja vietävä hänet ulos heittelemään koreja.

Luulin asian jääneen sikseen, mutta eilen kun tulin kaupungilta, mies hymyili korvasta korvaan ja johdatti minut katsomaan ”yllätystä”.  Miehen sisko oli tuonut taulun Oulusta joululomalta tullessaan ja lahjoittanut miehelle. Taulussa näkyy Kansallisteatteri ja rautatientoria ja ratikka seisoo paikalla, jossa nykyään sijaitsee Casino. (Laittaisin kuvan, mutta en edelleenkään pysty). Tajusin heti, että miehen sisko on potenut tunnontuskia kesästä lähtien ja olin aivan nolona. Mietin millaista vuoropuhelua Oulussa on käyty joulunpyhinä ennen kuin taulu on riistetty seinältä ja pakattu Helsinkiin lähtöä varten. Syytin miestä, että hän mankui ja manipuloi itselleen taulun toisten seinältä, johon hän vastasi, että enkä! johon minä,  että manguitpas! Johon mies, että en MISSÄÄN nimessä, johon minä, että TOdellakin manguit!,  johon mies, että en sanonut mitään siihen suuntaan viittaavaakaan! johon minä, että HALOO, minä olin PAIKALLA! ja tätä jatkui aikansa. Sitten asetuimme ja ripustimme taulun seinälle. Mies hyrisi tyytyväisyyttään.  Taulu sopii juuri niin huonosti sisustukseemme kuin olin arvellutkin, mutta on tullut jäädäkseen. Paitsi jos joku miehen siskon lapsista vaatii saada sen takaisin...

 

Louis Armstrong: What a Wonderful World: http://www.youtube.com/watch?v=m5TwT69i1lU