Musteessa

 

Rakastan muistikirjoja ja vihkoja! Minulla onkin niitä runsaasti varastossa. Haalin niitä milloin mistäkin tai teen itse tai saan huomaavaisilta ystäviltäni lahjaksi. Ja minulla on niille käyttöäkin, minähän kirjoitan joka aamu käsin kolme A4:sta tajunnanvirtaa (Julia Cameronin lanseeraama Aamusivu-idea, olen puhunut tästä ennenkin, suosittelen edelleen lämpimästi!) ja olen tehnyt niin jo vuosikaupalla. Mutta nyt luin Eevasta, miten uni- ja psykoterapeutti Anna Lindholm-Kärki tutkii unia ja kirjaa niitä ylös ja aiemmin luin jutun, jossa näkijä Niina-Matilda Kuusisto kehottaa meitä kiinnittämään huomiota uniimme (nyt on menossa ns. Pyhien unien jakso, jouluaatosta loppiaiseen, jolloin jokaisen yön uni peilaa jollakin tavalla tulevan vuoden teemoja tai asioita) ja minä olin ihan että ilman muuta, unet muistiin, ja kaivoin esiin Kuutti Lavosen taideteoksilla koristellun muistikirjan ja laitoin sen sängyn viereen odottamaan aamun sadonkorjuuta. Mutta voi epäonnea! En minä muista mitään! Tai en ainakaan sillä tavalla kuin Anna Lindholm-Kärki, joka saattaa kirjata uniaan ylös TUNNIN tai KAKSI ja joka kuulemma myös OTSIKOI unensa. Kyllä minä sen verran tiesin jo entuudestaan, että unien kirjaamisen kanssa ei kannata viivytellä, sillä ne ovat liukasta materiaalia ja häipyvät muistista helposti, mutta että ne eivät kestä edes yhden vessareissun tai kahvinkeiton verran oli pettymys. En saa mitään kunnollisia isoja juttuja ylös vaikka mikä olisi. Viime yönä näin runsaasti toiminnallisia unia, ja muistan jossain lyhyen havahtumisen aikana ajatelleeni tyytyväisenä, että no nyt on mistä kirjoittaa, mutta kun aamulla otin Kuutti Lavos-vihkoni ja kynän esiin, ei paperille tullutkaan mitään! Muutenkin pyhien unieni sanoma on suunnilleen tämän kaltaista: ”joku mies tuli lelukauppaan, ja osti Odd Molly villatakin (joita meillä ei myydä) ja kysyi sopiiko, että hän maksaa 60 000 dollarin setelillä. Sanoin, ettei minulla ole antaa rahasta takaisin. Mies poistui pettyneenä.” No, mutta en anna periksi. Vielä. Ehkä harjaannun muistamaan uniani paremmin jatkossa.

Unien kirjaamisen jälkeen kirjoitan aamusivuni. Toki unia voisi kirjata niihinkin, ja olen niin joskus tehnytkin, mutta haluan nyt pitää nämä erillään, jotta voin perehtyä erikseen uniin ja opetella tulkitsemaan niitä. Aamusivuihin menee aikaa puolesta tunnista neljäänkymmeneen minuuttiiin. Niiden aikana käteni muuttuu aina aivan täplikkääksi kuulakärkikynän musteesta ja pinkin fleeceaamutakkini oikea hihansuu on jo peruuttamattomasti tärveltynyt. Aamusivut kirjoitan nojatuolissa ja niiden aikana juon jättikupin kahvia tai joskus jopa kaksi.

Mutta minulla on kolmaskin vihko! Se on kiitollisuuden päiväkirja, ja siihen kirjaan joka päivä asiat, joista olen kiitollinen! Sekin on uusi villitys. Löysin ennen joulua Tampereelta kirpputorilta Marika Burtonin ja Robert Holdenin Kiitollisuuden päiväkirjan, jossa on joka päivälle mietelause pohdittavaksi (tämänpäiväinen kuuluu näin: ” Juuri nyt voit päättää olla vapaa ikuisesti. Valitse tämä hetki. Ole vapaa – nyt.”) ja sitten sivulla on muutama viiva, joille on määrä kirjoittaa mistä on kiitollinen juuri tänään. Mutta ei muutama viiva riitä mihinkään! Minulla on niin paljon, mistä kiittää! Ja siksi olenkin pyhittänyt kiitollisuuspäiväkirjaksi ystävältä saamani kirjan, jonka kannessa lukee osuvasti:”Simplicity avoids the superficial, penetrates the complex, goes to the heart of the problem.” Olen kiitollinen muistikirjastakin! Aamulla, luettuani päivän mietelauseen, kirjaan ylös päivämäärän ja säätilan (koska sille sattuu olemaan oma paikkansa) ja muutaman asian joista olen kiitollinen. Ja illalla viimeiseksi kirjaan vielä lisää juttuja.

 

 

Jos joku teistä nyt ajattelee, että tuollahan menee kaikki aika vihkojen ja kynien kanssa tuhraamiseen, hän on osittain oikeassa. Mutta vain osittain. Ylivoimaisesti eniten aikaa uppoaa siihen, kun yritän saada kyynärpäähän asti musteen tuhrimaa kättäni säädylliseen kuntoon.

Chrissie Hynde: Angel of the morninghttp://www.youtube.com/watch?v=K7Qfqle_2Bs