Oikeiden vaatteiden päivä

Tänään aion pukeutua ensimmäistä kertaa moneen päivään oikeisiin vaatteisiin! En ole vielä terve, mutta mitä sitten. En jaksa enää potea. Mitähän sitä oikein laittaisi? Öööööö, farkut ja t-paidan? Loistavaa! Viime päivät olen ollut flanellipyjamassa ja potenut ja potenut ja potenut ja ajatellut, että tämä ei mene ikinä  ohi ja sitten väsynyt niin, etten ole jaksanut ajatella senkään vertaa, ja sellaisena hetkenä olen kokenut sellaista rauhaa, jota tiedän tähän saumaan kaivanneenikin. Sitä saa mitä tilaa, mutta ei aina valitsemassaan muodossa.

En ikinä kehtaisi valittaa tavallisesta (tai edes NÄIN hirveästä) flunssasta tällä tavalla, jos ei foorumina olisi ikioma blogini. Olen saanut yleensä olla niin terve, että pienikin terveyden pettäminen on aina suuri shokki. Ja kuitenkin olen saanut olla koko ajan kotona, en ole joutunut sairaalaan, minua ei ole leikattu auki mistään kohtaa, kaikki raajani toimivat ja vaikka pääni onkin toiminut säästöliekillä, se on kuitenkin toiminut ja luulen että pakkohiljaisuus on tehnyt todella hyvää. Jotkut joutuvat olemaan sairaalassa ja pelkäämään kuolemaa ja ties mitä. Joku voi olla koomassa kuukausi tolkulla ja herätä sitten aivan pihalla tietämättä edes mikä vuodenaika on menossa. Minusta on tuntunut, että jo muutama sisällä vietetty lämmin ja aurinkoinen päivä (vaikka mies sanoo ettei siellä nyt niin lämmintä ole ollut) on ryöstänyt minulta koko sen Ihmeellisen Jakson, jolloin vihreys lopultakin räjähtää täysillä ja tulppaanit aukeavat ja hehkuvat kaikissa mahdollisissa väreissä. Äiti on yrittänyt piristää minua soittamalla mökiltä ja kuvailemalla tarkasti mitä siellä missäkin kukkapenkissä tapahtuu ja minun on ollut pakko kähistä tarkennuksia, jolloin mies on puuttunut keskusteluun vierestä, että ”SINÄ et saa puhua!” tai ”Sinä ET SAA puhua!” tai ”Sinä et saa PUHUA!”. Mutta sen verran on käynyt selväksi, että piha on aika koreana ja niin pitääkin, sillä tällä viikolla on äidin syntymäpäivä. Niitä juhlitaan viikonloppuna mökillä ja niitä varten ompelin keinuunkin uudet hienot pehmusteet joihin lähden kohta ostamaan pinkkiä rusettinauhaa.

Eikä minulta mitään ole ryöstetty. Päin vastoin. Olen saanut tilaisuuden luoda nahkaani ja pohjustaa uutta vaihetta elämässäni. Ja kun elimistöni on joutunut koville, tunnen taas vahvempaa  yhteyttä siihen. Sehän ei ole huono juttu ollenkaan. Ja koska lukeminen ei ole ottanut sujuakseen (yritin Carol Shieldsin kirjoittamaa Jane Austen-elämäkertaa, mutta ei vain jaksanut) ja kaipasin kuitenkin pientä puuhaa niille vuorokauden parille vähemmän zombiemaiselle tunnille jolloin en halunnut olla makuuasennossa, sain maalattua miehen "Janoisen Lohen" viereiseltä roskalavalta löytämän lintuhäkin taivaansiniseksi. Siitä tuli ihana! Ja lopuksi hyödyllinen potilasvinkki: Jos tunnet kovaa painetta päässäsi, sieppaa lattialta lähimpänä lojuva sukka, dippaa sitä yöpöydälläsi olevaan vesilasiin ja paina märkä sukka sitten otsallesi. Helpottaa heti!

Kelly Clarkson: What doesn't kill you: http://www.youtube.com/watch?v=Q4Y-FbeCX14