Kriya

Se on sanskritin kielinen sana, ja tarkoittaa jonkinlaista henkistä hälytystilaa, kriisiä joka tulee ja viheltää pelin poikki silloin, kun kieltäydymme näkemästä että energiamme virtaa väärään suuntaan tai on liian hajallaan tai elämässämme on liikaa asioita, joita emme siihen halua tai kun olemme antaneet liikaa muille ja unohtaneet itsemme. Kriya voi ilmetä vaikka pahana flunssana, migreenikohtauksena, selkäkipuna tai muuna vastaavana rajuna oireena, joka pakottaa meidät pysähtymään. Minuun se iski lamauttavana kurkkukipuna ja puristavana vanteena rinnan yllä ja siten, että menetin ääneni ja olen näin ollen ollut hiljaa jo kolme päivää. Ja siten, että menetin kaiken energiani, niin että oli selvää, että yhdestäkään ennalta sovitusta työ- tai muusta tehtävästä ei nyt selviä. Se oli minulle uusi, pysäyttävä ja vähän pelottavakin kokemus. Pakolliset sanomiset olen välittänyt tekstiviestein. Mutta enimmäkseen olen vain ollut hiljaa eikä esimerkiksi blogin kirjoittamisesta olisi tullut yhtään mitään vielä eilen; en olisi yksinkertaisesti jaksanut painella kannettavan näppäimistöä. Miehelle en sentään lähetä tekstareita, vaan raakun pienellä kähisevällä äänellä jos on pakko sanoa jotain. Eilen olin niin lohduton ja kipeä ja toivoton, että kähisin hänelle peiton alta tarvitsevani vähän rohkaisua. Miehellä taisi mennä kehuminen ja rohkaisu sekaisin, sillä hän katseli harmaata takkuista olemustani hetken ja sanoi sitten: ”No, sinulla on tosi valkoiset hampaat!”. Ja niin kipeä minä olin, että en jaksanut selittää hänelle ettei tuo nyt ihan ollut sitä mitä tähän saumaan olisin kaivannut.

Tänään lähetin tekstiviestin energiahoitoja antavalle ystävälleni ja pyysin apua etänä ja hän lupasi, kunhan on ensin saanut leipomansa leivät ulos uunista ja se auttoi! Tunsin keskittyväni paremmin ja luovuin turhasta ”miksi minä?, miksi tämmöistä?, mitä minä olen tehnyt väärin?, mitä minun pitäisi tehdä toisin?, miksi nyt?”- angstaamisesta, joka on ihan turhaa energian haaskaamista ja hengitykseni syveni ja oloni rentoutui ja rintaa puristavat lohkareet alkoivat liikahdella  ja pystyin nukahtamaan hetkeksi ja nyt minä voin jo paljon paremmin ja ennen kaikkea olen paljon toiveikkaampi ja pystyn näkemään tämän sairauden tai kriyan tai millä nimellä tätä nyt haluaakin kutsua, eräänlaisena henkisenä tienä joka tuli tähän saumaan tietystä syystä, jota minun ei tarvitsekaan tietää. Caroline Myss, yksi idoleistani, on sanonut, että elämä on täynnä mysteerejä ja että tehtävämme ei ole ratkoa niitä, vaan oppia elämään niiden kanssa. Paraneminen on nyt tärkeintä mitä on, ja tuntuu hyvältä olla niin fokusoitunut siihen. Ei ole varmaan myöskään ollut pahitteeksi joutua pidättäytymään puhumisesta. Minä olen ollut puhumatta vasta muutaman päivän, ja jo nyt olen alkanut tajuta, että sanoissa virtaa paljon energiaa ja että mitä minä oikeasti haluaisin sanoa, jos saisinkin yhtäkkiä ääneni takaisin. Toistaiseksi en vielä mitään! Olen alkanut pitää tästä vaikenemisesta. Eräs Suomessa asuva japanilainen taideopettaja kertoi kerran, että kun hänen isänsä kuoli, hän otti sen niin rankasti, että lakkasi puhumasta kahdeksi vuodeksi!  Ja kun en kauheasti jaksa lukeakaan, katsoa tv:tä tai ylipäätään tehdä mitään, olen aika eksoottisessa tilanteessa, kuin toukka kotelossaan. Saapa nähdä mitä tästä vielä kehkeytyy.

Susan Boyle: You have to be there: http://www.youtube.com/watch?v=CBLUro9myHY&feature=mfu_in_order&list=UL