Bongausta

Lintujen bongaaminen on muodikasta ja hienoa, mutta hankalahkoa jos ei tunne montaa lajia, on hirvittävän likinäköinen  eikä ollenkaan näppärä kiikareiden kanssa (en meinannut osua kiikareineni edes siihen jättisuureen superkuuhun, joka möllötti suoraan edessäni, saati sitten johonkin terhakkaan ja puuhakkaaseen pikkulintuun, joka ei pysy yhtään aloillaan). Mutta voi sitä silti bongata. Aitan rappusilla istuskellessaan. Näen sinitiaisen, joka häärää jotain ihmeellistä saunamökin terassin kaiteen tuntumassa ja kun katson tarkemmin, näen sen nyhtävän karvaa villaisesta ponchostani, jonka olen nostanut kaiteelle tuulettumaan. Se vie niitä pesäänsä. Nousen komentamaan että herkeä repimästä ponchoani riekaleiksi ja sitten menen siirtämään ponchoni naulakkoon. Katumus iskee välittömästi. Sinitiainen tarvitsee lämmikettä ja pehmustetta pesäänsä. Eikö minun ylipörheästä ponchostani, jota käytän noin kolme kertaa vuodessa, muka liikene muutamaa haituvaa pikkulinnulle? Käyn siirtämässä ponchon takaisin kaiteelle, mutta sinitiainen ei tule takaisin. Voi sentään.

Takaisin aitan rappusilla. Näen talitiaisia, viherpeippoja ja valtavia möhömahaisia punatulkkuja. Naakkoja ja vakiolokit jotka istuvat savupiipun nokassa kuuluttamassa asioitaan pitkin poikin. Näen jotain punaista ja ajattelen, että no NYT minäkin näen sen punarinnan, jolla äiti aina leuhkii ja huudan, että punarinta! punarinta!, mutta äiti sanoo että tuo on kyllä ihan tavallinen peipponen. Mutta myöhemmin näen jotain vielä punaisempaa eikä se ole se miehen nyrkin kokoinen punatulkku eikä siinä ole yhtään valkoista niin että se on nyt ihan takuulla varmasti se punarinta. Mutta minulla ei ole todistajia. Päätän silti, että se se on ja olen aivan taivaissa ja bongaamiseni nousee aivan uudelle tasolle!

 Pihassa riehuu aina pari tikkaa, joten niiden näkemisessä ei ole mitään erikoista. Harvemmin näkee varpusen kuin tikan, joka remeltää pitkin pihaa ja lintulautaa ja rummuttaa sähkötolppien metalliosia saadakseen aikaan mahdollisimman paljon desibelejä. En noteeraa tikkaa juurikaan, mutta kun menen saunamökkiin katsomaan Puutarhaetsiviä, tikka bongaakin minut ikkunan läpi ja lentää täysillä päin lasia! Kuuluu kauhea pamaus, aivan kuin joku olisi paiskannut kiven ikkunaan, mutta kun menen katsomaan, näen miten tikka kyyhöttää maassa siivet harallaan silmiään räpytellen. Kysyn siltä kuinka kävi ja kun se ei vastaa ja sen pääkin alkaa nuokahdella, päättelen että se on varmaan saanut aivotärähdyksen ja yritän nähdä oksentaako se, mutta se vain on siinä ja heiluu edestakaisin ja minä alan hätääntyä, että voi itku, pitääkö se tappaa vai pitääkö soittaa Medi-Heli ja arvon siinä aikani, kunnes päätän toimia niin kuin jokainen 43-vuotias aikuinen nainen vastaavassa tilanteessa tekisi, eli menen ulos ja huudan niin lujaa kuin lähtee: ”IIIIIIIISÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! Saunamökin takana on loukkaantunut tikka!!”. Ja sitten isä tulee rukkaset kädessään, katsoo tikkaa ja sanoo ”Voi voi sentään” ja ojentaa kätensä nostaakseen sen maasta, mutta siinä vaiheessa tikka yllättäen virkoaa, huomaa isän käden, huutaa ”ÄÄÄÄÄK!!!”  ja lentää reippaasti tiehensä. Ja nyt se riehuu pihassa taas entiseen malliin.

Lintujen bongaus käy työstä ja on turhauttavaa puutteellisen kärsivällisyyden, tiedon ja näkökyvyn vuoksi, mutta voihan sitä bongata muutakin. Illalla saunasta tullessani bongaan todellisen harvinaisuuden! Sitä ei ole kukaan nähnyt pihassamme koskaan, mutta siinä se on, valkoinen, varmaan 60-senttiä korkea, vähän mustaa siellä täällä, katse valpas ja korvat hörössä. Se on koira. Nopean näköinen koira. Semmoinen, joka voisi olla vaikka prinssi Charlesilla linnustusretkillä. Pointteri?  Se on karannut jostain ja nyt se seisoo keskellä polkua ja katselee minua korvat hörössä. Kysyn siltä kuka se on ja mistä se on tullut, mutta se kääntyy salamannopeasti ja juoksee valtavalla vauhdilla rantaan enkä näe sitä enää sen jälkeen. Seuraavana aamuna bongaan polulta jotain muuta! Se on Erkki-setä naapurista ja hän kantaa jotain molemmissa käsissään. Käy ilmi, että toisessa on tuore Aamulehti ja toisessa pussillinen Tellen leipomia uunituoreita sämpylöitä! Ah onnea. Ja kun juon aamukahviani ja syön sämpylää keinussa, bongaan liiterin takaa paksun raidallisen kissan! Kutsun sitä pienellä ystävällisellä äänellä, mutta se ei tule, vaan luikkii matalana pensaisiin.  Mutta sitten minä bongaan jotain todella järkyttävää; isän jolla on kädessään moottorisaha jonka kanssa hän suuntaa kohti puutarhaa, MINUN puutarhaani, ja olen tukehtua sämpylääni ja kahvi läikkyy pitkin pihaa ja minulle tulee kiire!

Kikka Laitinen: Omenapuut: http://www.youtube.com/watch?v=GRyPWlLoMng