Puistopäivä

Ennen aina luulin, että se sanonta että joku on muka niin kankea ettei sukkia jalkaansa saa on vitsi, mutta tänään sain kokea henkilökohtaisesti että kyllä semmoinen tilanne voi oikeasti tulla eteen!  Sunnuntaina oli se Naisten kymppi ja maanantaina tuli kävellyksi saman verran ja kun pääsin takaisin hyttiin ja potkaisin tennarit nurkkaan aikomuksenani vetää jalkoihini pehmoiset fleecesukat, ei siitä meinannut tulla yhtään mitään kun en ollut päästä käsiksi  jalkaterääni oikein mistään asennosta. Ja sama kankeus jatkui tänäkin aamuna. Mikä köntys! Tukholmassa oli niin ihana alkukesän päivä, että maleksimme oikeastaan vain puistosta toiseen. Ensin Söderin Mosebackelle, jossa irrallaan vaellellut verikoira herätti sekä yleistä kiinnostusta että paheksuntaa. Tuohtuneita ”Ojjojjojj...så FÅR man INTE göra!”- jupinoita kuului useammastakin suusta. 

 Sieltä jatkoimme Gamla stanin kautta Kungsträdgårdeniin

ja sieltä taas Jutasbackenin kautta Sveavägenin jättikirjaston edustalla olevaan Observatorielundeniin  jonka altaassa sorsat tekivät kauheita syöksyjä toistensa niskaan.

Sieltä jatkoimme Vasaparkenin syrjää Kungsholmenille poliisitalon ja käräjäoikeuden väliseen puistoon ja sieltä rantaan ja kaupungintalon kautta

takaisin Söderille ja siellä vielä ICAan, jotta saatiin pidetyksi vielä yksi pieni piknikkipysähdys (miehen siskoa naurattaa aina kun yksi lapsenlapsista tivaa  koska voidaan taas mennä ”bignigille”) Folkungagatanin varren puistossa ennen laivaan paluuta (sushia molemmille, olutta miehelle, minulle epäonnistunut valinta sokeritonta ja hiilihapotonta kammottavaa mangolimsaa).  Oli oikeastaan aivan mahtavaa viettää niin paljon aikaa puistoissa istuskellen ja kaupungin elämää tarkastellen. Ja sekin oli miehestä mahtavaa, että hän näki laivassa Jukka Virtasen! Vihreys täytti koko tajunnan  ja varsinkin hevoskastanjat panivat parastaan. Tuntui aivan ihmeelliseltä, että meidän oli muka määrä oikein luvan kanssa askeltaa pitkin  puista maahan varissutta kukkamattoa. Me raukat kun olemme niin tottuneita iän ikuiseen  kuraan ja loskaan.

Mutta menen tästä vähän venyttelemään ja hieromaan iholleni erilaisia linimenttejä. Sitten ilmoittaudun sinne Midnight Runiin joka juostaan elokuun viimeisenä päivänä.Tai siis yönä.Tässähän on kolme kuukautta aikaa treenata. Tai ainakin lukea sitä Chi Running-kirjaa...

 

 Jill Johnson: Åh vilken härlig dag: http://www.youtube.com/watch?v=lmISSwVqfOw