Terveisiä aamulenkiltä!
Syke ei tänään ehkä noussut optimaaliselle tasolle, mutta verenpaine sitäkin enemmän. Se ei taida olla aivan sama asia? Tehän tiedätte jo, miten
minulla on taipumusta omia kaikki paikat itselleni, vaikken oikeasti omista
yhtään mitään (mies kertoi eilen ystävänsä perineen isänsä, pitkän setvimisen
jälkeen perinnön suuruudeksi jäi neljäkymmentä euroa, minun omaisuuteni on
samaa luokkaa). No, voinette arvata, ettei minua juuri ilahduta jos ja kun
ihanaa juoksurantaani roskataan!
Tänään jotenkin herkistyin sille aivan erityisesti
mutta kun joku onneton pösilö oli jättänyt rannalle vielä muovipussinkin,
pääsin vähän siistimään rantaviivaa. Pussi täyttyi muutamassa minuutissa ja
tunsin itseni aivan voimattomaksi sen törkymäärän edessä; tölkkejä,
karkkipapereita, pikaruokapakkauksia, rikkinäinen frisbee, sukat,
kassakuitteja, pullonkorkkeja, kahvimukeja, olutpakkausten kääreitä ym. ym.
(mutta toisaalta myös kaksi golfpalloa, juuri sopivaan saumaan kun olin oppinut
television juoksukoulusta, että golfpallojen pyörittely jalkapohjien alla tekee
hyvää!). Aaarrrggh, mikä ihmisiä oikein
VAIVAA?! Ja nyt tajusin, että toisin kuin luulin, en kaipaa juoksuani
tahdittamaan musiikkia, vaan hiljaisuutta, enkä tarvitse niinkään juoksukelloa
kuin JÄTESÄKIN, johon noukkia roskia. Mihin senkin sulloo, nyt jo housut
roikkuvat polvissa kun toisessa taskussa on kännykkä ja toisessa kamera.
Perstaskuun? Jota ei edes ole!
Kotimatkalla oikaisin
taas Köydenpunojanpuiston halki hermostuneesti sivuilleni ja maahan vilkuillen.
Köydenpunojanpuisto on nimittäin ainoa paikka Helsingissä, jossa olen nähnyt
rotan! Ja nyt olen aina vähän hysteerinen ja mieleni pommittaa koko muutaman
kymmenen metrin matkan, että ”Tuleekohan rotta?!”, ”Mitä jos rotta tulee?!
ja ”Oliko tuo ROTTA?!” Mutta ei siellä
ole sen yhden kerran jälkeen rottaa näkynyt. Sen sijaan aivan ennätyssuuria,
upeita silmuja!
Irina: Uuteen aamuun: http://www.youtube.com/watch?v=ST_Oqf3BLyM
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti