Pientä päivittelyä

Täällä taas (löhötuolissa, fleeceaamutakissa) pienen tauon jälkeen. Koska yksi suurimpia syitä bloggaamiseeni on se, että itselleni jää talteen jotain evidenssiä siitä mitä missäkin kuussa olen nähnyt, kokenut, lukenut ja pohdiskellut (kauheaa ja huvittavaa huomata miten omat pohdiskelut ja touhut kiertävät kehää, ei mitään edistystä!), turvaudun viime aikoina ottamiini kuviin ja teen pienen päivityksen niiden kautta. Sitten viime näkemän on tapahtunut mm. seuraavaa:

Tajusin, että palavasta mökkikaipuusta huolimatta pidän suunnattomasti myös kaupungista ja elämästämme täällä. Aivan erityisesti pidän a) lounaista joihin kuuluu sushibuffetti.

b)

Siitä kun miehen ystävä ottaa meidät joskus mukaansa roskalavakiertueelle ja pääsemme ajelemaan jättipakettiautolla  Helsingin katuja ristiin rastiin ja jos tulee nälkä käymme ostamassa evästä ja syömme autossa ja ajelemme ja juttelemme ja aina välillä miehet pysähtyvät koluamaan lavoja ja minä voin istua autossa ja katsella salaa ihmisten ikkunoita.

 

c) Siitä, että meidät kutsutaan spontaanisti ystävän kotiin syömään grilliruokaa juuri kun olemme palelleet Lintsillä Haloo Helsingin konsertissa sietokykymme rajoilla ja kun sitten kävelemme myöhään illalla takaisin kotiin, kaupunki on väljä ja kaunis ja vain meidän.

 

 

 

Mutta muutakin on ollut, mm. vappujuhlat Mellunmäessä ja Suomen kaikkien saattohoitokotien yhteinen koulutus- ja virkistyspäivä Hanasaaressa, jonne pääsemistä olin jännittänyt etukäteen, sillä Hanasaari on Espoossa enkä ole vielä tähän päivään mennessä oppinut tajuamaan Espoota yhtään. Se on minulle suuri arvoitus, se tuntuu jotenkin olevan kaikkialla eikä kuitenkaan konkreettisesti oikein missään, ainoa asia joka minulle tulee hakematta Espoosta mieleen on Ikea, ja olin jo ajatellut, että sen sijaan, että yritän löytää perille bussilla, otan TAKSIN, mutta sitten tutkin karttaa tarkemmin ja tajusin, että herran jestas , sehän on tuossa Lauttasaaren kyljessä, sinnehän pääsee KÄVELLEN. Oi iloa! Toistan: en tajua Espoota yhtään.

 

 

Luin tyrmistyksekseni, että Sonia Choquette on lähdössä pyhiinvaeltamaan Santiago de Compostelaan, koska hänen intuitionsa sanoi että niin on nyt tehtävä eikä hän koskaan kyseenalaista intuitiotaan. Minun haaveeni, minun idolini! Tajusin pettäneeni itselleni antamani lupauksen ja se kyllä kirveli. Mutta otin myös opiksi: jos lupaa jotain itselleen, se on myös pidettävä,. sillä mikä voi olla epätoivoisempaa tai surullisempaa kuin se, ettei voi luottaa edes itseensä. Siitä tulee katkeraksi ja kärttyisäksi, ja minä OLEN ollut kärttyinen viime aikoina! Jos olisin seurannut omaa intuitiotani ja lähtenyt vaeltamaan aiemman suunnitelmani mukaisesti tänä keväänä, sen sijaan että olen keskittynyt esikasvattamaan kaunopunahattuja, ritarinkannuksia, sinipallo-ohdakkeita, titonioita (!), salkoruusuja ja pastellin värisiä akileijoja ynnä freesioita, gladioluksia ja isokirjopeippiä, olisin saattanut jopa tavata Sonian.

Santiago de Compostelan sijaan suuntasin Turkuun tapaamaan pitkästä aikaa rakasta ystävää paketeista pullistelevan kassin kanssa niin kuin kuka tahansa laiminlyöntejään kompensoimaan pyrkivä ihminen, joka on sattumalta töissä lelukaupassa. Uskokaa tai älkää, kyseessä on minulle aivan erityisen rakas ihminen, ja SILTI näen hänen kuopuksensa nyt ensimmäistä kertaa. Poika täytti juuri vuoden.  Elämä pikkulasten kanssa on tosi hektistä ja meluisaa, mutta minullepa oli varattu ihana ullakkokamari, jossa nautin paitsi ruhtinaallisista yöunista, myös hyllystä löytämästäni Henry David Thoreaun ”Kävelemisen taidosta”. 

 

 

 Oli ihanaa saada jutella pitkästä aikaa ja pakotin ystävän katsomaan Solsidania ja hän lupasi ottaa sen viikko-ohjelmaansa ja hän pakotti minut kuuntelemaan "Jytäjyrsijöitä" ja Marc Almondin kappaletta "The Sea says", koska se on hänestä ihana ja auttaa vähän kun ahdistus siitä, että hän, lapsuutensa ja nuoruutensa meren tuntumassa eläneenä, on ajautunut asumaan ihan liian kauas merestä. Kun lapset oli viimein saatu yöpuulle, jostain piilopaikasta marssi esiin vaikuttavana letkana kolme ihanaa kissaa, kutsukaamme heitä vaikkapa Paavo Lipposeksi, Riitta Uosukaiseksi ja Sauli Niinistöksi,  hännät pystyssä saamaan illallista ja silitystä.

Vietin vielä puolikkaan päivän Turun keskustassa ennen kotiin lähtöä ja ihmettelin taas, että olen oikeasti joskus asunut sielläkin. Torilla oli paljon kukkia, niin kuin aina, ja joku mainosti isossa kyltissä myyvänsä ”orgideoita” ja perunoita oli vaikka minkä nimisiä.  Söin Ricossa valkosipulia tiukkuvan katkarapuruuan jonka Kamppiin vastaan tullut mies väitti haistaneensa jo liukuportaiden yläpäästä, kävin Stockmannilla, jossa kävi niin onnellisen onnettomasti, että törmäsin 60% alennuksessa oleviin kashmirneuleisiin

 

ja poikkesin ihanassa pienessä kirjakaupassa, joka oli vähän kuin meidän lelukauppa, paitsi että se oli kirjakauppa. 

 

Juttelin kauppiaan kanssa ja tutkin pitkään ja hartaasti ihania Modo Mio-koruja joista hän tiesi kertoa, että niitä valmistaa kotona käsin joku nainen, joka asuu Helsingissä ja on kaiketi Italian kulttuuri-instituutissa töissä ja joku kytkös hänellä oli Turkuunkin ja minä ostin yhden. Voimakoruksi! Ja matkamuistoksi!

Kun pääsin takaisin Helsinkiin, sain huomata, että kesä oli tullut!

Marc Almond: The Sea says: http://www.youtube.com/watch?v=ac7-MJlH7yE