Giro di Lauttasaari

Hei taas pitkästä aikaa! Ei ole tapahtunut paljon mitään, vaikka toisaalta kyllä sittenkin. Päivitän taas kuulumisia kuvin, jotta pääsen mahdollisimman pian PÄÄUUTISEEN.  Olen päässyt kokemaan veneilyn huumaa! Helsinki näyttää mereltä katsottuna upealta ja hulppea kyyti mahdollisti sen, että saatoin leikkiä Solsidania livenä. Suomenlinnan vierasvenesataman ahvenfileet olivat suussasulavia!

 

Meillä on kotona ollut aika kuuma näin helteillä, joten olemme mielellämme viettäneet iltaisin laatuaikaa puistoissa.  Sireeniaika on yhtä kuin maanpäällinen paratiisi!

 

 

Mies on onnensa kukkuloilla äkättyään Fredrikintorilla samanlaisen vesipisteen kuin Hietsussa ja hakee sieltä kylmää raikasta vettä pyörän juomapulloonsa monta kertaa päivässä ja tarjoilee sitä minullekin lelukauppaan kiusallisen usein.

Pikkusisko oli lastenkirjailijoiden kesäpäivillä Linnunlaulussa ja minun oli määrä mennä häntä vastaan. Hän anoi puolen tunnin jatkoaikaa johon armollisesti suostuin, koska tuntui ihanan henkiseltä ja rentouttavalta ajatus, että voisin istua sen aikaa Töölönlaahden rantakivellä meditoimassa,

 mutta kun neljäkymmentä minuuttia tuli täyteen, näpyttelin hänelle viestin: ”Olen istunut neljäkymmentä minuuttia kivellä, perse puutuu! Kuis o?”

Lelukaupassa kävi nainen, joka haki lahjoja pienelle Hugo-pojalle. En ollut ihan varma oliko nainen äiti vai isoäiti, meistä plus nelikymppisistä kun on niin moneen, mutta ajan oloon kävi ilmi että poika on naisen oma. Hän sanoi iloisesti että katso minua, tällainen turjake ja näkisitpä mieheni, varsinainen karvamörkö, ja katso miten suloisen lapsen me silti saimme! Hän näytti kännykästään kuvaa oikeasti todella kauniista lapsesta ja minä sanoin, että ainahan lapset ovat vanhemmistaan maailman ihanimpia, mutta tuo on kyllä ihan objektiivisestikin arvioiden todella suloinen ja hän sanoi että eikö olekin ihmeellistä ja että aina kun hän näyttää kuvaa jollekin, hän oikein painottaa ettei ole imuroinut kuvaa netistä, vaan se on oikeasti heidän biologinen lapsensa. Sitten hän vakavoitui ja sanoi että ei mutta nyt täytyy keskittyä valikoimiin, koska ei ulkopaikkakuntalaisena pääse kauppaan usein. Joululahjojakin olisi hyvä hankkia jo nyt... Ja niin hän valitsi pikku Hugolle yhtä ja toista ja Sophie-kirahvi -soittorasian kohdalla hän sanoi, että nyt minä rupean itkemään, mutta ei sentään ruvennut, vaan jatkoi valitsemista ja kun pikku myyntitiskillämme oli jo aikamoinen keko, hän vilkaisi sitä kerran sen näköisenä kuin olisi ajatellut että lähtiköhän tässä nyt vähän mopo keulimaan, mutta lausui sitten kuin meidät molemmat vakuuttaakseen: ”Paketteja pitää olla MONTA. Lapsi on IHANA.” Sitten hän sanoi lähtevänsä vähän lepäämään hotelliinsa Albertinkadulle, mutta halusi vielä sitä ennen tietää mistä löytyisi lähin paikka mistä saa piimää (Iso Roban Alepa tai Albertinkadun K-Market) , sillä hän oli aivan läkähtyä helteeseen ja janoon ja osteluun.

Mutta nyt pääasiaan. Tilasin itselleni jo kauan harkitsemani polkupyörän; pinkin retromallisen ihanuuden, ja eilen haimme sen miehen kanssa Kampin matkahuollosta ja hississä joku nainen sanoi, että ihanan värinen ja upea fillari ja toivotti hyviä pyöräilyjä ja myöhemmin mies kysyi että oliko hienoa kun Miitta Sorvali  kehui pyörääsi ja minä olin ihan että ei se mikään Miitta Sorvali ollut ja mies sanoi että oli oli! ja kinastelimme asiasta niin että pyörän raahaaminen Nervanderinkadun varrella sijaitsevaan puistoon kävi kuin vahingossa. Siellä meidän oli määrä koota pyörä ajokuntoon miehen siskonpojan suosiollisella avustuksella.

Olin aivan taivaissa kun pääsin ajamaan pitkin Baanaa uudella hienolla fillarillani ja päätin jo ryhtyä harjoittelemaan ilman käsiä ajamista ja ajattelin miten mahtava pyöräilykesä tästä tuleekaan, mutta Lauttasaaressa uudesta pyörästäni irtosi satula ja sitä kiristettiin ja se irtosi uudelleen ja mies purki sen osiin eikä osannutkaan kasata takaisin ja hän rähisi minulle idyllisessä merenrantaympäristössä, että ”miksi ihmeessä sun piti mennä tilaamaan tällasta P*SK**, vaikka KAIKKI sanoivat että ÄLÄ TILAA PYÖRÄÄ NETTIKAUPASTA!!!”

ja sitten hän soitti taas pakettiautoilevan ystävänsä hakemaan meidät pois tällä kertaa Lauttasaaresta (viimeksi Herttoniemestä) ja häntä odotellessamme vastaan käveli vaivalloisesti mies, jolla oli jos jonkinlaista näkyvää vammaa ja epämuodostumaa ja hän pysähtyi tiedustelemaan ystävällisesti olemmeko kenties eksyksissä ja minä sanoin ääni väristen että ei kun me odotetaan kaveria hakemaan, uusi pyöräni meni heti rikki, ja osoitin huuli pitkällä irtonaista satulaa ja hän sanoi empaattisesti että no voi harmi sentään ja lähti jatkamaan vaivalloiselta näyttävää menoaan. Sitä katsellessani sain sentään jonkinlaisen herätyksen todellisuuteen ja sanoin itselleni että no niin, nainen, eiköhän oteta asiat asioina, pyörässä on viallinen satula, se hoituu kyllä. Pyöräsi kimpussa on tänään uurastanut pyyteettömästi yksi jos toinenkin ja nyt sinua tullaan hakemaan pakettiautolla. Asiasi eivät ole maailman huonoiten. Ja kun miehen ystävä saapui ja hänkin yritti korjata satulaa kärsivällisesti ja paneutuen, mies nauroi että minun kanssani pyöräily on vähän kuin Ranskan ympäriajo tai Giro d’Italia; ei tokikaan yhtä nopeaa, mutta huoltojoukot ovat kyllä samaa kaliiberia.

PS: Äsken soitin pyöräkauppaan. Uusi satula on jo matkalla. Mutta sitä ennen mies oli jo ehtinyt käydä risan satulan kanssa siskonpojallaan, joka oli korjannut sen vaihtamalla osat toisesta satulasta ottamiinsa osiin.

Freeman: Ajetaan tandemilla http://www.youtube.com/watch?v=cp2lTuYbwfM