Lemmikkimatto

Vietin eilen syntymäpäivääni, jonka johdosta sain lahjoja, hyvää ruokaa ja runsaasti mitä hurmaavimpia tervehdyksiä, yhtenä esimerkkinä kummityttöni Millan piirtämä taideteos nimeltään ”Hanna lapaset kädessä”, jossa arvostin erityisesti sangen solakoita sääriäni. Pakko kai myöntää, että oikeassa elämässä ne ovat hivenen tuhdimmat...

 

 

Muuten päivä alkoi sangen proosallisissa merkeissä, sillä innostuin tekemään kovan luokan siivousta (= sellaista, jossa huonekaluja oikein siirrellään ja lattia imuroidaan ja pestään peräti niiden alta!) Sitten mietin mitä tekisin varsinaisen murheenkryynini, jättiläismäisen valkoisen karvalankamattomme kanssa. Jos joku nyt ihmettelee, että kuka hullu hankkii kotiinsa valkoisen maton, en löydä yhtään kunnollista argumenttia, muuta kuin sen, että se oli niin kaunis. Kaikkein kaunein matto mitä missään nettikatalogissa oli. Enkä voi väittää, ettenkö olisi ymmärtänyt että maton pesu saattaa joskus koitua ongelmaksi. Itse asiassa muistan kiusallisenkin hyvin, mitä päässäni liikkui mattoa hankkiessani. Katselin kyllä myös järkeviä tummia ja kuviollisia mattoja ja silloin päässäni liikkui sellaista kuin: yök, hyi olkoon, kamala, boring, ruma! Ja sitten eteeni levähti kuva valkoisesta karvalankamatosta ja päässäni liikkui: ihana, pakko saada, kaunis, pehmoinen! ja sitten jossain takaraivossa, että helposti likaantuva, vaikeasti pestävä, mutta vaimensin ne äänet sanomalla reippaasti, että no, murehditaan sitä sitten kun se aika tulee ja painelin klik klik klik eikä aikaakaan, kun salskea nuori mies jo soittikin ovikelloa ja rysäytti jättipaketin eteeni sanoen,  että taisi tulla tilattua tällainen, johon minä nyökyttelin innokkaasti kuin mikäkin vieterinukke.

No, se murehtimisen aika on ollut käsillä jo kohta kaksi vuotta. Mattoa ei saa pestä vedellä. Eikä sitä VOI pestä vedellä, sillä se ei mahdu mihinkään missä sen voisi kastella (ja niin hullu minä en sentään ole, että ruiskuttaisin letkulla vettä suoraan olohuoneen puulattialle). Sitä ei voi viedä pesulaan, sillä se on monta metriä kanttiinsa ja niin ollen hankala raahattava, autoa meillä ei ole ja taksia en sen vuoksi tilaa. Siinä menee raja! Eikä minulla ole niin paljoa rahaa, sillä minähän tuhlasin ne jo itse mattoon! Kerran luin niksipirkasta, että ruokasoodalla voi puhdistaa maton ja kumosin matolle litran soodaa. Imuroitavaa riitti yli vuodeksi. Mainittavaa puhdistumista en huomannut.  Mutta eilen oli pakkasta ja satoi lunta ja  ajattelin, että nyt, helkkari! Ja kannoin maton parvekkeelle lumisateeseen ja ”unohdin” sen sinne useaksi tunniksi ja samoihin aikoihin äkkäsin, missä olen nähnyt ennen tuollaista vyyhtiytynyttä karvaa. Edesmenneen spanielini korvissa. Niinikään edesmenneen persialaiskissani peräpäässä. Ja rakkaan bishon frisé-vainajani tassuissa. Ja millä niitä setvittiin? Metallikammalla ja karstalla! Siispä samoin asein mattoni kimppuun.

 

Ahersin maton kimpussa varmaan tunnin. Ja muistin hyvin, miltä tuntui omistaa lemmikki. Ja aloin puhua matolle kuin lemmikeilleni muinoin. ”Järkyttäviä takkuja, mitä sinä oikein olet hommaillut?” ja ”Pysy paikallasi tai joudun hakemaan sakset!” ja ”Missä ihmeessä sinä oikein olet rymynnyt, sinähän olet ihan tahmea!” ja lopuksi ”No nyt sinä olet taas hieno! Ihana ja pörröinen ja pehmoinen”. Ja niin se onkin. Muovipussillista irtokarvaa köyhempänä, mutta muuten kuin uusi!

Celine Dion: Another year has gone by: http://www.youtube.com/watch?v=3tRFVBPPhwQ