Vastarannan kiiski

Olen vastahankaan kaiken ja kaikkien suhteen. Olen kuullut puhuttavan ihmisistä, joiden on vaikea sanoa ei. Minä en kuulu heihin. Minä sanon ei ihan kaikkeen. Juuri nyt minua ei tunnu huvittavan juuri mikään paitsi elokuvamaratonit ja viltin alle käpertyminen kirjan kanssa. En ole käynyt lenkillä yli viikkoon ja kun se kieli pitkällä odottamani juoksukello viimein tuli, annoin sen olla paketissa pöydällä pari päivää ja kun lopulta sain sen ulos pakkauksestaan, vilkaisin siihen kerran ja totesin että äh, tämähän vaatii jotain hankalaa säätöä ja kello on maannut pöydällä koskemattomana siitä lähtien. Joka ilta ajattelen, että aamulla on pakko mennä lenkille, mutta aamulla ajattelenkin että ei hemmetissä, menen sitten illemmalla, jolloin ajattelen että ei hitossa tuonne kylmään ja pimeään, että parempi sittenkin mennä aamulla jne. jne. jne. Parasta olisi kai siirtyä  suosiolla kuntosalille hihnalle, mutta kun mies kysyy että joko hankitaan kuukausikortit, toppuuttelen että sitten vasta kun on lunta maassa. Mies kysyy, että enkö enää aio juosta ja vastaan, että en. Sitten hän kysyy, olenko kirjoittanut mitään ja vastaan siihenkin, että en.  Isäkin soittaa ja tiukkaa miksen ole kirjoittanut mitään  blogiini ja sanon, ettei minulla ole mitään kirjoitettavaa. Mies sanoo joka aamu, että tänään on hyvä päivä aloittaa dekkari ja tänä aamuna hän lisäsi pökköä pesään ja alkoi ehdotella nimiä. Hänestä ”Punavuoren puuterimurhaaja” olisi oiva nimi kirjalle jonka pääosassa seikkailisi sankaritar nimeltään ....öööh, vaikka ”Eugenia Eskelinen” ja kaikki saisi alkunsa siitä kun eräs nainen Sysmässä saisi postikortin, johon olisi kirjoitettu pelkkä B.... Huomautan miehelle kuivasti, että hänen kannattaa  kirjoittaa dekkarinsa ihan itse ja että hän sitä paitsi myöhästyy kohta töistä ja kun hän lähtee, istun pitkään koneella ja luen Vauva-lehden keskustelupalstan superpitkiä viestiketjuja joissa haukutaan suosittuja blogisteja. Verenhimoisempaa porukkaa saa hakemalla hakea.  Sitten katson viimeisimmät uutiset Talvivaarasta ja itken vähän kiukusta ja voimattomasta raivosta ja vielä pisteeksi i:n päälle Nuova Venezian sivuilta livekuvaa Pyhän Markuksen torilta, jolla tulva-aallot lyövät korkealle.

Mutta ei kaikki suinkaan ole synkeää. Lelukaupassa on edelleen ihanaa. Uudet hurmaavat soittorasiat ja lumisadepallot ovat saapuneet. Ja tilasin viimein itselleni Kaarina Davisin ”Irti oravanpyörästä”-kirjan ja Kaarina vastasi oikein nätisti sähköpostiini. Se on oikeasti todella hyvä kirja, olen lainannut sen jo aiemmin kahdesti kirjastosta ja nyt aion pakkoluetuttaa sen kaikilla ystävilläni.  Tein hyviä kirjalöytöjä kalliolaiselta kirpputorilta (mm. Spinoza-kirjan, kaksi Muumikirjaa ruotsiksi (Muminpappans memoarerin ja Farlig midsommarin) ja Alexander McCall Smithin ”Tears of the Giraffen” (joka kuulemma myös kirjoitti siellä Edinburghin kuulussa Elephant Caféssa, jossa J.K. Rowlingkin oli kirjoittanut, vaikkakin harvemmin kuin kahvila mielellään antaa ymmärtää) à 20 senttiä. Ja posliinilautasen, jossa se klassinen tsekkiläinen myyrähahmo kastelee haalareissaan mansikkamaata. Siitä on kiva syödä välipalaa. Ja sain sen verran irti itsestäni, että tein ison kattilallisen muusia miehen riemuksi, vaikka inhoan perunoiden kuorimista. Ja tänään alkaa viimein se kauan odottamani vapaaehtoiskoulutus. Kerron siitä myöhemmin. Tai sitten en. Mutta lähitulevaisuudessa aion kyllä pitää päivän, jolloin sanon kaikkeen "kyllä". Ihan vain vaihteen vuoksi.

Bruce Springsteen: Janey don't you lose heart: http://www.youtube.com/watch?v=6YLfBiBOwBE