982 tikkiä

 

Tehän tiedätte millainen kirpputorihaukka minä olen. Ja että minulla on projekti, joka tähtää tavarasta luopumiseen eikä suinkaan varastojen kartuttamiseen. Ja te tiedätte myös, että olen viime aikoina ostanut aika monta pokkaria kirpputorilta ja elokuvia myös. Ja iltapukuja! Ja te ehkä ajattelette, että tuolla ei oikein teoria ja käytäntö lyö nyt kättä, mutta älkää olko huolissanne: olen taas varannut kirpputoripöydän pariksi viikoksi syyskuussa ja sinne päätyvät niin iltapuvut, pokkarit ja dvd:tkin ja paljon paljon paljon muuta. Siis todella PALJON. Mutta hulluhan sitä olisi jos ei korjaisi parempaan talteen kivaa turkoosia pashminahuivia, joka on 70% kashmiria ja 30% silkkiä ja maksaa vaivaisen euron tai kätevästi kaupunginosittain jaoteltua ja taiteltavaa Pariisin karttaa tai kolmea paksua laadukasta pöytäkynttilää tai Ralph Laurenin miestenpaitaa. Viimeisimpään törmäsin eilen Kaivarin Kanuunassa, siis siellä itsepalvelukirpputorilla ja laatumateriaaleihin erikoistuneet hyppyseni tunnistivat heti materiaalin oikein laadukkaaksi puuvillaksi ja värin ja koon miehelle sopiviksi, joten pulitin mielelläni paidasta pyydetyt 7 euroa. Mieshän ei vaatteilla koreile, siitä on tainnut olla aiemminkin juttua. Siksi minusta onkin erityisen hauskaa sonnustaa hänet Ralph Laureniin ja lähettää ulos ovesta kuulemaan miten hänen merkkitietoisemmat ystävänsä asiaan suhtautuvat.

Mirva Sopasen Elämäharjoituskirjasta "Aikamme on koittava pian..."

 

En minäkään merkkivaatteista piittaa, mutta jotenkin sitä on kuitenkin tullut vahingossa naistenlehtien ja elokuvien aivopesemäksi niin että jotain vaikutusta tietty nimi saa aikaan.  Ja väittäisinpä, että elokuvalla on osansa myös siinä, että kirpputorilla on niin paljon sähkönsinisiä huippukorkeita, käyttämättömiä satiiniavokkaita ja –sandaaleita myynnissä. Nimittäin juuri sellaiset kengät Sinkkuelämää-leffan Carrie oli hankkinut (tosin Manolo Blahnikit ja niitä ei sentään vielä ole tullut kirpputorilla vastaan) ennen kuin tuli se kauhea häähässäkkäsotku Mr. Bigin kanssa joka johti puolen vuoden eroon ja asuntokauppojen perumiseen ja juuri sen sinisen kengän Mr. Big sitten kuitenkin pujotti Carrien jalkaan kun oltiin taas onnellisia. Mutta takaisin Ralph Laureniin. Halusin miehen arvostavan lahjaa, joten googletin vähän ennen kuin hän tuli kotiin ja sain selville monta mieltä kohottavaa seikkaa (kuten että paita maksaisi netistä tilattuna 120 euroa ja että siinä käytetty puuvilla on todella aivan erinomaisen ensiluokkaista), mutta vasta kun tuli puhe paidan rintataskun logosta (pieni, noin sentin korkuinen poni,  jonka selässä vielä pikkuriikkisempi poolonpelaaja) tiesin osuneeni kultajyvään. Sivustolla paneuduttiin logoon ihan tosissaan ja katsottiin aiheelliseksi mainita,  että tämä hieno pikkuruinen logo on ommeltu  "982 erillisellä tikillä" ja tämän tiedon tiesin hulluudessaan ja turhuudessaan riemastuttavan miestä yhtä paljon kuin itseänikin.  Ja kyllä siitä logosta onkin piisannut juttua. Harmi vain, ettemme millään meinaa muistaa tikkien määrää koskaan oikein. Mies kerskui puhelimessa ystävälleen niitä olevan 465 ja minä korjasin, että ei vaan 672. Mutta nettisivuilta tarkastettuani huomasin, että muistimme pahasti alakanttiin.

Muuten kaikki sujuu Fredrikinkadulla entiseen malliin. Nokkosperhosia lentää sisään miltei päivittäin ja niiden pelastamiseen suttaantuu paljon aikaa. Suurimmassa Pudottajassa oli muodonmuutosjakso ja perheenjäsenet ja ystävät näkivät laihdutusfarmilaiset neljän kuukauden tauon jälkeen ja yleisin kommentti oli ihastunut ja epäuskoinen ”IIIIIIIIIIIIIIIII !”-kirkaisu ja sitten laihtuneiden omaiset taputtelivat ja nostelivat ja tökkivät farmilaisia ja Ashleyn sisko huudahteli huudahtelemasta päästyään, että ”Sinulla on solisluut! ” ja ”Solisluut pukevat sinua!” Eräänä päivänä kanavasurffaillessani huomasin kauhukseni, että televisiossa pyörii joku toinenkin laihdutustositeeveesarja nimeltään ”Tanssi peppusi pieneksi” ja katsoin yhden jakson, mutta päätin sitten etten ala seurata sitä vakituiseen. En jaksa kiintyä niin moneen laihduttajaan kerrallaan, tuntuu että Suurimman Pudottajan osanottajat vievät jo nyt niin paljon huomiotani. Sitä paitsi en halua katsoa niin paljon televisiota. Minunkin pitää laihtua eikä se onnistu jos vain töllötän muiden rehkimistä löhötuolistani.

 

Taiteiden yönä ostimme Rikhardinkadun kirjaston poistomyynnistä pinon sarjakuvia. Mies valitsi mukaan Olavi Vikaisen ”Possun elokuvat” joka on samanlaista riimittelyä kuin Kieku ja Kaikukin. Tämmöistä:  ”Piski pitää muista huolta.  – Lihavuori vyöryy tuolta!" (kuvassa koira pyörittelee hulavannetta, karhu lähestyy) ja sitten: ”Pyörittele tätä, Nalle, ettet sorru läskin alle.” Ja sitten vanne tietysti juuttuu paksun Nallen vyötäisille.  Minä valitsin mm. Mirva Sopasen Elämänharjoituskirjan ja se oli tosi hauska. Nauroin monta kertaa ääneen sitä lukiessani. Haluan jakaa teidän kanssanne yhden Mirvan siivousvinkeistä vastahakoiselle siivoajalle. Sen nimi on ”Kuituliinaenkeli”. Idea on kääriytyä kauttaaltaan kuituliinoihin, ja tehdä sitten lattialla liikettä, jolla on totuttu tekemään hankeen lumienkeleitä.

Abba: Pick a bale of cotton: http://www.youtube.com/watch?v=OkHGRI0uUvo