Miinus neljäsataa

Saimme viimein eilen aikaiseksi raahautua Hietalahden kirpputorille pursuilevine Ikea-kasseinemme ja muine nyssyköinemme. Väkeä ei ollut mitenkään kauheasti ja kesken kaiken alkoi sataa ja kaikki tuotteet piti kiireesti ahtaa pöydän alle, mutta kaiken kaikkiaan oli oikein positiivinen kokemus. Menemme uudestaankin. Meille osui oikein inspiroiva pöytänaapuri, jonka kanssa jutustellessamme kävi nopeasti ilmi, että meillä on yhteinen tavoite: tavaramäärän karsiminen. Kovalla kädellä. Pöytänaapuri kertoi, miten he olivat asuneet ulkomailla ja sitten kun muuttivat takaisin Suomeen, muuttokuorma oli ollut aivan VALTAVA ja hän oli saanut  järkytykseltään vain soperrelluksi roinaa sisään raahaaville muuttomiehille, että ”Anteeksi, anteeksi” ja sitten hän oli päättänyt, että nyt saa riittää. Hän oli päättänyt, että siihen mennessä kun hän täyttää 50 (aikaa reilu vuosi), hän on tullut luopuneeksi kolmestasadasta tavarasta ja hän näytti minulle pientä kirjasta, johon oli numeroinut numerot 1-300 ja viereen aina kirjoittanut tavaran ja kuukauden, jolloin oli siitä luopunut ja siitä saadun hinnan, jos joku oli suostunut siitä jotain pulittamaan. Olin aivan innoissani ja ilmoitin kähveltäväni idean saman tien, mutta että minä haluan luopua vielä enemmästä, pistän tavoitteeksi 400 tavaraa ja pöytänaapuri sanoi, että on todella tärkeää asettaa itselleen deadline ja asetin sen tämän vuoden loppuun. Mitäs sitä jahkailemaan! Sitten pöytänaapuri muistutti, että jos ostaa jotain, siitä tulee plusmerkintä ja että ei kannata juksata, sillä ketä sitä oikein luulee huijaavansa, jos heittää tavaraa toisella kädellä menemään ja toisella rohmuaa uutta tilalle.

Sitten me tsemppasimme toisiamme nostelemalla tavarakasoistamme esiin ties mitä kummallista ja huudahtelemalla erilaisin äänenpainoin: ”Mitä minä oikein AJATTELIN?” tai ”MITÄ minä oikein ajattelin?” ja pyörittelemällä silmiämme ja sitten vertailimme kauhukokemuksiamme siitä, miten tuskallista oli ollut roudata kaikki tämä roina torille (hän ratikalla, me kävellen ja miehen pyörän sarvissa) ja päätimme, että nekin vaikeudet olivat meille ihan oikein, että muistaisimmepa paremmin sitten ensi kerralla. Ja minä kerroin suunnitelmistamme lähteä pyhiinvaeltamaan Santiago de Compostelaan ja että kaikki tämä tavaravuori ja siitä mahdollisesti koituvat tulot voidaan sitten siellä matkan varrella vaihtaa ruokaan ja juomaan (mutta ei matkamuistoihin!) ja pöytänaapuri sanoi, että kun hänen listaansa tulee kolmassadas merkintä, hän aikoo hankkia pullon hyvää samppanjaa.  Ja sitten me sovimme kirpputoritreffit samalle torille elokuulle ja kumpikin tuo kirjasensa ja voimme vertailla. Tässä vähän esimakua omasta listastani, osa on mennyt roskikseen ja osa myyty eilen torilla: liian iso (kädensijaltaan) tennismaila, vihreä paksu ja raskas sadetakki, muovinen kukkaro, jossa Ressun kuva, pinkki valokuvakehys, valkoinen valokuvakehys, pikkuruisilla simpukoilla koristeltu valokuvakehys, harmaa valokuvakehys, Versace-hajuvesipullo, jonka pohjalla oli pieni tippa, väärillä vahvuuksilla olevia piilolinssejä, muotovaahto,  jonka suutinosa oli peruuttamattomasti rikki, reikäinen kashmirpoolo, joka on maannut laatikossa paksuna ja hankalana vain siksi, että se on "kashmiria", koukeroinen vaaleanpunainen  lamppu, 2 rumaa keramiikkahevosta, National Geographyn kymmenen vuotta vanha vuosikerta. Yhteensä minulla on jo 50 merkintää.  Ja sitten aivan paras uutinen: värikkäät tauluni herättivät positiivista kiinnostusta (eräskin nainen kysyi, että ovatko nämä jonkun lapsen tekemiä, ja minä sanoin, että no tavallaan) ja minä jopa MYIN yhden, oikein rahasta (4e).  Voi pojat, että mies oli ylpeä ja minä mielissäni!

Dixie Chicks: Wide open spaces:http://www.youtube.com/watch?v=dom7VlltBUc&feature=relmfu