Kaupunkijuhannus

Vietimme juhannusta taas kaupungissa. Meillä on sellainen sopimus, että koska minä saan viettää mökillä aikaa mielin määrin alku- ja loppukesästä, juhannus on varattu pikkusiskon perheelle ja me pysymme suosiolla poissa mökiltä silloin.  Tavaksi on tullut viettää juhannusta toisen kaupunkipariskunnan kanssa. On aika mukavaa, kun kaupunki tyhjenee (paitsi että ei tyhjene: yllättävän paljon väkeä on sittenkin päättänyt jäädä tänne varmaan sillä mentaliteetilla, että haa, kerrankin kaupunki on yksin meidän!) ja minäkin rohkaistun kaivamaan varastosta värittömiksi haalistuneilla Aku ja Iines ja sydäntarroilla somistetun pyöräni ja mies pumppaa lussuiksi käyneisiin renkaisiin ilmaa ja reppuun pakataan salaattia ja vastapaistettuja pretzeleitä ja vissyä ja makeaakin makeampaa luomuhunajalla maustettua pähkinöistä, tuoreesta ananaksesta, mansikoista ja sitruunamelissasta kyhättyä jälkiruokaa ja termospullollinen kahvia (joka vuotaa pitkän paljastavan vanan jo Bulevardille ja hylätään lähimpään roskikseen) ja tarakalle pakataan keltainen, turkooseilla ja punaisilla palloilla koristeltu fleecepeitto ja sitten mennään ja ajellaan ja treffataan ystävät sovitussa paikassa ja haetaan sopiva piknikpaikka ja jaetaan eväät ja syödään ja otetaan nokkaunet ja petankkimatsi ystäväpariskunnan pikkuriikkisillä minipetankkikuulilla ja koska jälkiruokakahvi on sattuneesta syystä päätynyt roskikseen Hietalahden torille, mennään kahville ihanaan paikkaan, jossa on pihalla tiivis, tuoksuva ja salaperäinen sireenimaja jonne on ihan pakko ängetä sisälle ja sisällä kahvilassa ja ulkona on valtavasti kukkia ja terassilla korituoleja ja tyynyjä ja pullanmuruja kärkkyviä pikkulintuja ja vessassa on iso kakluuni  ja kaiken kruununa on aivan superäksy kahvilanpitäjä, joka tiuskii vanhoille rouville, jotka tiedustelevat moneenko kahvila on auki, että ”ei sitä vielä voi tietää, tämä on MINUN kahvilani ja minä suljen silloin kun minua HUVITTAA ja voi olla että aika piankin, sillä kaikki asiakkaat ovat aivan HULLUJA!” ja kun ystäväpariskunnan mies haluaa kahvinsa kanssa Amareton, kahvilarouva kaataa sen nyreästi koreaan, jalalliseen pikku pikariin ja vannottaa miestä, että olekin sitten rikkomatta lasia, se on ARVOKAS!”.

Kahvilasta poljemme Linnanmäelle, jossa kilpailemme toisiamme vastaan pelissä jossa yritetään saada pisteitä heittelemällä palloja renkaiden muotoisiin kouruihin. Pari kesää sitten onnistuin heittelemään pienen pinkin pehmohain arvoisesti, joten lähden kisaan rehvakkaana. Tällä kertaa jaossa on eri kokoisia pandoja. Ystävätär heittelee pallonsa niin ansiokkaasti että saa mukaansa pienen pandan, minä jään pandasta kymmenen pisteen päähän ja miehet heittelevät aivan luokattomia tuloksia.  Sitten ystäväpariskunnan mies menee huvittelemaan ”Ukkoon” ja kieppuu siellä lakki kourassa ne puolitoista kierrosta jotka ajelu kestää ja me muut seisomme niskat kekassa laitteen juurella heiluttelemassa ja ottamassa valokuvia.

Sitten päätämme lähteä Töölönlahdelle soutelemaan, mutta venevuokraamo onkin kiinni ja niin pyöräilemme uutta baanaa pitkin Ruoholahteen ja aina Kaapelitehtaalle asti jossa istumme katselemassa merta ja heiluttelemassa jalkojamme ja juttelemassa syvällisiä ja pinnallisia ja suunnittelemassa uusia petankkiturnauksia ja muita rientoja ja muistelemassa kuolleita ystäviä ja sitten eroamme ja poljemme häpeämättömästi väljää jalkakäytävää pitkin kotiin ja minä pesen pyykkiä ja alan pakata  Edinburghia varten.

Willie Nelson: Just breathe:http://www.youtube.com/watch?v=ow-Cx9IX4So&feature=branded