Mitäkö olen
hommaillut?No, tässä on ollut kaikenlaista. Koulutusta, opettamista,
lelukauppaa ja pienimuotoista reissaamista. Saattohoitokoulutuksessa oli
käytännön harjoittelua, jossa sain tuta miltä se oikein tuntuu antautua jonkun
toisen syötettäväksi ja nosteltavaksi ja sitten kävin Tampereella (tulee
mieleen ystävätär joka ennen joulua päivitteli, että on ollut niin ”kauhia
kiire, että on jäänyt (aikuiset) lapsetkin vallan kattelematta!”). ”Kattelin” isonsiskon, pikkusiskon ja vanhemmat.
Äiti näytti puun latvassa kököttävän variksen, joka kuulemma aina hänen
astuessaan ovesta ulos tervehtii sanomalla ”vaak!” ja silloin äiti aina kehuu
sitä hyväksi varikseksi. Isä kysyi, joko olen aloittanut romaanini
kirjoittamisen, sillä ”materiaalihan onkin jo olemassa” (siis mikä ja missä!?).
Pikkusiskon kanssa käytiin Koskikeskuksen alakerran hienossa kahvilassa, jossa
on muotijuomien lisäksi saatavissa rikastettua happea (!?).
Sitä on tarjolla
eri makuja (?!) ja kymmenminuuttinen maksaa vitosen. Happiviiksien värin saa
itse valita (!?). Pikkusisko innostui tietysti heti ja minä toppuuttelin että
mitä järkeä, hengitä itse ja ilmaiseksi mutta kun kahvilanpitäjä lähtiessämme
sanoi, että tulkaa joskus kokeilemaan tuota happijuttua, vastasin mielevästi,
että tottakai ilman muuta juu! Vanhempien kirjahyllystä löytyi
Finlandiapalkittu ”Jää”, jonka hotkaisin ensimmäisenä iltana ja ilahduttavasti
myös kirjapiirimme seuraava valinta: Alkulukujen yksinäisyys, jonka hotkaisin
toisena iltana (ja yönä). Isollasiskolla luin Me Naisista Katja Kallion haastattelun, jota kolme (!) ihmistä oli jo ehtinyt varta vasten suositella.
Lelukauppaa vastapäätä
avattiin hieno uusi café ja usutimme toisiamme että pidä tauko ja mene
katsomaan millainen se on ja toinen sanoi että ei kun mene sinä ja kumpikin
vain venkoili, vaikka Marco Bjurströmkin oli jo käynyt tsekkaamassa paikan ja
kommentoinut sitä, että ”Nam!”. Olen oivaltanut, etten ole kahvilatyyppiä,
vaikka aina siitä lähtien kun näin Meg Ryanin elokuvassa ”Sinulle on postia”
istuvan kirjansa kanssa kahvilassa silitetyssä paitapuserossaan ja sitten Tom
Hanks tuli ja koputti ikkunaan, olen haaveillut eläväni kohtauksen todeksi
omassa elämässäni. Niin ei tule käymään, sillä en osaa olla kahvilassa (ja voihan se olla, että Hanksin Tomillakin on muita hommia). Jos
minulla on kahvi, juon sen saman tien, vaikka se olisi litran latte ja sitten
ponnahdan ylös ja painun tieheni, muu tuntuisi huippukiusalliselta. Jos minulla
on kirja, en pysty keskittymään kunnolla vaan alan kuunnella sivukorvalla mitä
naapuripöydissä puhutaan ja tiirailla sivusilmällä mitä muut tilaavat.
Lelukaupassa jouduimme
kiperään tilanteeseen kun asiakas soitti ja kysyi voisimmeko ottaa valikoimiimme
tuuheahäntäisen pesukarhun saman sarjan siilin, ketun ja oravan seuraksi ja me
katsoimme katalogia ja pesukarhu oli meistä paljon rumempi kuin siili, kettu ja
orava eikä yhden pesukarhun tilaaminen tule kysymykseenkään, vaan niitä pitää
otta kokonainen säkillinen ja mikä siinäkin sitten auttaa. Ei kai asiakkaalle
voi sanoa, että emme tilaa, koska sinä olet takuulla ainoa ihminen koko
maapallolla, joka sen ostaa ja me joudumme elämään loppujen kanssa. Sehän on
sama kuin sanoisi, että me ei suostuta, koska teillä on, kuulkaa, karsea lelumaku!
Tilanne on yhä kesken. Raportoin myöhemmin miten se kehittyy. Muuten
jatkakaamme maaliskuuta kukin tahollamme parhaan taitomme mukaan. Tämä on
ainakin minulle ulkonäöksellisesti haastava kuukausi. Iho on kuoritun banaanin
värinen ja niin kuiva, että pölisee. Bad hair day on venähtänyt bad hair
monthiksi ja silmätkin näyttävät jotenkin kuivilta ja kutistuneilta. Mutta
mustarastaan laulua on jo kuultu!
PMMP: Tässä elämä on: http://www.youtube.com/watch?v=paO_XFJr85s
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti